Valistus on viritetty

Kevään 75 ensimmäinen tavoite oli karistaa Suomen Värin ja Vernissan pölyt jaloistani. Istuimme Täffällä lauantai-iltaa viettämässä, kuten tavallista. Englannin liigan tulosten ja levyuutuuksien ympärille kietoutuvaan jutusteluun pujahti tärkeää tietoa mahdollisesta kesätyöpaikasta. Kassu ja Saku olivat saaneet töitä Lauttasaaressa sijaitsevasta Valistus Oy:stä. Minäkin päätin pyöräillä Särkiniementien päähän kesäpestiä kysymään.

Kirjavaraston apumies

Valistus Oy oli vielä 70-luvun puolessa välissä iso peluri koulutoimituksissa. Myös Etelä-Suomen kirja- ja paperikauppohin kuljetettiin päivittäin kuorma-autolasteittain tavaraa. Kesä oli toimitusten huippusesonki. Töitä riitti isolle joukolle tuntipalkkaisia kesätyöntekijöitä. Apua tarvittiin tarvikepuolelle, kirjavarastoon ja autoihin. Kirjavarasto oli oma yksikkönsä, jonka esimies tai siis -nainen oli reilu ja tarmokas Kirsi. Olin taas onnekas päästessäni kirjojen kanssa tekemisiin. Sen verran olin Suomen Värissä joutunut tavaroita varastosta hakemaan, että heti ensimmäisenä päivänä tunsin olevani pätevä tekijä.

Haen sihteerin puhtaaksi naputteleman tilauspaperin varastopäällikön kopin pöydältä saapuneet-lokerosta. Nopea vilkaisu paperiin. Pikainen arvio tarvittavien laatikoiden määrästä. Pumppukärry parkista alle ja kärryä potkulautana käyttäen kuormalavan hakuun. Tuolla on tyhjä lava. Pahvilaatikoita lavalle pakkausosastolta. Niittikoneella kuusi niittiä tuohon puoleen, kuusi toiseen. Uusi vilkaisu tilauskoodeihin. Nopeimman reitin valinta. Koodin osoittaman hyllyn luokse. 1, 2, 3, 4… 52 kappaletta. Kirjat mahdollisimman tiiviisti  laatikkoon ja hieman makulatuuripaperia estämään sisällön liikkuminen sivusuunnassa. Kannet kiinni teippikoneella. Tussilla tilauksen numero laatikon kylkeen. Uuden laatikon niittaus. Seuraava koodi. Kuormalava täyttyy laatikoista, jotka kasaan kuin Lego-palikat. Kun kaikki kirjat ovat kyydissä, vedän lavan kuormineen lastauslaiturille. Annan tilauksen kaksi päällimmäistä lehteä kuskille. Kolmannen lehden palautan varastopäällikön kopin lähteneet-lokeroon. Ja sama uudestaan…

Valistuksella ei ollut enää omaa kirjapainoa. Weilin & Göös – käytännössä Amer Oy – oli jo aikaa sitten ostanut kirjojen painatuksen ja välityksen. WSOY:n ja Otavan materiaali virtasi Valistuksen kautta. Painokset olivat suuria. Koko Suomi käytti näiden kahden painotalon kirjoja. Joskus painon aikataulu ei pitänyt. Silloin oli luvassa ylitöitä, joista maksettiin reilua tuplapalkkaa. Kirjalavat olivat painavia; täysi lava painoi arviomme mukaan lähemmäs tonnin. Lavat siirrettiin alakerran suuriin verkkovarastoihin kaasuvoimalla kulkevalla trukilla. Käsivetoisilla pumppukärryillä niitä järjesteltiin ja haettiin hyllytykseen. Kirjavarastossa oli kätevä sähkökäyttöinen trukki, jonka olin ristinyt Tantoriksi Tarzanin norsukaverin mukaan. Tantorilla lavan sai nostettua yläkerroksiin. Kaasutrukin ajamiseen tarvittiin ajokortti, jota minulla ei ollut. Niinpä olin omien hartiavoimien ja Tantorin varassa. Kerran viikonlopun ylitöissä tappelin jumiin jääneen täyden kuormalavan kanssa. Väsyneenä ja kiireessä reväytin vasemman lapani. Se vihoittelee vieläkin.

