Rolle, lentävä koira, kohtaa velhokissa Koukkukuonon

Rolle-koiralla oli alkujaan tuuhea kippurahäntä. Hän eli tyytyväistä koiran elämää parhaan ystävänsä Didin kanssa. He kisailivat usein Rovaniemen Tapiolan puiston nurmikentillä pitkäjalkaisen Didi-koiran juostessa Rollen melkein läkähdyksiin. Lyhytjalkainen Rolle otti silloin käyttöönsä japanilaisen sumopainijan taktiikan torpaten kaverinsa pepullaan kanveesiin. Rolle oli jo aika vanha, melkein kuuro ja lähes sokea. Pitkäkoipinen Didi taas oli koira parhaassa iässä. Hänen kuulossaan ja näössään ei ollut mitään vikaa. Niinpä Didi toimi ystävänsä korvina ja silminä auttaen kaveriaan kuulemaan ja näkemään, kun he tutkivat villiintyneen takapihan arvoituksellisia nurkkia.

Kaverusten tietämättä naapuristoon oli salaa luikerrellut katala velhokissa nimeltään Koukkukuono. Koukkukuono ei voinut sietää koiria valtapiirissään. Velhokissa ja hänen umpitollot apurinsa Pinkki ja Punkki kokoontuivat läheisen pesäpallokentän katsomon alle lukemaan vähän pirullisia loitsuja koirakaksikon päänmenoksi. Kuten sanottu, Koukkukuonon apulaiset olivat synnynnäisiä tunareita, niinpä velhokissan loitsunluku meni täysin pieleen. Juuri kun hän – sirottaen maagista hölynpölyä ilmaan – mutisi ääneen kaikkein voimakkaimman taikaritirimpsun, jonka tarkoitus oli muuttaa Rolle jalattomaksi ja Didi päättömäksi, kumpikin apuri sai aivan hillittömän aivastuskohtauksen sekoittaen loitsukirjan sivut täysin. Tapahtuikin niin, että Rollesta tuli hännätön ja Didistä näkymätön. Eikä siinä vielä kaikki! Rollen suuttuessa hän sai parimetriset siivet selkäänsä ja pyllyynsä pitkän pyrstön, jonka kärjessä kimalsi hohtava luupiikki. Didin ärtyessä hän taas muuntui takaisin näkyväksi koiraksi. Eikä hän tullut näkyväksi minään tavallisena sekarotuisena rakkina vaan tulta syöksevänä sudenkokoisena raivopäisenä hirviökoirana. Eipä olisi voinut Koukkukuonon loitsun luku mennä pahemmin pieleen…

Koukkukuono oli kutsunut kaupunkia ympäröivän joutomaan suuren kissapopulaation syrjäyttämään kaikki kaupungissa asuvat koirat. Loitsukirjan velhokissa oli onnistunut kähveltämään Pyhätunturilla asuvalta Mihkil-mahtitontulta. Ensitöikseen, kokeillakseen taikojen tehokkuutta, hän noitui mahtitontusta valuvikaisen saksalaisen puutarhatontun erään rovaniemeläisen omakotitalon takapihalle. Sinne aikanaan niin mahtava taikurikääpiö jäi avuttomana jököttämään räntäsateeseen.

Tästä tempusta uutta varmuutta saaneena Koukkukuono kuljetutti itsensä ja apurinsa hallavan tunturiporon kyydissä Rovaniemen keskustaan aikoen loihtia Pohjolan suuresta kaupungista kissojen valtakunnan. Monen monta koiraa noitakissa oli jo ehtinyt raivata tieltään ennen kuin yllä kuvattu hutilointi pääsi käymään. Väärin menneellä taialla tulisi nimittäin olemaan arvaamattomat seuraamukset. Kukaan kissoista ei näet ollut valmistautunut kohtaamaan lentävää koiraa, jonka selässä matkusti näkymätön jättikokoinen monsterihurtta.

Kissat olivat vallanneet nopeasti monta kaupunginosaa eikä velhokissan suunnitelman tielle näyttänyt ilmentyvän mitään esteitä. Koirat luikkivat häntä suorana pakoon (kenellä sellainen oli), jopa isot lihaksikkaat amerikkalaiset taistelukoirat pyrkivät surkeasti vinkuen sisätiloihin. Kissajengit kulkivat röyhkeästi keskellä tietä räkien pitkiä sylkyjä kylän koirien vilkuillessa salaa verhojen raoista. Katit pissivät julkeasti reviirimerkkejä yhä laajemmalle alueelle lähestyen jo uhkaavasti Rollen ja Didin kotiseutua Tapiolaa.

