Kesämökillä on syytä käydä muutaman kerran talven aikana. Kylmilleen kun tuota asuntoa ei voi jättää. Syynä on se kesäasumista helpottava ylellisyys, jota juoksevaksi vedeksi kutsutaan. Kyllä me kantovedelläkin olisimme pärjänneet. Olihan siitä kahden vuosikymmenen kokemus Vääksyn Kesän mökkikylässä. Vesansalon mökillä vain sattui olemaan valmiina porakaivo pumppuineen. Sisävessan suihkuun vesi tuli pienen lämminvesivaraajan kautta. Näistä lähtökohdista ei ammattimiehelle ollut temppu eikä mikään johtaa vesi edelleen keittiön hanaan ja hieman myöhemmin kahden hengen astiat nielaisevaan tiskikoneen puolikkaaseen.
Boschin ilmalämpöpumppu tuli tilattua kesäasumusta viilentämään. Kahden kesän kokemus osoitti, että sen tarpeellisuudesta tuohon tehtävään olimme tehneet virhearvion. Myös mökin lämmittäminen syysiltojen viileydessä onnistui helposti polttamalla pari pesällistä koivupilkkeitä kamiinassa. Se oli sitä paitsi paljon tunnelmallisempaa…
Taloon tulevassa vesijohdossa oli lämpövastus, samoin keittiön poistovesiputkessa. Täysin tarpeeton pumppu ei kuitenkaan ollut. Se juoksevan veden ylellisyyden hinta oli Boschin läpi talven hönkimä lämpö. Järkeenkäypää oli myös mökin pitäminen lämpimänä ja kuivana läpi talven. Säästyihän siinä kuivamuonakaapin ja parin komeron tyhjentämisen vaiva. Kitarakin olisi voinut jäädä makuuhuoneen seinäkoukkuun roikkumaan, sillä huonelämpötila pysyi helposti yli kymmenessä asteessa. Eivätkä talon rakenteet ylös ja alas hinaavien lämpötilojen rasittamina olisi kylmästä ja kosteudesta iloinneet.
Koska ilmastonmuutoksen voimistama säätilojen heilahtelu ääripäästä toiseen aiheutti mökkitien ajettavuudelle hyvin nopeita vaihteluita, piti tarkkaan harkita milloin olisi sopiva hetki tarkistaa asioiden tila kesäasunnolla. Etuvetoisella, pienen maavaran autolla ei aivan kaikkiin keleihin ollut menemistä. Yksi kerta lipsuttelua puoliksi sulaneella hiekkatiellä puolimatkaan – ja vielä varovaisemmin takaisin – riitti.
Ilmatieteenlaitoksen sääsovellus on pirullisen tarkka. Kuluvan vuorokauden ja sitä seuraavan osalta se ei yleensä erehdy. Olemme jo muutaman päivän miettineet ja ääneen pohtineet mökillä käymisen välttämättömyyttä. Sunnuntai-iltana maanantai näyttää sopivalta sään ja jään puolesta. Jäätynyt tienpohja on nimittäin hyvä ajaa pikkuautolla. Perille päästään, vaikka vastaan tullut koululaiskuljetus ajaa reilua ylinopeutta ja porhaltaa ohitsemme isomman oikeudella sivupeiliä hipoen.
Koska emme ole talvitarkastusta ensi kertaa tekemässä, on taloyhtiön lumentyönnin parin tunnin lainassa ja mökin lumikola valmiina nojaamassa tienvarren kuuseen. Lunta on paljon; siis auto tiensivuun ja hätävilkut päälle. Rolf-koira jää Peugeotin ikkunasta kurkkimaan, kun me aloitamme kiireellä autonmenevän kolon kaivamisen mökkipolun päähän. Kuumahan lumitöissä tulee, varsinkin kun olemme tietoisia yleisen tien kapeudesta. Sitten vain auton puljaaminen perä edellä koloon ja pääsemme tekemään polkua kohti puolimetristen hankien ympäröivää vihreää mökkiä.