Valistuksen kirjavarasto 1975

Pääsykokeet nurkan takana

Kesän pääsykokeet lähestyivät liian nopeasti. Olin kyllä lukenut ahkerasti koko kevään, mutta kiireaika työpaikalla sattui pahasti viimeisten lukuviikkojen päälle. Biologian kokeet menivät päin mäntyä. Koska olin panostanut historiaan, en ollut hirveän pettynyt. Osasin mielestäni ulkoa vaaditut kirjat J. C. Revillin Maailmanhistorian ja Jutikkala & Pirisen Suomen historian sekä Suomen historian kartaston. Koetta edeltävänä yönä en nukkunut. Piehtaroin ja lietsoin itseni paniikkiin. Kun sain kysymykset eteeni, oli kaikki tieto pyyhkiytynyt pois päästäni. Ensimmäisen tunnin tultua täyteen, jätin tyhjän paperin kokeen valvojalle. Kävelin Lauttasaaren kautta kotiin itkua nieleskellen. Illalla menin elokuviin unohdusta hakemaan. Seuraavana päivänä olin taas ylitöissä.

Elokuun loppu lähestyi ja kesätyöntekijät lähtivät yksi toisensa jälkeen. Pidin työstäni kirjavarastossa. Olin kertonut tilanteestani Kirsille ja vihjannut, että minua kiinnostaisi jatkaa töitä kesän jälkeenkin. En siksi ollut yllättynyt, kun hän ja varastopäällikkö eräänä aamuna ilmestyvät kuormalavani luokse. Sopimus jatkosta tehtiin siinä paikassa. Kirsillä olisi talvella edessä leikkaus ja pitkä sairausloma. Minulla olisi vastuu kirjapuolesta hänen poissa ollessaan. Saisin korotettu palkkaa sen ajan. Mielialani kohentui kummasti tämän tiedon saattamana. Nyt minä voisin maksaa puolet väritelevisiosta, josta olimme äidin kanssa haaveilleet. Tietysti puolet palkasta kannoin muutenkin kotiin. Lokakuussa katselimme suosikkisarjaamme Merilinjaa loistavissa väreissä uudesta Telefunkenin televisiosta. Iltatähden varhaiset rock-videot näyttivät myös hyviltä.

Yhden kortin varassa

Onneksi pääsykoekirjat ovat samat kuin edellisenä vuonna. Hankin kuitenkin uudet historian teokset. Viimevuotiset ovat täynnä marginaalimerkintöjä ja alleviivauksia. Töiden jälkeen käyn suihkussa ja syön. Koko illan istun pöytäni ääressä ja luen. Revähtänyt trapezius-lihas on tulessa ja niskaa särkee. Otan lääkärin määräämää särkylääkettä ja relaksanttia. Ensin yhden tabletin, sitten toisen. Jännitys laukeaa. Herään siihen kun äitini koputtaa ovelle. Kello on yksitoista. Otsastani jää rasvatahra kirjan aukeamalle Henrik IV:n hallituskauden loppuun. Canossan matka on vielä edessä.

Kirjavarastossa on kylmä. Olen pyntännyt päälleni monta kerrosta vaatteita. Silti jo bussimatkalla töihin alkaa paleltaa. Keitän teetä. Se auttaa hetken. Tilauksia tippuu harvakseltaan. Järjestelen hyllyjä aikani kuluksi ja pysyäkseni lämpimänä. Luen töissäkin pääsykoekirjoja. Jutikkala & Pirinen on piilossa työpöytäsi vetolaatikossa. Vaikka eihän minua kukaan vahdi.

Kevät koittaa hyytävän talven jälkeen. Kirsi palaa töihin. Tilauksia tulee jo monta päivässä. Suomen historia kulkee laukussa takaisin kotiin. Toukokuun alussa Saku palaa töihin. Hän on päässyt lukemaan farmasiaa. Pari tenttiä on vielä, mutta rahanpuute puhuu töiden aloittamisen puolesta. Pari viikkoa myöhemmin tulee Timo. Nyt on jengi koossa. Työnteko maistuu. T-paita riittää jo hyvin.

Pääsykoepäivät ovat molemmat samalla viikolla. Päätän pelata varman päälle ja pyydän koko viikon vapaaksi. Biologian koe on ensin. Istun Helsingin yliopiston päärakennuksen luentosalissa XIII. Onneksi en ole taikauskoinen. Kokeessa ei tarvitse kirjoittaa paperiin muuta kuin nimi ja henkilötunnus. Kaikki muu on monivalintaa. Vastausvaihtoehdot ovat niin lähellä toisiaan, että homma menee täysin arvailuksi. Vaihdan useaa vastausta moneen kertaan. Lopulta peli alkaa tympäisemään. Niskaa särkee. Päivä on kuuma eikä pienessä salissa ole ilmaa, vaikka ovi on auki käytävään. Tuntia vaille täysi aika  palautan koepaperit. Se on sitten ”suuremmas käres”. Väkisin mieleeni tunkee ajatus, että kaikki on nyt perjantaisen historian kokeen varassa.

