Ägäbys Skorpioni on todella vihainen

Tämä kertomus on tehty yhteistyössä Onervan, Vienon ja Kärtyn kanssa syksyllä 2021 Rovaniemellä.

Seikkailu alkaa

Eräänä sateisena iltapäivänä Haisukäki, jota kutsuttiin Jöröksi, ja keikarilude, nimeltään Lödö, lähtivät retkelle suureen viidakkoon. Evääksi he ottivat monta kiloa banaanipuun lehtiä, joista hyvin riitti syötävää molemmille. Haisukäen kun pitää koko ajan syödä lehtiä, mikä taas aiheutti käelle massiivisia ilmavaivoja. Yksi lehti on kuitenkin varattu Lödölle: luteelle siinä oli koko viikon eväs. Keikarilude tepasteli lehden ympärillä monta tuntia miettien, mikä olisi paras asento ruuan syömiseen.

Päästyään keskelle sademetsäviidakkoa, he pysähtyivät syömään eväitään. Syötyään heitä alkoi kamalasti väsyttämään. Niinpä he rakensivat apinanleipäpuun lehdistä teltan ja kävivät pötkölleen ja saman tien he kuorsasivat syvässä unessa. Musta yö laskeutui viidakkoon. Silloin teltan läheltä kuului rapinaa. Paikka oli tosi huonosti valittu, sillä maan alla asui vihainen ja ilkeä skorpioni Ägäbys. Ägäbys vihasi erityisesti kaikkia retkeilijöitä, varsinkin niitä, jotka kehtasivat leiriytyä hänen pesänsä päälle.

Skorpioni Ägäbys suuttuu

Skorpioni luikertelee salatunnelia pitkin tyhmän tiikerikaverinsa luokse. Tollo Tiikeri katselee televisiosta ihmistensyöntiohjelmaa eikä huomaa Ägäbysiä lainkaan. Ägbys menettää täysin hermonsa, malttinsa ja itsehillintänsä. Hän tuikkaa piikillään Tolloa pyllyyn, joka hypähtää ainakin kolme metriä ilmaan. 

– Auts! Mitä sinä minua pyllyyn pistelet? Minähän olen sinun kaverisi ja apurisi. 

– Tollo, sekin laskuri! Sinunhan piti valvoa ettei viidakkoon pääse kukaan retkelle. Vähemmästäkin käpy käryää. Nyt mennään ajamaan nuo tyypit pois pesäni päältä. 

Mutta siinä samassa Late Laiskiainen, joka kiipeili mangopuussa hedelmiä mutustustellen, putosi rytisten suoraan Ägäbysin päälle. Ägäbys suuttui julmetusti ja pisti Latea takapuoleen. Mutta Late oli niin laiska ettei se välittänyt mokomasta, raapi vain karvaista peppuaan ja jatkoi tyynesti mangojen ahmimista.

Välisoitto

Onneksi Helena Hämähäkki kutoi turvaverkon etteivät laiskiaiset enää putoile Ägäbysin päälle. Samaan aikaan savannilla Lilli Apina ratsasti Muoana Leijonan selässä. He olivat nimittäin matkalla auttamaan Jöröä ja Lödöä. Viestin heille oli kuljettanut nopein siivin Äkänä. Äkänä oli paratiisilintu, jonka nimi tuli siitä, että hän oli koko ajan hiiskatin äkäinen. Matka tulisi kestämään pitkään, joten tämän kaksikon puuhiin palaamme jossain toisessa tarinassa.

Tollo Tiikeri on nimensä veroinen

Tollo Tiikeri päätti joka tapauksessa auttaa Ägäbysiä. Hän lähti jahtaamaan itseään. Niin tyhmä tämä elukka tosiaan oli. Juostuaan itsensä sydänkohtauksen partaalle raahautui Tollo järven rannalle virkistävää vettä hörppimään. Kun hän näki oman kuvansa tyynen järven pinnassa, syöksyi tämä typerys karmeasti karjuen kuvajaisensa kimppuun. Siellä Tollo räpiköi sameassa Vihtori-järven vedessä ja olisi varmasti hukkunut ellei järven kuningas, Behemotti-kala, olisi häntä potkaissut takasin kuivalle maalle. Vihtori-järven rantahietikolla Tollon puuhille naureskelivat kaverukset Kaarina Kameliontti ja Mari Myrkkynuolisammakko. Näille taas kimmastui Noora Norsu, joka oli Tollon paras kaveri. Noora imaisi kärsällään 300 litraa vettä, jonka hän suihkutti kikattavien kaverusten niskaan. Siihen loppui naurunräkätys.

Sillä aikaa Suomessa…

Sillä aikaa Suomessa tutustumme Joraava Okelaan. Kuten nimestäkin huomaamme, hän ei ollut mikään tavallinen orava. Hän kiipesi puuhun perä edellä. Monet epäilivät, että Joraavalla olikin silmä takapuolessa. Vaan mistä sen tietää? Okela ei myöskään pitänyt pähkinöistä eikä kävyistä. Hänen herkkujaan olivat pähkinävoi, pistaasijäätelö ja auringonkukan siemenet. Siemeniä ja jätskin jämiä sentään löytyi ihmisten jäljiltä, mutta saadakseen pähkinävoita, täytyi Joraavan murtautua lähikauppaan.

Hälytyslaitteiden huutaessa Okela raahasi kilon purkin kaupan postiluukusta ulos. Purkki selässä hän juoksi autotien ylitse ja oli vain häntäkarvan varassa ettei Postin jakeluauto ajanut hänen päällensä. Siinä olisi oravasta ja purkista tullut lituskaa ja hirveä sotku. Häntäpuoli edellä Okela työnsi purkin pesäkoloonsa. Hän nakersi vahvoilla etuhampaillaan kannen auki ja ahmi yhteen menoon puoli kiloa herkkuaan. Olipas se hyvää, tuumi Joraava ja röyhtäisi niin, että pesäpuu tärisi.

Säpinää viidakossa

Mutta nyt takaisin viidakkoon… Siellä olikin kova säpinä, koska kaikki halusivat saada yrmeän Ägäbysin hyvälle tuulelle. Ei ole nimittäin kivaa, jos joku juoksentelee alvariinsa vihaisena ympäriinsä pistelemässä kavereita peppuun ja muuallekin. Riikinkukot antoi sulkansa koristeiksi, apinat toivat kookospähkinämaitoa juomaksi ja kirahvit kattoivat pöydät mangopuun hedelmillä.

Musiikkia piti tietysti saada. Orkesterin jäsenet olivat Noora Norsu läskibassossa, Haisukäki Jörö tuubassa, Keikarilude Lödö piccolohuilussa, Tollo ukulelessa, Behemotti-kala havaijikitarassa – kaikille muillekin riitti jokin soitin. Meteli oli huumaava. Pitkin yötä koko viidakko hytkyi ja tärisi.

Arvatkaapa kuka oli solisti? Sehän oli yllätysvieras, kaukaa Suomesta haikaran kyydissä paikalle lennätetty Joraava Okela. Hän oli pukeutunut kimaltelevaan lameepukuun ja lauloi Elviksen varhaistuotantoa. Kaikilla oli erinomaisen hauskaa. Ägäbys heilui mukana eikä pistänyt ketään koko iltana. Siitä lähtien kaikki eläimet olivat tervetulleita leiriytymään minne vain viidakossa – vaikka aivan skorpionin pesäaukon viereen.