1990 tuli tuttavankauppana perheeseemme uudehko valkoinen Toyota Corolla. Nyt pääsimme lasten ja runsaan tavaramäärän kanssa helposti liikkumaan kyläpaikasta toiseen. Ja me totisesti reissasimme. Äitini luokse Tapiolaan, enon kotiin Pakilaan, tuttavaperheen tykö Espooseen, vaimoni sukulaisten koteihin Vääksyssä ja muualla, retkille, huvituksiin, kesän viettoon… Koko maailma oli avoinna!

Alkuinnostuksen jälkeen autosta tuli kuitenkin vain arkinen käyttötuote ja matkat suuntautuivat tiettyinä vuodenaikoina aina niihin samoihin kohteisiin.
Eräs vakiokohde oli vaimoni veljen koti. Hänen perheensä, jossa oli tuolloin jo neljä lasta, asui isoa omakotitaloa Hollolassa. Ajoimme sinne tietysti myös kesäisin. Olihan Hollola samalla suunnalla kuin vaimoni muukin suku Vääksyssä. Hiihtoloma oli kuitenkin erityisesti se aika, jolloin aina vierailimme Tonin perheen luona. Ja joka ainut kerta saimme tuliaiseksi kammottavan vatsataudin.
Sinä talvena, 90-luvun alussa, olin sairastanut jo pari kunnon räkätautia ja juuri tuon hiihtolomaviikon olin sairauslomalla keuhkoputken tulehduksen vuoksi. Niinpä emme päässeetkään hakemaan oksennustautia Hollolasta. Muutaman päivän olin napsinut antibiootteja ja loppuviikosta aloin olla paremmassa kunnossa. Sitkeä yskäkin helpotti. Lapset olivat tietysti pahoillaan, kun eivät päässeet serkkujen kanssa leikkimään. Vaimoltani Heidiltä eivät ideat kuitenkaan loppuneet. Niinpä hauskaa tekemistä ja ajankulua riitti koko viikolle.
Perheemme suurinta välipalaherkkua oli tuohon aikaan savustettu Ruijan pallas. Se oli sellainen ruskeaksi paahtunut, sisältä vaalea, suorakaiteen muotoinen valmis kalapala. Savupallas maistui ateriana perunoiden kanssa ja välipalana leivän päällä. Hieman sitruunaa ja tilliä lisäksi niin herkku oli valmis.
Torstaiaamuna puhelin soi. Heidi menee vastaamaan. Keskittyneenä kirjan lukuun yläkerrassa en kuule, mitä linjoilla sovitaan. Yllätys onkin melkoinen, kun ovikello puolenpäivän aikaan soi ja sisään rynnistää luminen serkkukatras. Lasten riemua on kiva katsella, mutta pahat aavistukset hiipivät mieleeni.
Perjantaipäivä kuluu ulkoleikeissä ja illalla saunotaan. Lauantaiaamuna nukutaan pitkään. Iltapäivällä lähdetään autolla ostoksille uuteen markettiin. Järvenpään pikkukauppojen asiakkaina ison kaupan valtava valikoima hämmentää. Kaikenlaista ostetaan, paljon tarpeellista ja hieman tarpeetonta – sekä Ruijan pallasta. Päivällä syödään pastakastiketta. Kalaherkku säästyy iltapalaksi. Illansuussa väsyneet kaverukset rämpivät posket punoittaen sisälle lämpimään. Kaikille maistuu tee, tuore leipä – ja Ruijan pallas.
Lapset menevät päivän leikeistä väsyneinä kiltisti ajoissa nukkumaan. Serkut kömpivät suurelle parvisängylle ja tyttäremme jakavat vieraspedin. Jäämme alakertaan televisiota katsomaan, mutta väsymys saa meistä aikuisistakin nopeasti yliotteen. Kohta kaikki nukkuvat sikeästi touhukkaasta päivästä väsyneinä.
Kolmen aikaan yöllä se sitten alkaa. Ensin serkut parvella, sitten tytöt siskonpedissä, hieman myöhemmin Heidi saatuaan sotkut siivottua ja lopulta myös minä. Hollolalainen on iskenyt täydellä voimalla koko huusholliin.
Lapset toipuvat nopeasti ja Heidikin on jo iltapäivästä jalkeilla. Minä sen sijaan makaan alakerran sohvalla vällyjen alla vielä alkuillasta 39 asteen kuumeessa; pesuvati sopivasti pään kohdalla lattialla.

En mitenkään voi jäädä sairastamaan. Olen ollut jo viikon poissa ja työt kasaantuivat. On aivan pakko jotenkin toipua ja nopeasti. Särkylääkkeillä, matkaripulipillereillä ja maitohappotableteilla saan itseni tolpilleni ja jopa jotenkin nukkuttua. Aamiainen jää tietenkin syömättä, mutta muuten tunnen olevani yllättävän hyvässä kunnossa. Junamatka Järvenpäästä Helsinkiin sujuu lumipyrystä huolimatta ilman kommelluksia. Olo paranee ja Pasila lähenee. Nyt maistuisi kahvi ja sämpyläkin.
– Huomenta Roope. Oletko kunnossa? Olet hieman kalpea.
– Joo. Ei tässä enää mikään enää vaivaa. Hieman väsyttää vain. Kahvi tekisi terää.
– Ollaan koko porukka menossa Porthaniaan aamukahville. Lähde mukaan!
Kahvi ja juustosämpylä: siinä se on, valkokaulustyöläisen vakiosetti. Sillä lähtee viikko käyntiin. Onhan tässä jo hieman nälkäkin.
– Hei! Katsokaa, nyt on kunnon voileipiä tarjolla. Varmaan jäänyt viikonlopun seminaarieväitä vierailta syömättä. Eiköhän oteta kaikki isot kahvit ja tuollaiset kalaleivät.
– Mitäs niissä on? Ruijan pallasta. Oi oi, mitä herkkua! Kylläpä sattui hyvin.
– Roope! Minne sinä juokset?
