”Osana KAMU Espoon kaupunginmuseon valtakunnallista Adoptoi monumentti -toimintaa on Jorma Kajaste ja antikvaarinen kirjakauppa Tessi adoptoinut Tapiolan peruskiven. Tapiolan peruskivi on muurattu 5.9.1953 osoitteessa Mäntyviita 4, ja kiven muurauksesta alkoi Tapiolan puutarhakaupungin rakentuminen.”
Heinäkuun viidennen päivän retkellämme Tapiolaan eräs pääkohteista oli Tessi-antikvariaatti. Emme olleet Jorma Kajasteen kanssa varsinaisesti sopineet tapaamisesta. Olin kyllä Facebookissa vihjaillut siihen suuntaan, että tekisin kesäretken tyttäreni ja tyttärentyttäreni kanssa vanhaan kotikaupunkiini, Tapiolan puutarhakaupunkiin. EMMA-museosta tiemme vei yli Silkkiniityn kohti Vallihautoja, ohi Ankkalammen, Aarnivalkean koulun, Menninkäisentien päiväkodin ja Poutapolun. Vallareilla viivyimme pitkään tyttärentyttäreni ihmetellessä isoisänsä lapsuuden ja teini-iän puuhamaata. Kun nousimme korkealle kukkulalle lähellä vanhaa keskustaa silmiemme eteen avautui hieno näky, komeasti restauroitu Mäntytorni, jonka alakerrassa Tessi sijaitsee.
Onneksi Jorma oli paikalla, sillä vaikka olimme yli kolme vuoden aikana olleet monesti yhteydessä, emme olleet koskaan tavanneet. Tina Sjöblomin rohkaisevien lukijakommenttien lisäksi minun oli kiittäminen Jorman innostusta ja tukea siinä prosessissa, jonka lopputuloksena oli kaksi Tapiola-novellikokoelmaa. Tyttärentyttäreni hajaantuivat kirjaparatiisin uumeniin etsimään heille lupaamiani kirjoja äiti perässään. Kättelimme Jorman kanssa ja juttelimme niitä näitä, keskustelun arvattavasti melko nopeasti kääntyessä Tapiola-kirjoihin. Ensimmäisenä julkaistun Tapiolan valoissa -kirjan lisäpainos oli lähes loppuunmyyty. Tessissä sitä oli jäljellä kymmenkunta kappaletta ja minulla parikymmentä. Vieläkö pitäisi uusi painos ottaa? Olin jo sanomassa, että eiköhän nuo riitä pitkälle vuoden loppuun ja katsotaan sitten onko kysyntää, kun Jorma kertoi jotain, joka sai mieleni muuttumaan. Tasan kahden kuukauden kuluttua juuri tässä antikvariaatin edessä järjestettäisiin Hagalundin eli Tapiolan puutarhakaupungin peruskiven muuraamisen 70-vuotisjuhla. Muistoplakaatin paljastustilaisuudessa olisivat paikalla kaupunginjohtaja, Asuntosäätiön edustaja ja muita keskeisiä tapiolalaisia toimijoita. Juontajana toimisi vanha kaverini kulmilta, Ylen aikaisen pitkäaikainen radioääni, Olli Ihamäki.
Jorma varmaan aisti epäröintini ohjaten keskustelun kulun takaisin kirjoihini. Hän mainostaisi kirjoja Tessin verkkosivuilla, tapiolagardencity.fi -sivustolla ja sen Facebook-versiolla. Lisäksi näyteikkuna somistettaisiin Tapiola-aiheisilla kirjoilla. ”Voisit tulla signeeraamaan kirjojasi.” Jorma ehdotti. Naurahdin vaivautuneesti: ”Niin kuin oikea kirjailija. Mikäs siinä. Ainakin tapaisin tuttuja vuosikymmenien takaa.” Lopputulos oli se, että tilaisin lisäpainoksen ja tulisin vaimoni Heidin kanssa syyskuun viides päivä paikalle. Asia oli sovittu.