Jään pihaa kolaamaan vaimoni harjatessa lumet portailta ja kuistilta ennen kuin hän astuu sisään. Rolf jää myös pihalle, koska se tietää, että kun kulkuväylät ovat valmiit, on hyvä mahdollisuus saada isäntä heittämään frisbee-kiekkoa. Sitä odotellessa Rolle, joka on rotunsakin puolesta oikea talvikoira, piehtaroi kulkemattomassa hangessa, kyhnyttäen siihen selkäänsä ja työntäen kuononsa syvälle pehmeään lumeen.
Työntelen hieman isompaa aluetta lumesta vapaaksi muovikiekon heittoa varten, kun kolan kauha osuu johonkin kovaan. ”Jäätäkö siellä on?” mietin ja nappaan katuharjan kuistin portailta. ”Mitä ihmettä betonilaatta tekee keskellä pihaa?” kummastelen ääneen, kunnes muistan.
Ehdin jo iloita elokuun lopussa – tyypillisesti liian aikaisin – etteivät pörriäiset ehtineet pesän rakennuspuuhiin mökkimme alle. Olivathan ne ystävällistä sorttia, ne viimevuotiset. Koira ja kuusivuotiaat kaksostytöt yhdistettynä portaiden välistä lentäviin piikkiperäisiin otuksiin oli kuitenkin niin arvaamaton asetelma, että mieluummin ei pesiä rakennuksen alle eikä muuallekaan.
Kesä ehtii jo syksyn puolelle, kun ilta-auringon kajossa havaitsen epämääräistä liikehdintää keskellä pihamaata. Siellä ne taas ovat, ei-toivotut naapurit, kaivautuneena muutamassa vuorokaudessa pesäntekoon syvälle hiekkaan. Saattaa tietysti olla, että vasta kun tarpeeksi iso parvi noita siivekkäitä tanssii laskevan auringon säteissä, ihminen ne havaitsee. Määrästä päätellen pesä ei ole pieni. Vaihtoehtoja ei ole, vaikka periaatteessa en ampiaistenkaan pesiä hävitä, paitsi jos niitä on rakenneltu paikkoihin, jossa ihmiset ja eläin kulkevat tai oleilevat. Onhan suurin osa tontista heinikolla, koska kaikenlaisia pölyttäjiä on syytä tukea.
Koiran ohjaan nopeasti sisälle. Aloitan karkoitusyrityksellä: satoja litroja kylmää vettä suihkutettuna – kaukaa – suoraan pesän päälle. Ei vaikutusta. Ei tehoa muurahaismyrkkykään, ei suihkutettava raid eikä muukaan karkote. Pesä on todella iso, koska kulkuaukkoja näyttää olevan toistakymmentä. Seuraava konsti on kolme kottikärrykuormallista savensekaista hiekkaa. No niin, joko toiminta vaikeutuu? Parveilu jatkuu samaan malliin. Lisää hiekkaa, nyt hakattuna pikaisesti lapiolla tiiviiksi. Ei toimi. Vielä lisää myrkkyä ja hiekkaa. Ehkä jotain rauhoittumista tapahtuu. Ilta pimenee ja taistelukenttä hiljenee.
Aamulla kurkistan ovesta pihalle. Jotain pesälle on tapahtunut. Työnnän jalkani saappaisiin ja kierrän etäältä ympäri pesän. Jokin yökulkija, mäyrä todennäköisesti, on käynyt kaivamassa suuren kuopan keskelle pesää ja on nähtävästi herkutellut hunajalla: kuopan vierellä on revittyjä kennostoja. Ahkerat, kennoista päätellen, mehiläiset ovat innolla jälleenrakennuspuuhissa. Myrkyt ovat lopussa ja niin on myös kärsivällisyyteni. Mitä noille mahtaa yksi ihminen? Mehiläisiä on satoja ellei tuhansia. Ainoa toimenpide, jonka keksin, on suuren betonisen pihalaatan raahaminen kuopan päälle. Kun sitten katselen työni tulosta, pörrää mieleeni sellainen ajatus, että taisin vain tehdä palveluksen mehiläisyhdyskunnalle . Pesä on nyt mäyränkestävä.
Viikko myöhemmin se ensimmäinen kylmä yö tuli ja hoiti ongelman pois.