Olen tullut mökillemme ennen Heidiä aamusaunasta Vääksyn Kesän mökkikylässä ja ehtinyt mitata kahvin jo suodattimeen. Napsautan keittimen päälle, kun näen Heidin rientävän pitkin Koivupolkua. Kerrankin kaikki on valmista aamiaiselle. Pöytä kuistilla on katettu, ja leivät, levite, juusto sekä muut aamupalatarvikkeet ovat paikoillaan. Servietitkin olen pujotellut kahvikupin korvaan.
Kuva: Jari Lantta
“Hei! Ai, sä olet jo ehtinyt kattamaan pöydän. Ei se mitään. Laitetaan kahvi termokseen ja ruuat jääkaappiin. Krisse kertoi saunassa, että Vääksyntiellä on uusi leipomo ja kahvila, Kaisan tupaleipomo.” Tohottaa vaimoni ja kuivaa pitkää, paksua tukkaansa. “Mennään sinne aamiaiselle. Jooko, Roope?”
“Kuka Kaisa ja mikä tupaleipomo? Mä sain just kaikki tarjolle. Munatkin on kohta… “ Samassa pirahtaa munakello. “Eli nyt valmiita.” Sanon ja lasken kanisterista kylmää vettä munakattilaan.
Kuva: Robert Rambergin kotiarkisto
“Mä autan. Laitetaan kaikki äkkiä takaisin. Lähdetään nyt! Se on kuulemma kiva paikka. Krisse sano, että siellä on tosi hyvät tuotteet.” Jatkaa Heidi ja alkaa tunkea pöydänantimia takaisin viikonlopputäyteen jääkaappiin.
“Krisse sano. Krisse sano… “ Huokaan ja ojennan leviterasian Heidille. Tiedän, että on turhaa pyristellä vastaan. Tunnen vaimoni. Päätös on tehty – molempien puolesta.
Koska on kaunis ja lämmin kesäaamu, lähdemme polkemaan pyörillä kohti Vääksyn vanhaa keskustaa. Pitkällä 24-tietä reunustavalla, varjottomalla, kevytväylällä on kuuma, vaikka kello ei ole vielä kymmentäkään. Heidi ajaa edellä tumma tukka auki hulmuten. Vanhaan keskustaan ei mene polkupyörillä kuin kymmenen minuuttia. Melkein yhtä kauan kestää ennen kuin löydämme pienen kahvilan. Se on hyvässä piilossa suuren omakotitalon sokkelissa, todellinen kivijalkaliike. Hetki menee vielä vaimoni palmikoidessa hiuksensa, jotka ovat lämpimässä suvituulessa kuivuneet.
Vääksyn Kesässä olemme oppineet tervehtimään kaikkia vastaantulijoita, niinpä moikkaamme luontevasti ulkopöytien ääressä aamiaistaan nauttivia asiakkaita. Pari kivistä askelmaa ja astumme pieneen huoneeseen, joka osoittautuu tupaleipomon kahvilaksi. Tuvan oikealla seinustalla on suuri lasivitriini, jossa on leipiä, leivonnaisia ja särvintä. Toinen vitriini, jossa on astioita on tuvan perällä ja sen vieressä, pienellä pöydällä, on kaksi Moccamasteria, toisen kannu lähes tyhjänä.
Tupaan antaa luonnonvaloa kaksi ikkunaa; pienempi ruutu on tien puoleisella seinällä, suuremmasta ikkunasta avautuu näkymä pieneen pihaan pöytineen. Kuuman kesäpäivän aamuna harvoilla istumapaikoilla sisällä kahvilassa ei ole ketään. Puinen penkki ja huoneen keskellä olevat tuolit lasilevyjen peittämien pienten pöytien äärellä ovat tyhjillään. Jo ovelta oikealle vilkaistessa näkee leipomon keittiön puolelle, jossa häärii pirteä vaalea nainen pääliina ja esiliina jauhopölyn tahrimina.
“Tuon täytyy olla Kaisa.” Ehdin kuiskaamaan Heidille, kun Kaisa jo ehtii ottamaan uudet asiakkaat vastaan, pyyhkien taikinaisia käsiään esiliinaan. Emännän otsalla on hikikarpaloita.
“Huomenta! Cheddarjuustosämpylät ja perunarönttöset on myyty loppuun, mutta kaikkea muuta on. Ja kohta tulee tuoreita sahramipullia. Ai, toinen pannu on tyhjä. Mutta vastakeitettyä on tuossakin. Te olettekin uusia. Ottakaa siitä mitä haluatte. Tulkaa maksamaan ennen kuin lähdette.”