Kello 9.20 olemme matkalla Vääksystä Tapiolaan. Sääennuste on heittelehtinyt rankkasateesta hellelukemiin ja kaikkeen niiden väliltä. Matkalla sataa, välillä rajustikin. Sään lisäksi eräs huolenaihe oli Tapiolan valoissa -kirjan kolmannen painoksen ehtiminen ajoissa perille Vääksyyn. Tilausvahvistuksen tein heti heinäkuisen Tapiolan matkan jälkeen. Maksamisen yhteydessä painotalo Mediapinta ilmoitti, että tilaus on tehty ja toimitusaika on kahdesta kolmeen viikkoa. Heinäkuu loppui ja elokuu alkoi. Kirjoja ei kuulunut. Elokuun puolivälissä sain tekstiviestinä ilmeisen huijausviestin saapuneesta lähetyksestä, mutta koska tiedusteluistani huolimatta en ollut saanut painotalolta vastausta millä rahdilla kollit Virosta Suomeen saapuvat, halusin varmistaa, että kyseessä oli todellakin huijaus. Kun tuossa yhteydessä taas toistin kysymykseni aikataulusta, sain vastaukseksi, että tilausjärjestelmässä onkin ollut virhe, jonka vuoksi tilaus todellisuudessa lähti vasta tuona päivänä. Aikaa olisi 15 päivää painattamiseen ja kuljettamiseen. Lähetin Mediapintaan erittäin kitkeränsävyisen viestin koko homman pieleen menosta. En tiedä, mitä temppuja siellä tehtiin, mutta syyskuun ensimmäisenä päivänä kollit olivat R-kioskin pakettiautomaatissa. Sääkin näytti selkenevän Tapiolaa lähestyttäessä…
Heinäkuinen kokemukseni – tyttäreni toimiessa kuskina – Ainoa-kauppakeskuksen parkkihallista oli sen verran huono, että ehdin Jormalta kysymään, olisiko missään lähempänä Mäntyviitaa maksuttomia tai maksullisia pysäköintipaikkoja. Yllätyksenä tuli vastaus, että Mäntyviidalla niitä maksuttomia on, koko kadun pituudelta, jos vain tilaa löytyy. Toinen vaihtoehto olisi Silkkiniityn reuna. Kahden kirjapaketin raahaaminen Silkkiniityltä Mäntyviidalle ei houkuttele, joten päätämme kokeilla onnea Tessin läheltä. Olen hieman epäuskoinen, kun paikka löytyy aivan antikvariaatin vierestä ison mustan Mersun edestä. Kantaessani kirjat myymälään varmistan vielä, ettei automme ole sakkopaikalla. Siihen pikkuinen Pösömme jää, kun suuntaamme jalan kohti uutta keskustaa. Haluan käydä ostamassa EMMA-kaupasta Teuvo Kanervan valokuvakirjan ja kaksi Tapiola-kahvipakettia. Syödäkin pitää.
Uuteen keskustaan pääsisi nopeampaakin reittiä, mutta haluan kävellä vanhaa koulutietäni Menninkäisentie 5C:n portailta uimahallin ohitse Tapiolan koulun sisäänkäynnin luokse. Partiomajat koulun läheisellä rinteellä eivät ole ne samat, tervalta ja savulta haisevat hirsimökit, joiden edustalla kävimme välitunneilla röökaamassa. Kauempana ylhäällä komeilee ortodoksikirkko. Liikenneympyrän kohdalla brutaalin kaunis, betoniarkkitehtuurin valio, W&G-talo näkyykin.
Vaimoni olisi halunnut vilkaista KAMU:n näyttelyt, mutta kellon käydessä jo yhtä, hän tyytyy EMMA-kaupan valikoiman tutkimiseen ja löytääkin neljällä eurolla Espoon keskiajasta kertovan kirjan. Minä yritän tinkiä luvattua alennusta Kanervan kirjasta. ”Erikoistarjous on valitettavasti päättynyt sunnuntaina”, sanoo ystävällinen nainen kassalla. Kahvipaketit sen sijaan ovat edelleen tarjolla puoleen hintaan. Joku tulee olemaan iloinen tuollaisesta vakiotuliaisen variaatiosta: paketin päälle on liimattu kuva, joka on otettu Kultakukko ravintolan terassilla vuonna 1966. Kirjan halusin joka tapauksessa, vaikka siinä on vain vähäinen osa Teuvo Kanervan ottamista upeista Tapiola-kuvista.
