Vesille venhosen mieli

Minua harmitti, ettei isäni koskaan hankkinut mahonkiveneeseensä tehokkaampaa perämoottoria. Evinruden luovuttamat 15 hevosvoimaa olivat aivan liian vähän liikuttamaan suurta ja painavaa venettä. Isäni selitys tietysti oli se, että 20-hevosvoimaisen tai jopa isomman moottorin ruuvaaminen paatin […]

Onervan ja Vienon kesäkirje 2024

Kärtyn piti mennä Tapiolaan viettämään riemuylioppilasjuhlia toukokuun viimeisenä päivänä. Onneksi tieto Onervan ja Vienon tulosta saapuu juuri ajoissa ennen kuin isoisä ehtii ilmoittautua juhliin. Kärtty on oikeastaan mielissään, koska Hemu ei olisi voinut tulla mukaan. […]

”Coveria ei jätetä!”

Tervetuloa Coveria ei jätetä! -vinyyli-iltaan. Nimeni on Robert Ramberg. Viehättävä assistenttini Maybe-Laina on lainassa Malva-taidemuseolla. Hän saapunee kohtapuoliin. Tänä iltana kuulemme pirun tusinan verran alkuperäisiä lauluja ja niistä tehtyjä lainakappaleita, eli nykysuomeksi coverbiisejä. Osa näistä […]

Naisten tunturi

Joka aamu, kun lataan kahvinkeittimen, tulen katsoneeksi talon takapihalle. Silloin taas näen sen, naisten Tunturin. Polkupyörä on seissyt lukittuna pyörätelineeseen viisi vuotta. Vai onko vuosia kertynyt jo kuusi? En ole varma. Aika rientää kiihtyvällä vauhdilla […]

B niin kuin Beatles

Hyvää Beatles-iltapäivää! Nimeni on Robert Ramberg. Vieressäni on viehättävä assistenttini Lovely Rita Meter Maid. Kuten ilmoituksessa mainitaan, tänään kurkistamme levyjen kääntöpuolelle. Koska olemme Suomessa ja koska tämä esitys on suomenkielinen, jätän Beatlesin edestä määreisen “the” […]

Otsolahden rantaan fisustaa 2/2

Seuraavaa kalareissua sain odottaa parikymmentä vuotta. Olin aina lievästi huvittuneena katsellut järven ja meren jäällä jököttäviä muumioita, näitä talvikalastajia, joita myös pilkkijöiksi kutsutaan. Homman juju ei ollut koskaan auennut minulle. Miksi mennä tuulen pieksämälle jäiselle […]

Kaisan tupaleipomo

Olen tullut mökillemme ennen Heidiä aamusaunasta Vääksyn Kesän mökkikylässä ja ehtinyt mitata kahvin jo suodattimeen. Napsautan keittimen päälle, kun näen Heidin rientävän pitkin Koivupolkua. Kerrankin kaikki on valmista aamiaiselle. Pöytä kuistilla on katettu, ja leivät, […]

Onervan ja Vienon kesäkirje 2023

Tänä kesänä koululaiset Onerva ja Vieno tulivat jo heti kesäkuun 4. päivä Hemun ja Kärtyn luokse Vääksyyn. Mutta kesäkuun alun sää oli niin sateinen ja kylmä, että ensimmäisen viikon oleilimme Vanhiksessa eli Vääksyntien asunnossa. Kärtty […]

Maantieojainventaario

Huhtikuussa, kun hanget viimein hupenevat ja Aurinkovuoren pohjoisrinteen puolella kulkevan kevytväylän jäätikkö alkaa sulaa, hyppään pyörän satulaan ja suuntaan niin sanotulle Reimarin reitille, toiselta nimeltään Tour de Pulkki. Nytkin huhtikuun puolessa välissä se ainoa jäinen […]

Kesämökin talviloma

Vuoteen 2001 asti olimme vapaita siitä talvikauden huolesta, joka syntyy kesäasunnon omistamisesta. Tuon vuoden keväällä laitoimme osan Järvenpään asuntomme myynnistä saamistamme rahoista kiinni kesämökkiin. Jo edellisenä syksynä vaimoni oli käynyt siskonsa kanssa kopioimassa Vääksyn Kesän […]