Selvittää Kaisa ja katoaa keittiön puolelle. Katsomme lievästi hämmentyneinä toisiimme ja teemme kuten neuvotaan. Aamu-uinti ja pyöräily on antanut molemmille hyvän ruokahalun. Lastaamme lautasille vastapaistettuja rieskoja, kaalirönttösiä, juustoa ja suolakurkkuja. Vaimoni ei ole makean ystävä, mutta minä poimin lautaselleni vielä palan herkullisen näköistä juustokakkua.
Kaikki ulkopöydät ovat varattuja. Vastapäisen rakennuksen portaillakin istuu nuoripari aamiaista nauttimassa. Eräässä pöydässä istuu yksin harmaapäinen kiharatukkainen mies kesähattu päässään pikkusikaria poltellen. Kun hän näkee meidän lähestyvän tarjottimien kanssa, hän ystävällisesti sammuttaa sikarinsa tuhkakuppiin. Siinä ruokailua aloittaessamme hän esittäytyy Hanskiksi ja kertoo samaa hengenvetoon olevansa Kaisan seksiorja. Minulta on tulla kahvit nenästä. Heidikin menee oudon näköiseksi. Juttu kuitenkin lähtee luistamaan ja epäilyksemme, että kyseessä on Hanskin omalaatuinen huumori osoittautuu oikeaksi.
Hanski kertoo myös syyn, miksi Kaisa on leipomonsa perustanut. Kaisa ja Hanski ovat viettäneet monta kesää mökillään Suonteella. Eläkkeelle opettajan työstä jäänyt Kaisa on kuulemma etupäässä makoillut laiturin nokassa auringosta nauttien. Lopulta toimettomuuteen kyllästyneenä hän on saanut idean: perustanpa leipomokahvilan!
Krisse on oikeassa. Vastapaistetut leivät ovat herkullisia ja juustokakku taivaallisen hyvää. Nousen hakemaan lisää kahvia ja samalla toisen siivun kakkua. Heidiä naurattaa. Hän tietää, että olen perso makealle aamulla. Mutta kun pohdin vielä kolmannen palan hakua, hän muistuttaa minua herkkujen maksullisuudesta. Maksun oikeellisuus tosin jää asiakkaan omantunnon varaan. Myöhemmin tulemme tietämään senkin, että tuskin kukaan liian vähän maksaa. Päinvastoin, monesti tyytyväinen ruokailija antaa tippinä tasarahan, ylöspäin pyöristäen.
Jo ensimmäisenä tupaleipomon kesänä 2007 Kaisalla on apulainen, Nanja, hoitamassa sitä kaikkea mahdollista, jota erittäin suositun pikkukahvilan pyörittämiseen kuuluu. Kaisa saa keskittyä leipomiseen. Kun ihmettelen, miten Kaisa ehtii saada kaiken valmiiksi, kertoo Heidi minulle eräällä aamiaisella, että kahvilan emäntä herää aikaisin aamulla – oikeastaan aamuyöllä, usein jo kolmen aikaan – ehtiäkseen valmistamaan taatusti tuoreita leipomotuotteita kiireistä päivää varten. Heidi ja hänen siskonsa Krisse ajautuvat molemmat kahvilan työvoimaksi, samoin Kaisan sukulaiset. Muitakin Kaisan tuttuja on silloin tällöin auttamassa. Vilinää ja vilskettä riittää koko kesäksi.
Vaimoni Krisse-sisko tulee hieman erikoisen sattuman kautta mukaan kahvilatoimintaan. Eräänä kiireisenä kesäaamuna Kaisa huutelee keittiöstä, että nyt olisi lisätyövoiman tarvetta. Siltä istumalta Heidi ilmoittaa Krissen apulaiseksi. Suostumustakin muistetaan kysyä – jälkikäteen. Krisse on melkoinen mestarileipuri itsekin, joten hyvän kumppanin Kaisa hänestä saa. Erään kerran Kaisan poissa ollessa toimeliaat sijaiset Heidi ja Krisse tekevät kolmen litran pullataikinan, mutta unohtavat siitä tyystin sokerin. Taikina, ihme kyllä, nousee hyvin ja se kaulitaan levyksi, johon siskokset sitten levittävät runsaasti voita ja sokeria. Pullat vain uuniin, jossa niistä tulee jostain syystä simpukan muotoisia. Niitä sitten myydään “kirkkopullina”, sillä sattuu olemaan sunnuntai. Tällä toimenpiteellä myös estetään Kaisan maineen tahriutuminen. Kun seuraavana sunnuntaina asiakkaat kyselevät taas kirkkopullia, on Kaisa aivan ihmeissään: mitä ne oikein ovat?