Koska Didi oli näkymätön, hän pystyi liikkumaan huomaamattomasti kissojen joukossa. Katit kyllä ääneen ihmettelivät, mistä kummasta väkevä koiran tuoksu leijaili heidän herkkävainuisiin kuonoihinsa. Kotiin palatessaan Didillä oli paljon huolestuttavaa kerrottavaa ystävälleen Rollelle. Rolle suuttui kovasti kuultuaan Didin tuomat uutiset. Pian hän tunsi kummaa kutinaa selässään ja yhtäkkiä koiran selkään ilmestyivät nahkaiset siivet; vähän niin kuin lepakolla, mutta paljon isommat. Kadonneen hännän tilalle putkahti näppärä pyrstö, joka päättyi terävään luupiikkiin. Tuolle on varmasti käyttöä, tuumi Rollen näkymätön ystävä, kun he yhdessä päättivät lähteä heittämään kapuloita Koukkukuonon valloitusrattaisiin.

Rolle otti Didin selkäänsä, tepsutti kovat vauhdit ja nousi kuin nousikin kevyesti ilmaan, sillä näkymättömänä Didi painoi vain muutama sata grammaa. Rolle kaartoi suoraan kohti mouruavaa kissalaumaa uhkaavaasti muristen. Hyökäten kovalla vauhdilla, kaartaen aurinko piikkipyrstönsä takana, Rolle, Didi selässään, tömähti keskelle kirkuvaa kattikomppanjaa. Alkoi hurja taistelu, joka riehui tasaväkisenä koko talvisen iltapäivän. Auringon jo painuessa mailleen kissat olivat saamassa yliotteen, kun yhtäkkiä ärtynyt Didi muuttui näkyväksi. Viisikymmentäkiloinen tulta syöksevä koirahirviö oli selvästi liikaa kovaksikeitetyille katukissoillekin. Koko kissalauma karkasi suinpäin pakoon jättäen vain typertyneen velhokissan apureineen taistelukentälle.

Monsterihurtan nähdessään Pinkki ja Punkki laskivat alleen ja piiloutuivat kookkaan loitsukirjan taakse Koukkukuonon kiivetessä korkean kuusen latvaan täristen pelosta niin voimakkaasti, että käpyjä satoi alas kuin rakeita vappuaattona. Tulta sylkevä Didi suuntasi liekinheittimenä toimivan kitansa kohti loitsukirjaa, joka alkoikin liekehtiä suitsuttaen ympäristöön rikinkatkuista paksua, mustaa savua. Kirja paloi raivokkaasti fosforinhohtoisella rätisevällä liekillä kunnes kaikki loitsut raukesivat kovaan pamaukseen.

Taikavoimien menettäessä otteensa Rolle ja Didi saivat takaisin oikean olomuotonsa. Kun savu viimein laskeutui taistelun autioittamalla pesäpallokentällä, ryömivät kissat piiloistaan ihmettelemään tapahtumien uusia käänteitä samalla kun koirat ryntäsivät loukoistaan juhlimaan sankaritovereitaan. Siinä savuavalla kentällä toisiaan kyräilevät joukkiot alkoivat kuitenkin miettiä olisiko loppujen lopuksi parempi viettää rauhanomaista rinnakkaiseloa. Olihan Rovaniemen suuressa kaupungissa yllin kyllin tilaa molemmille osapuolille.

Siitä lähtien Lapin kissat ja koirat ovat eläneet sovussa toistensa tarpeita ja tapoja kunnioittaen. Myös puutarhakoristeeksi loihdittu Pyhätunturin mahtitonttu Mikhil vapautui kirouksesta. Hän oli tietysti sinänsä asioiden tilaan tyytyväinen, sillä räntäsateesessa jököttäminen oli ymmärrettävästi alkanut pitemmän päälle hieman risomaan. Taikakirjan tuhouduttua oli hänellä sitä paitsi vuosisadoiksi mukavaa puuhastelua koota uusi editio tarpeellisista ja tarpeettomista loitsuista.

Ideointi ja kuvitus (lukuunottamatta valokuvaa): Onerva ja Vieno Ramberg