Historian koesalini on Porthania ykkönen. Sama suuri sali, jossa kävin vuosi aikaisemmin epäonnistumassa. Nyt paniikkiin ei ole varaa. Olen ottanut tuntia ennen kokeen alkua puolikkaan relaksantin. Se auttaa rauhoittumaan ja leikkaa niskakivut lähes olemattomiin. Toinen puolikas on farkkujeni pikkurahataskussa – varmuuden vuoksi. Valvoja ilmoittaa kokeen alkaneen. Avaan kysymyskuoren. Piirrä karttaan tärkeimmät tervakaupan alueet Suomessa 1600-luvulla. Tämän minä osaan. Seuraava. Henrik IV:n hallituskauden pääpiirteet. Rasvatahra! Kun ensimmäiset esteet on raivattu, koe alkaa sujua. Kirjoitan vimmaisesti. Muistini suoltaa faktoja ja tarinaa. Jätän koepaperit viimeisten joukossa. Oli sittenkin järkevää ottaa lääke. Ainakaan en jättänyt yhtään kysymystä ilman vastausta. Kvantiteetti on kunnossa, nyt jään odottaa kvaliteetin arviota.

Maanantaina olen takaisin Särkiniementiellä. Saku ei kysy mitään kokeista. Fiksu mies. Sehän tietää huonoa onnea. En ole taikauskoinen. Haluan vain työntää kaiken pääsykokeisiin liittyvän pois mielestäni. Pyöräily töihin ja takaisin sujuu hyvin uudella Peugeotin kymmenvaihteisella. Tuuli tuivertaa lyhyitä hiuksiani. On kevyt olla. Olen laittanut koekirjat kaappiin piiloon. Kirjahyllyssä on tilaa nyt muunlaiselle lukemistolle. Ahmin Giovanni Guareschin Isä Camillo -kirjoja. Jotenkin ne sopivat mielenlaatuuni juuri nyt. Käyn viikonloppuisin Täffällä ja Vesimiehessä juomassa muutaman oluen ja tapaamassa ystäviä ja tuttuja. Tuntuu kuin olisin ollut poissa monta kuukautta. Niin myös saan kuulla. Vakiovastaus on ”Piti vähän puristaa kokeisiin”. Sehän on melkein totta; vähän-sanan tilalle jos laittaa helvetisti, niin se on täysin totta.

Sen verran lisärentoutumista kaipasin, että kun David Bowie tuli ensimmäiselle Suomen keikalle UKK-halliin, olin melkein lavassa kiinni. Pidin Bowien musiikista, vaikka en mikään todellinen fani ollut. Olihan minulla tietysti kaikki Thin White Duken saatavilla olet albumit hyllyssä. Konsertti oli tuoreeltaan jonkinasteinen pettymys. Jokin siru sieluuni jäi. Station to Station -albumi palauttaa edelleen kesän 1976 kesän muistot kuvasarjana mieleeni. 

Olin lähes täysin unohtanut pääsykokeet. Tiesin kyllä, että tulokset tulevat ilmoitustaululle päärakennuksen ja Porthanian aulaan. Töiden takia en jaksanut matkustaa katsomaan. Tai en uskaltanut. Uskoin, että minä saan tiedon kotiini, jos olen hyväksytty. Töissä oli vuoden kiireisimmät ajat ennen koulujen alkua. Myöhässä tulleita painoksia pakattiin iltamyöhään saakka. Pyörän ohjaustankoon olin teipannut taskulampun valaisemaan elokuun pimeitä iltoja.

Opiskelupaikan saanut mies

Pelastuksen paketti

– Roope, sinulle on tullut iso kirje. Yliopistolta.

Eteisen piirongin päällä on suuri ruskea kuori. Se on postin käsittelyssä revennyt kulmistaan. Repäisen sen kokonaan auki. Lattialle putoaa paksu sininen kirja. Opinto-opas. On siellä kirjekin. Historiallis-kieliteteellinen osasto ilmoittaa… Minut on hyväksytty! Äitinikin hymyilee ja onnittelee. Käyn nopeasti suihkussa ja haukkaan pari voileipää. Harjaan hampaani ja painun ovesta ulos. Leijailen Poutapolun kautta kohti Dipolia ja TFF:n diskoa. Täffän yläkerrassa on tuttu porukka pyöreän pöydän ympärillä. Haen ison tuopin. Minulle tehdään tilaa sohvan keskelle.

– No, mikäs miestä hymyilyttää. Naama on kuin irvikissalla.