On tavanomaista, että täysin vieraiden ihmisten pöytiin istutaan ja jutellaan näiden tuntemattomien kanssa odotettaessa jonkin herkun valmistumista. Kanta-asiakkailta vierähtää helposti tunti pari kahvilassa. Kaisan tupaleipomolle muodostuukin nopeasti oma kanta-asiakasporukka, joka käy siellä kesän jokaisena viikonloppuna. Norrlinin Pirkko, naapuri Vääksyntien toiselta puolelta, hakee korilla leipiä. Eräs toinen naapuri tulee aamiaiselle aina aamutakki päällään. Kirkonmenojen jälkeen tullaan kirkkokahveille. Jos joku asiakas ei ole ehtinyt hakea tilaamaansa tuotetta, se jätetään paperipussissa ovenkahvaan riippumaan. Ei ole tiedossa, että pussia olisi koskaan varastettu.
Brunssi on aina yltäkylläinen: kahvia, monta laatua haudutettua teetä, erilaisia leipiä, juustoja, salaatinlehtiä, suolakurkkuja ja monenlaista makeaa jälkiruuaksi. Mehun Kaisa päräyttelee suoraa Sodastreamin muovipulloon. Kaisan limonadi, Muorin Limppari, on joko raparperimehupohjainen tai S-marketin halpaan Extra-appelsiinimehutiivisteeseen sekoitettu hiilihapotettu raikas vesi. Ihmeellistä kyllä, tuo sekoitemehu noin valmistettuna maistuu erinomaiselta. Tämän Extra-salaisuuden vaimoni paljastaa minulle taas kerran kehuessani kahvilan hyvää mehua.
Tupaleipomon toiminnan vakiinnuttua Kaisa järjestää joka kesä suurimuotoiset kauden avajaiset. Ne taas tarkoittavat ilmaisia herkkuja puolelle kylälle. Maksuttoman tarjoilun lisäksi on monenlaista ohjelmaa: pihabändi pelaa, Milja Kungaksen mies soittaa kitaraa, Janne Teivainen puhaltelee saksofonia, ja eräissä avajaisissa saadaan nauttia posetiivimusiikkia. Väkeä on paikalla ruuhkaksi asti. Herkkupöydän ääreen luikertelee pitkä jono kyläläisiä. Hyväntuulisia ihmisiä hyörii tupaleipomon ympärillä kymmeniä. Osa nauttii pöydänantimista seisaaltaan osa istuu aidalla tien toisella puolella. Autoilijat hiljentävät vauhtiaan jääden ihmettelemään, mikä ihmeen tapahtuma nyt on meneillään. Kaiken keskiössä säteilee tyytyväinen Kaisa kilpaa kesäaamun auringon kanssa.
Kaisa pitää joskus joulukuussakin kahvilaansa auki. Vanhan Vääksyn joulunavajaisissa myydään kaikki tuotteet loppuun, niin loppuun, että viimeiset tulijat syövät muruja leipien maistelukorista. Eräänä jouluaaton aattona kahvilassa käy vain miehiä. Hieman ennen sulkemisaikaa sisään astuu vanha mies ja alkaa välittömästi itkeä. Itkun tuherruksen seassa hän kuvailee tunnettaan, että tämä on aivan kuin hän olisi tullut kotiin ja nähnyt äitinsä. Jauhopölyinen Kaisa ehtii keittiöstä miestä lohduttamaan ja itkemään tämän vierelle.
Tuotteita myydään myös luotolla tutuille ja tuntemattomillekin. Paljon tilataan myös etukäteen. Osa asiakkaista muistaa maksaa vasta seuraavana vuonna, mutta maksavat kumminkin. Jos jokin tarveaine pääsee loppumaan, lyö Kaisa vaikka puolitutulle asiakkaalle S-marketin asiakaskortin kouraan ja patistaa tämän hieman hölmistyneen henkilön hakemaan sokeria, siirappia tai kananmunia. Itsekin toimin juoksupoikana, enkä vain kuvainnollisesti; lähi-Siwasta saa haettua nopeasti kriittisessä vaiheessa loppuneen ainesosan. Myös Vääksyn myllyltä tällaiset improvisoidut pikalähetit käyvät noutamassa jauhoja. Ystävät ja tuttavat tuovat pyytämättä raaka-aineita: raparperia, marjoja, kalojakin. Vääksyn myllyn myllärimestari Kari Savola ihmettelee kahvilla käydessään, miten Kaisa on heinäkuussa – huippusesonkina tietty – saanut käytettyä 2095 kiloa myllyn jauhoja: vehnää on mennyt yli 1000 kiloa, ruista 550 kiloa ja muita viljoja loput.
