Aarnivalkean kansakoulu

Ensimmäinen tie on asfalttia ja se vie ruotsinkieliseen päiväkotiin. Kulku kohti dagista käy hitaasti äidin kanssa käsikkäin. Rakennuksen edessä on suuri työmaakuoppa, joka pitää ylittää huojuvaa […]

Uimahalli

Menninkäisentiehen ja Mäntyviitaan rajautuvan Tapiolan vanhan keskustan ja 1961 valmistuneen uuden, 13-kerroksisen Keskustornin välillä ei ollut oikein mitään. Tai olihan siellä joutomaata pikkupoikien leikkejä varten ja […]

Meren Vanha Mies, osa 3/3

Laman kuristusotteen vihdoin hellittäessä, tuli 1993 mahdolliseksi jäädä palkalliselle vuorotteluvapaalle. Tartuin heti tilaisuuteen. Vaikka olimme selvinneet laman yli hyvin pienin vaurioin, taloudelliset tosiseikat kolmilapsisessa perheessä antoivat […]

Paul! Paul! Paul!

The Beatles oli hajonnut. Se tieto kuului ja näkyi jopa tämänkin valtakunnan uutisissa ja sanomalehdissä. Uutta Beatles-musiikkia ei enää koskaan tulisi. Se oli nyt aivan varmaa. […]

Spotta ej på bluset

Niin kuin monelle muullekin 50-luvun puolivälissä syntyneelle, tie aitoon mustaan bluesiin kulki valkoisten brittimuusikoiden viitoittamaa väylää pitkin. John Mayallin yleistä merkitystä ei voi liikaa korostaa ja […]

Vääksyntie

Onhan niitä tullut räpsittyä useampi sata, voi olla toista tuhattakin. Kuvia siis… En ole laskenut. Kuvakulman saan helposti samaksi, kun tuo taloon tuleva kaapeli leikkaa näkymän […]

Ajokorttipeli

1970-luvun alussa ajokortin hankinta ei ollut mikään itsestäänselvyys. Monella Tapiolan Asuntoyhtiö Kolmirinteen tuttavaperheellä ei ollut autoa. Mihin sitä olisi edes tarvittu, kun Tapiolassa pääsi polkupyörällä minne […]

Viiden tunnin työmatka

Maaliskuun lopulla 2008 käymme asuntoesittelyssä Vääksyssä. Asumme yhä vuokralla Uudenmaan Maaseutuopiston rehtorin asuinrakennuksessa. Kun yksi kolmesta lapsistamme enää asuu kotona ja kun asunnon vuokra hipoo puoltatoista […]

Ihme tavaton

”Meil kotona gra-, on gra-, on gramofon.    Se ihme aivan ta-, on ta-, ontavaton.                   Kun neulan pistää sisälle, sesoittaa meidän isälle.Ihme tavaton tuo gramofooni on!” Merimiehenkadulla levyt soivat […]

”Sinun kaduillas, koulutie”

Ensimmäinen tie on asfalttia ja se vie ruotsinkieliseen päiväkotiin. Kulku kohti dagista käy hitaasti äidin kanssa käsikkäin. Rakennuksen edessä on suuri työmaakuoppa, joka pitää ylittää huojuvaa […]