Tyhjennän tuopinloput yhdellä huikalla.

– Pääsin opiskelemaan. Historiaa. Tarjoan bisset kaikille.

Kävin minä ne pisteetkin kysymässä. Päätarkoitus oli käydä Tunnelin Levyssä hakemassa uusi Rory Gallagherin albumi, mukamas. Päärakennuksen toisessa kerroksessa oli valintatoimisto. Se oli viimeistä päivää auki. Olin saanut lähes täydet pisteet. Kova työ kantoi runsaan sadon.

Viimeinen työviikko sujahtaa loppuun. Kesäduuni, joka oli muuttunut kokopäivätyöksi on vihdoin loppu. Tilillä on mukavasti rahaa, kiitos kymmenien ylityötuntien. On hyvä tehdä välillä jotain älyllistä. Syyskuun alussa nousen Hallituskatua kohti yliopiston päärakennusta. Ensimmäinen tutor-ohjaustapaaminen alkaa viisitoista yli.

Historian opinnot käynnistyvät

Historian opintojeni ensimmäinen lukuvuosi meni kohtuullisesti. Syksyllä paljon aikaa kului uusien opiskelurutiinien opetteluun. Yliopisto ei ole lukio – sen viisauden oppi nopeasti. Tutoroinnista ei paljon kostunut. Arpinaamainen, liian pieneen pukuun ahtautunut fil.yo. pummaili savukkeita ja luki ääneen opinto-opasta. Esittäytymistilaisuudessa aivan ensimmäisenä päivänä yliopistolla tajusin, että koulussa opittu sosiaalisten tilanteiden pelko ei ollut hävinnyt mihinkään. Sain tuskin sanottua nimeni. Kainalot olivat heti märät ja niskaa särki. Opiskelupaikan saamisen euforia oli kuin kaukainen uni. Todellisuus oli tässä. 

Onneksi pari hyvää tuttua Tapiolasta aloitti samaan aikaan historian laitoksella. Yhteisillä bussimatkoilla sain päteviä neuvoja ja vinkkejä Ilkalta ja Markulta. Alkuun oli niin paljon pakollisia kursseja ettei itse tarvinnut sen kummemmin opintosuunnitelmaa laatia. 

Historian peruskurssit olivat hyvin koulumaista opiskelua. Maanantai-, keskiviikko- ja perjantaiaamuisin 8.15 alkoi kolmen tunnin vääntö yliopiston päärakennuksen uuden puolen kolmannen kerroksen luentosalissa. Oikeastaan nautin näistä pakollisista kursseista. Sai istua pitkän pulpetin takana rauhassa muistiinpanoja tehden ja kuunnella vanhan lehtorin vivahteettomalla äänellä hymisevää luennointia suoraan moneen kertaan lehteillyistä kellertävistä muistiinpanoista. Kurssitenteistä sain lähes poikkeuksetta kolmosen eli kiitettävän arvosanan. Tässä oli yksi naula historian opintojeni arkkuun, vaikken ollut kuin vasta aivan alussa. Omatoiminen opiskelu olisi vasta se happotesti.

Takaisin Särkiniementielle

Talvi loppui ja kevät koitti. Soitin Valistuksen varastopäällikölle ja laitoin fillarin ajokuntoon. Työ oli tuttua, suurin osa kesätyöntekijöistä myös. Kirsi toivotti minut jälleen tervetulleeksi. Oli taas mukavaa olla ajattelematta liikoja. Säästöihinkin oli tullut talven aikana palkanmentävä lovi. Tämä ja seuraava kesä sujuivat samaa kaavaa noudattaen.

Jotain oli kuitenkin ilmassa. Valistus myi kaikki kuvataulut ja koulukartat markan kappale. Samoin markan kappalehintaan sai ostaa kaikki jäljelle jääneet tietokirjat. Koulukarttoja kuljetin kotiin kaksi karttaa sidottuna polkupyörän tankoon. Kuvataulut eivät fillarilla ymmärrettävästi kulkeneet. Niitä meni roskiin satoja. Lastia oli pyörän päällä välillä riskirajoille asti: kaksi isoa karttaa ja sivulaukut täynnä painavia kirjoja. Vaikka olin mielissäni halvoista ostoksista, oli kaikessa pahaenteinen tuntu.

