”Coveria ei jätetä!”

Tervetuloa Coveria ei jätetä! -vinyyli-iltaan. Nimeni on Robert Ramberg. Viehättävä assistenttini Maybe-Laina on lainassa Malva-taidemuseolla. Hän saapunee kohtapuoliin. Tänä iltana kuulemme pirun tusinan verran alkuperäisiä lauluja ja niistä tehtyjä lainakappaleita, eli nykysuomeksi coverbiisejä. Osa näistä […]

Paul! Paul! Paul!

The Beatles oli hajonnut. Se tieto kuului ja näkyi jopa tämänkin valtakunnan uutisissa ja sanomalehdissä. Uutta Beatles-musiikkia ei enää koskaan tulisi. Se oli nyt aivan varmaa. ”Kai ne nyt jotain musiikkia tekee ihan yksinkin?” oli […]

Allas keskellä kylää

Alussa Aarne Ervi loi Keskusaltaan. Tapiola oli lähes autio ja tyhjä. Kura ja sora peittivät kaiken, mutta puutarhakaupungin henki liikkui alueen yllä. Taivaisiin kurkottava, yli 40 metriä korkea Keskustorni ja sen juurelle levittäytyvä Tapiontori ovat […]

Kisu

Eräänä maaliskuun perjantaina meillä on tarkoitus lähteä konserttiin. Sibeliustalossa esiintyy Topmost-yhtye. Vanhoja äijiä ja vanhoja biisejä… Niin tietysti, mutta olenhan minäkin kohta puolessa välissä matkalla seitsemäänkymppiin. Olen kuullut suurimman osan Toppareiden kappaleista ja omistankin sen […]