Pienessä leipomossa on pienet kylmäsäilytystilat. Mutta kekseliäisyyttä ei Kaisalta puutu. Kananmunia, joita menee tolkuttomasti, säilytetään pihalla saniaisten juurella ja kylmänä aikana talon alla. Kassakonetta ei tupaleipomossa ole. Kassakoneen virkaa toimittaa ompelukoneen laatikko. Laatikko muistetaan tyhjentää vasta, kun seteleitä alkaa putoilla maahan. Rahaa ei viedä pankkiin talteen. Kahvilan sulkeuduttua päivän kassa laitetaan leipäpussiin ja pussi piiloon lusikkalaatikkoon. Asia on yleisesti tiedossa, mutta vertaisvalvonta on tehokasta ehkäisemään mahdollisten pitkäkyntisten aikeita.
Tutuille ja suurostajille antaa Kaisa kaupantekijäisiksi leivonnaisia. Hyvin paisuneet – toisin sanoen palaneet – ruisleivät säästetään Ari Myllylälle, eräälle uskollisimmista kanta-asiakkaista. Ari ehtii ottaa paljon kuvia järjestelmäkamerallaan leipomosta ja sen asiakkaista. Tämä korvaamaton tallentaminen tapahtuu ennen älypuhelinaikaa ja kaikkialla räpsyviä kännykkäkameroita. Hanskille kelpaavat hieman kärähtäneet pullat. Lapsille löytyy aina jotakin ylimääräistä makeaa.
Tupaleipomon seinillä on maalauksia, ja pidetään pienessä kahvilatuvassa jopa taidenäyttelyitä. Myös kahvilan pikkuriikkisen vessan seinät ovat maalausten peitossa. Taidetta voi siis ihailla myös hädän yllättäessä. Tupaleipomossa saattaa kuulla myös spontaaneja esityksiä, runonlausuntaa ja laulua. Kirjailija Raija Oranenkin vierailee. Eräänlaisena vakiintuneen suosion mittana voi pitää “Tupaleipomon keittokirjaa”, jonka Kaisa julkaisee yhdessä pitkäaikaisen apulaisensa Nanjan kanssa. Keittokirjaa myydään kahvilassa.
Vääksyssä nähdään myös leipäjonoja: tupaleipomon eteen sellaisia muodostuu, kun on tiedossa, että kohta valmistuu erä Kaisan ruisleipiä. Niiden loistava laatu ja erinomainen maku ovat tunnettuja koko Hämeen seudulla. Kaisan rukiiset menestyvät ruisleipäkilpailussa jo ennen tupaleipomon toiminnan alkamista.
Vaaratilanteiltakaan ei aina vältytä, vaikka Hanski on rakennellut monia mainioita apuvälineitä muun muassa ruisleivän leikkurin ja pellinkeventimen. Täysi pellillinen pullia nimittäin painaa ja ottaa ranteisiin. Leipomo on kuuma pätsi ennen kuin Hanski ehtii ilmanvaihtoa parantamaan. Monet asiakkaat tulevat kahvilaan silmälasit huurussa. Ensimmäiseksi heille ojennetaan pala talouspaperia, jotta he näkevät mitä ostaa. Vaarallisin tilanne on rasvapalo. Kaisa toimii rivakasti ja tunkee palavan kattilan täyteen pyyhkeitä. Palaneeseen käteensä hän vetää kumikäsineen – ja homma jatkuu.