Keväällä 78 ihmettelin televiossa Valistuksen mainoskampanjaa. Handy-handy -kesäpeli, jota mainostettiin, vaikutti ääliömäisen tylsältä. Olkoonkin, että valmistaja oli tunnettu saksalainen Pelican-yhtiö. Kahdella muovirukkasella lyötiin pehmeää palloa. Mitä ihmettä tämä on? Kesällä sitten koko karmeus paljastui. Toimistopäällikkö oli saanut vuosisadan bisnesidean vierailtuaan koulutarvikeyhtiön tehtailla Länsi-Saksassa. Katastrofin nimi oli Handy-handy. Joku oli myös saanut syötettyä päällikölle ajatuksen hintavasta Handy-handyn TV:n mainoskampanjasta. Handy-handyjä myytiin kai muutama kymmenen kappaletta. Sadat Handy-handy -laatikot täyttivät kaikki liikenevät varastotilat. Kellarikäytävien seinustat vuorattiin Handy-handyillä. Kotiin sai viedä niin monta Handy-handyä kuin halusi. Kukaan ei halunnut Handy-handyjä! Oli varmasti muitakin liiketaloudellisia syitä Valistuksen uppoamiseen. Handy-handy oli se lopullinen Titanic-efekti.

Sama efekti iskeytyi historian opintojeni kylkeen. Kirjatenttikammo. Ehkä sellainenkin oireyhtymä on olemassa. Suoritin kaikki luentokurssit lopputentteineen hyvillä arvosanoilla. Omatoiminen opintojen suunnittelu ei onnistunut. Heimolantalon viides kerros aiheutti sielullista hengenahdistusta. Hain kyllä apua, mutta opintoviikkoja tippui enää harvakseltaan. Kolmantena lukuvuonna istuin kirjaston sijaan Elokuva-arkiston näytöksissä, kunhan olin katsonut ensin kaupallisen tarjonnan iltapäiväelokuvat. Voimakas déjà vu -tunne valtasi mieleni.

Vantaan Varisto – yritysten hautausmaa

Vantaan Varisto. Miten tuttu paikka. Kuolevien yritysten hautausmaa. Olen elänyt tämänkin jo aikaisemmin. Varasto oli valtava halli. Tantor-parka oli joutanut romutettavaksi. Kirjavarastoa ei enää ollut. Vähät kirjat lojuivat kaiken muun roinan seassa. Kirsi sai kesäkuun alussa stressistä vakavia sydänoireita ja joutui lopettamaan työt varastossa. Pakkaamon vanhat rouvat oli siirretty eläkkeelle tai irtisanottu. Kaikki roju oli sekaisin eri puolilla suurta hallia. Kaksi kaasutrukkia risteili edestakaisin laskemassa ja nostamassa kuormalavoja. Toiseen tai kolmanteen hyllykerrokseen tarvittiin aina trukkia. Lähetysten keräily ruuhkautui ja takkuili.

Ruokatunnille ja kahvitauolle piti leimata itsensä ulos. Se mikä aikaisemmin oli ollut palkallista olikin nyt palkatonta. Neljästä kuorma-autosta oli jäljellä kaksi. Työmatka yhteen suuntaan kesti, linja-autoa vaihtaen, yli tunnin. Timolla oli vanha Taunuksenrämä, jonka kyydissä pääsimme sentään kohtuuajassa työmatkaa taittamaan. Ylinopeussakotkin maksoimme kimpassa.

Uusi suunta puolivahingossa

Historian opinnot olivat umpikujassa. Jotain oli keksittävä. Noina aikoina yliopistossa kirjoilla oleville oli helpotettu väylä sivu- ja jopa pääaineopintoihin. Englanti ei lukiossa ollut lainkaan mieliaineeni. Olin syystä, jota en itse tiennyt, joutunut Korppu-Korhosen vihoihin. Luin koko ajan paljon englanninkielistä kirjallisuutta ”katso jok’ikisen sanan merkitys” -metodilla. Sanakirjan sivut olivat reunoista tummentuneet paljosta selaamisesta. Metodi oli hidas. Sanavarastoni kasvoi ja lukunopeus kiihtyi vähä vähältä. Luin pientä Oxford Concise -sanakirjaa bussimatkoilla. Olin jonkinlaisen sanamanian vallassa. Halusin selvittää jokaisen kohtaamani sanan merkityksen etymologiaa myöten. Laitoin huvikseni hakemuksen englannin kieleen. En ottanut hakua kovin vakavasti. Olikin sitten suuri yllätys, että sain paikan. Olin jättänyt yhden koekirjan lähes kokonaan lukematta. Pääsy englannin laitokselle tuli olemaan elämäni suurin onnenpotku. Yhdessä elämän tienristeyksessä olin vihdoin valinnut oikean  polun.

Tämä kertomus on julkaistu kirjassani ”Tapiolan varjoissa” (Mediapinta 2021)

Porthania ykkönen. Kari Hakli, Helsingin kaupunginmuseo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *