Heipparallaa kaikki kurjat matkamiehet ja -naiset maan. Minä olen Pestis. Se on sellainen lempinimi. Koko nimeni kuuluu näin: Pestislues Morbustabes Nosoi-Macies. Tuo on sellainen kreikan ja latinan sekasotku ja niin vaikea muistaa, että Pestis käy ihan hyvin. Minä olen siis sairauksien jumala. Miksi olen tämän toimen saanut, niin tässä siitä pikaisesti.
Siitähän tämä koko surkeus sai alkunsa, kun Prometheuksen veli Epimetheus, kavereiden kesken Eppu, retkahti yhteen kimuliin nimeltä Pandora, jota kaikki taas kutsuivat Doraksi. Eppu lähti reissuun ja jätti sellaisen nätin laatikon tämän Doran huostaan. Vannotti vielä ovella, että älä sitten missään nimessä avaa sitä boksia. No, tuskin oli ovi kiinni kolahtanut, kun Dora jo alkoi hipelöidä rasiaa. Ja, hupsistaheijaa, kansi napsahti auki – ihan vain silmänräpäykseksi. Dora kirosi karkeasti ja lämäsi kannen kiinni, mutta liian myöhään. Ulos lennähtivät kuolema ja taudit sekä sekalainen joukko vitsauksia ja muita ikäviä juttuja. Jotain sinne sentään jäi; rasiasta ei ehtinyt ulos Turha Toivo. Ennen tätä tapausta maailma oli näet paratiisi, jossa kaikki ihmiset olivat kavereita keskenään ja terveitä kuin pukit. Että tällainen legenda.
Minun toimenkuvani on kaikessa yksinkertaisuudessa seuraavanlainen. Tehtäväni on pitää huolta siitä, ettei yksikään maapallon asukas ole kokonaan terve eikä täysin onnellinen. Aikamoinen virka, sanoisin. Mutta jonkun tämäkin työ on hoidettava, eikö vain?
Hommahan menee siten, että tarjoan jokaiselle jotakin. Siis niitä vaivoja ja sairauksia. Jos mietit omaa elämääsi, niin tajuat aika pian kupletin juonen. Eikö ole niin, ettet montaakaan tervettä päivää ole nähnyt? Aina on jotain ainakin pientä vaivaa ellei sitten isompaa. Vauvana vaivaa koliikki ja vaippaihottuma. Pikkulapsen riesana ovat tiheään toistuvat räkä- ja oksennustaudit. Tuollainen alle kouluikäinen on todellinen supertartuttaja. Yksi pärskähdys ja kohta on koko perhe samassa liemessä – ihan konkreettisesti. Nykyään on tietty rokotteilla estetty pahimmat rokkotaudit ettei enää tarvitse viikkotolkulla piehtaroida pilkullisena punkassa. Kouluun kun mennään, niin siellä on tarjolla vaikka mitä. Iso koulu on varsinainen tautien seisova pöytä, oikea sairauksien buffet-lounas.
Sama peli jatkuu työpaikalla: riittää että yksi työnsankari raahautuu köhien, niistäen ja räkää tursuten ”pikkuflunssassa” konttoriin. Siellä sitten istutaan pakarat puutuneina loputtomissa palavereissa ja kokouksissa, juodaan kimpassa kitkerää kahvia taukotilassa ja käydään porukalla sushia syömässä. Pöpöhän tästä oikein riemastuu ja villiintyy, saa uutta päättäväisyyttä ja jalostuu keuhkoputken-, poskiontelon- ja/tai korvatulehduksiksi. Jos oikein uutuuri käy, niin jackpottina on railakas keuhkokuume.
Entäs nämä terveydellään kerskailevat yksilöt. Kaikkihan me tunnemme sellainen ärsyttävän tyypin, joka pyörittää väsymättömästi sitä samaa levyä: ”Mulla kun ei ole yhtään saikkupäivää koskaan ikuna olluna. Mulla kun ei ole yhtään saikkupäivää… jne.”. Olisi kannattanut pitää muutama rokulipäivä, koska näille kerskureille minun nimenomainen tehtäväni on lähettää, vaikka sitten hieman myöhemmällä iällä, jokin isompi ”paketti”.