Hanski tekee muitakin tarpeellisia muutostöitä. Tuvan puinen penkki on turhan leveä. Hanski muotoilee siitä kavennetun mallin. Nyt on tilaa asiakkaiden kulkea. Varsinkin kun penkin ergonomia on sellainen, ettei siinä voi pitkään istua. Keittiön puolelle Hanski virittelee jos jonkinlaisia hyllyjä uunista tulleille leipomuksille ja sinne meneville. Uuneja on kaksi ja onhan keittiössä tiskikoneenrämppä, johon painavat, kauniit, mutta kieltämättä hieman epäkäytännölliset, saviastiat saadaan tungettua. Sadepäivinä – sellaisiakin osuu Suomen suveen – vuolaana alas Vääksyntietä virtaava vesi löytää tiensä tuvan lattialle. Kun kunta ei asiaan reagoi, rakentaa Hanski tulvavallin, joka ohjaa sadevedet pois talon nurkalta.
Loppukesän riesana ovat ampiaiset, joiden pistoilta ei säästy tupaleipomon väki eivätkä asiakkaat. Linnuistakin on hieman haittaa, koska herkullisten tuotteiden murusia putoilee terassin laatoitukselle. Varpuset hyppelevät röyhkeästi portaat alas tupaan asti. Myös banaanikärpäset viihtyvät niin hyvin sisätiloissa, että niille on viritetty syötti, jossa on vettä, tilkka astianpesuainetta ja jotain makeaa nestettä.
Eräs suuri erillisprojekti on juhlaruokailun järjestäminen Kedon kartanon rakennuksen pihaan. Ympäristö on kyllä idyllinen, mutta pihapiirissä ei ole sähköä ja tarjoilupaikalta päärakennukseen on kymmeniä metrejä. Tarvitaan taas Hanskin neuvokkuutta, että vanha sähköhella viritetään pitkällä roikalla toimimaan. Näillä konsteilla saa Kaisa, Heidi apunaan, tarjoilut suurelle porukalle pelaamaan. Porokeittoa ja kaikkea muita herkkuja jää kuitenkin yli niin runsaasti, että Heidi ja Krisse järjestävät Vääksyn Kesän mökillään vielä varsinaiset iltakalaasit kymmenille naapureille.
Kun olemme 2009 kesällä muuttaneet Vääksyntie neloseen, meillä on olohuoneen ikkunasta suora näköyhteys kahvilaan, joka on kympin kivijalassa. Autoilevilla asiakkailla on tapana jättää autonsa Vääksyntie kahdeksan eteen. Siinä toimii arkisin ompeluliike Anin Soppi. Juuri tuolla kohtaa on keskellä tietä liikenteenjakaja. Kahvilan asiakkaat onnistuvat säännöllisesti osumaan tuon onnettoman saarekkeen liikennemerkkeihin peruuttaessaan kiireellä pois, lämpimät herkut takapenkillä.
Ikkunasta avautuvaa näkymää sunnuntai-iltana vilkaistessaan ja nähdessään vinoon vääntyneen suojatien merkin, Heidi naurahtaa: “Kaisalla on taas ollut kiireinen viikonloppu.”
Seitsemän vuotta Kaisan tupaleipomo ilahduttaa vääksyläisiä ja Vääksyyn saapuvia vierailijoita. Haikeat jäähyväisjuhlat pidetään 2.3.2014. Kaisa ei sitä tietenkään suoraan tunnusta, mutta leipomotoiminnan pyörittäminen on ollut ajoittain melko raskasta, vaikka kiitollisia asiakkaita on riittänyt joka sesongille.
Johanna Muuraiskankaan Sokerilla-kahvila jatkaa perinnettä kunniakkaasti vuodesta 2014 vuoteen 2016. Eräänä kesänä entisen tupaleipomon tilassa pidetään kirpputoria. Sitten se jää varastoksi. Tämän vuoden syksyllä siellä näkyy säilytettävän hunajantuottajan mehiläispesiä.
Mutta jokainen Kaisan tupaleipomon asiakas ohi kulkiessaan ei voi olla muistelematta kaikkia niitä mainioita tuotteita, joita noina tupaleipomon kesinä tulikaan maistettua, kuten: ruisleipä, sahramipulla, taatelikakku, raparperihöttö, mallasleipä, kauraleipä, lantturönttönen, perunarönttönen, muikkukukkonen, savuporopiirakka, perunarieska, ohraperunarieska, kaalisämpylä, cheddarjuustosäpylä, porkkanasampylä, sipulisämpylä, enkelikakku, taatelikakku, juustokakku, lusikkaleipä, piispattaren medaljonki, voisarvi lemoncurdilla, fudge, aprikoosivalkosuklaa-makeinen ja luumutummasuklaa -makeinen. Tässä vain ne suosituimmat mainitakseni…
Kuvat: Ari Myllylä, ellei toisin mainita