Eräänä maaliskuun perjantaina meillä on tarkoitus lähteä konserttiin. Sibeliustalossa esiintyy Topmost-yhtye. Vanhoja äijiä ja vanhoja biisejä… Niin tietysti, mutta olenhan minäkin kohta puolessa välissä matkalla seitsemäänkymppiin. Olen kuullut suurimman osan Toppareiden kappaleista ja omistankin sen bändin ainoan julkaistun LP-levyn. Ensin tulee viesti, että konsertti pidetään korotetulla hygieniatasolla nopeasti pahentuneesta koronatilanteesta huolimatta. Perjantaiaamuna tulee se väistämätön peruutus. Se siitä, ajattelen. En kuitenkaan peruuta lippuja.
Puoli vuotta myöhemmin istumme Metsähallissa kirkkaassa ilta-auringon valossa, turvavälin päässä päässä vieressä istuvasta harmaapäisestä parista, katsomassa valoshow’ta, jota ei näe. Olisi pitänyt kotona ehtiä vessaan. Koska puoliaika on? Harri Saksalan sooloesitys ei nappaa. Nyt on pakko mennä. Edelläni kävelee pieni valkotukkainen kumaraselkä. Hän pitää ystävällisesti ovea auki minulle. Kisu! Kisu Jernström.
– Harvoin osuu samaan vessaan noin kuuluisan miehen kanssa. Hyvä show, kiitos!
– Kiva kuulla. Tarpeet ne on tähdilläkin.
Sanoo Kisu ja hymyilee vinosti. Lorottelemme laariin ja poistumme toiletista yhtä matkaan käsidesiä kämmeniimme hieroen. Jäämme hetkeksi käytävälle juttelemaan. Kisu on soolonsa jo esittänyt. Hänellä ei ole kiire lavalle. Kerron juuri lukeneeni Heimo ”Holle” Holopaisen, yhtyeen basistin, Sähköbasso-kirjan, jossa Topmostin tarina on tarkkaan kerrottu.
– Jos sinua Topmostin vuodet kiinnostavat, lue minun muisteloni. Kirja on juuri ilmestynyt.
– Ilman muuta. Mikä on kirjan nimi?
– Kisu. Onnestain on puolet sinun. Sen minun ainoan soolohittini mukaan. Siinä on paljon ajankuvaa ja muutakin…
Kiitän vinkistä ja toivotan hyvää keikan jatkoa. Konsertin loppuosa on hyvä. Ilta pimenee ja soitto paranee. Isot hitit säästetään encoreen. Niin kuin pitääkin. Yleisö antaa viimeiset aplodit seisten.
Kolme viikkoa myöhemminkin käyn palauttamassa kasan kirjoja Asikkalan kirjastooon. En yleensä vilkaise uutuushyllyä. Kiinnostukseni kohteet löytyvät muista hyllynväleistä. Jokin saa minut sen nyt tekemään. Kohtaaminen miestenhuoneessa…. Kisun elämän tarina. Kuin juuri minua varten.
Kotona lukusohvallani avaan uutuuttaan natisevan teoksen. Kun puolelta öin suljen luetun kirjan kannet, jään miettimään ihmisen osaa. Miten elämä meitä viskoo eri suuntiin. Koskaan ei voi tietää huomisesta, mutta ikinä ei pidä luovuttaa. Se on elämäkerran opetus, vaikkei sitä sormella osoitetakaan. Sitkeä, elämänhaluinen mies tuo Kisu. Pieni, suuri mies.