Vakiomalliin kuuluu yllättävä kasvain tai pikku infarkti. Medium-tuote käsittää reuman, nivelrikon, iskiaksen ja hermopinteen yhdellä kertaa lisävarusteina tahdottomat raajojen liikkeet. Premium-pakkaus on jo silkkaa ylellisyyttä: varhaishämäryys kylkiäisinä harhat ja yleinen sekavuustila. Kannattaa siis pitää suuta soukemmalla sairastamattomuudesta.
Yleisenä ohjeena voi sanoa, että viimeistään keski-iän kynnyksellä kannattaa hankkia jokin krooninen vaiva. Suositeltavia ovat muun muassa niska- ja hartiavaivat, sormien puutuminen, lievät selkäkivut, bursiitti, tinnitus, nivelrikko ja sen sellaiset. Jokaisella tulee olla risti kannettavanaan. Se on minun agendallani ihan ykkösjuttu. Pienikin krusifiksi yleensä riittää, kunhan jotain kremppaa on. Silloin sinulla on hyvät mahdollisuudet välttyä saamasta lahjana jotain aikaisemmin mainituista yllätyspaketeista.
Erikoistarjouksessa minulla on vielä eräille kanssakulkijoille suunnattu, tämmöinen näppärä hypokondriakokonaisuus. Luulotauti ei nyt sinänsä ole mitenkään vaarallinen. Meneehän siinä aika kuin siivillä terveysaseman kolkossa odotushuoneessa kovilla penkeillä istuessa ja tulee samalla mukavasti ylikuormitettua sairaanhoitopiirin muutenkin rajallisia resursseja.
Hypot lukevat ahkeraan internetin kuvauksia mitä eksoottisimmista oireista ja komplikaatioista. Ja saavat pelkällä tahdonvoimalla kehonsa reagoimaan haluamallaan tavalla. Ei sitten muuta kuin juoksujalkaa lähimpään terkkariin tai, jos hypoilu yhdistyy varallisuuteen, niin jollekin 500 euroa käynniltä veloittavalle spesialistille, joka taatusti löytää Pharma Fennicasta oikein sopivan ylihintaisen lumelääkkeen.
Some se on tällaisen jumaluuden paras työkalu. Siellä on just oikeanlainen meininki. Ennen sentään kesti muutaman päivän tai jopa viikkoja kun tahallaan tai tahattomasti vääristelty tieto levisi koko kylään. ”Paha kello kauas kuuluu” on aivan mitä sopivin kansanviisaus tähän puuhaan. Mobiililaitteiden sosiaalinen media on elektroninen kulkutauti, salaliittoteorioiden saostusallas ja typeryksien temmellyskenttä. Mitä hullumpi väite sitä varmemmin se leviää kuin entisen isännän lietelanta pitkin päijät-hämäläistä peltoa.
Eikä ole valtamediallakaan puhtaat jauhot pussissa. Joka viikko tulee joku ihmeen asiantuntija esittelemään jonkin tuiki tavallisen oireen, joka – hänen mukaansa – todellisuudessa saattaa todennäköisesti ehkä olla jonkin salakavalasti kehossa edenneen, karmean, viidakossa muhineen ödeemapöhötaudin varma merkki.
Kaiken kaikkiaan voin aivan rehellisesti tunnustaa, että minun työni on huomattavasti helpottunut aivan viime vuosikymmeninä. Miettikää nyt vaikka keskiaikaa. Silloin minun piti ihan oikeasti lähettää neljä apokalyptista ratsumiestä ravaamaan pitkin Eurooppaa ruton, sodan, nälän ja kuoleman ituja kylvämään. Nyt tämä kylvötyö hoituu lähes itsestään umpitollon ja itsetuhoisen ihmiskunnan hoitaessa sen paljon tehokkaammin kuin olisin ikinä pystynyt.
Ai, se pandemia… Pitäähän minunkin jotain sentään virkani vuoksi toimittaa. Ei sitten muuta kuin: terveyttä ystävät, muttei liikaa.