Ainoassa ruokapaikkoja on koko kerroksellinen ja vaimoni haluaa aina kokeilla jotain uutta. Tällä kertaa ehdotukseni käydä jälleen Deliberissä lounastamassa menee läpi. Hänhän ei ollut mukana heinäkuun pyhiinvaelluksella. Maksun vastaanottavan naisen ilme ei värähdäkään, kun taas tilaan lasten annoksen.
Ei Deliberi mikään tunnelmallinen bistro ole, mutta palvelu on ystävällistä ja nopeaa. Ehdimme tuskin hakea alkusalaatit, kun ruoka on jo pöydässä. Kaivan olkapussistani Tessin pahvisen kirjanmerkkimainoksen ja pyydän vaimoltani kuulakynän. Heidin ihmetellessä puuhailuani sanon harjoittelevani nimeni kirjoittamista. Nykyaikana kirjoitan käsin vain ostoslistan kauppaa varten – jos sitäkään. Katsomme ikkunasta Wolt-kuskien eksyneen oloista hyörinää pihalla ja Iso Numero -lehteä kaupittelevan naisen epätoivoisia myyntiyrityksiä. Kun poistumme Ainoasta, ostamme lehden. Kympillä saamme hienon julkaisun, vuolaat kiitokset ja iloisen hymyn.
Kulkumme käy takaisin kohti vanhaa kedekaa. Aikaa sovittuun aloittamishetkeen, kello puoli kolmeen, on vielä reilu vartti. Säädän auton penkin alas makuuasentoon ja otan pienet torkut. Auton ikkunan rullaan alas saadakseni jalkani oikaistua. Heidi tönii minut hereille juuri ennen puolta. Peruutuspeiliin vilkuillen suin pystyy noussutta tukkaani. Se on turhaa, koska ulkona käy melkoinen blosis. Sateen uhka on poistunut sääanimaatiosta, mutta seitsemän metriä sekunnissa tuulta pitää paikkansa. Puuskissa olisi tupee lentänyt ilmojen teille, jos sellaista käyttäisin. Ilma on kuitenkin lämmin, joten käärin hihat ja jätän neuleen sekä sadetakin takapenkille.
Jorma tulee vastaan ovelle. Edelläni Tessiin astuu tutunoloinen mies. Kun hän avaa suunsa, puhetavasta en voi erehtyä. Saku! Luokkakaverini Aarnivalkean kansakoulusta, oppikoulun alaluokilta ja teini-iän hyvä ystävä Poutapolulta. Hän ei nimmareita kirjoihin kaipaa, koska oli ne jo tilannut suoraan minulta. Ehdimme vaihtaa muutaman sanan, kun Jorma hätistää minut ulos pienen pöydän ääreen. Kirjakauppaan ei mahtuisi minun lisäkseni kuin pari asiakasta. Ajatukseni siitä, ettei tänne juuri kukaan eksy ei käy toteen. Vilskettä riittää kahdella kielellä. Heidi ottaa auktorisoidun oppaan varmuudella tilanteen haltuunsa ja jakaa pian alkavan tapahtuman esitettä ohjaten samalla ihmisiä ostamaan Tapiola-kirjoja Tessistä.
Eräs tärkeä, ikään kuin sovittu, tapaaminen on minun blogilleni vahingossa eksyneen lähes 90-vuotiaan Marjatan tapaaminen. Hän oli tietoa Pave Maijasesta etsiessään löytänyt blogini ja sitä kautta kiinnostunut Tapiola-kirjoista. Ehdimme olla puhelimella yhteydessä pari kertaa ja vaihtaa tapahtuman aikatauluun liittyviä viestejä. Häntäkin nauratti, kun sanoin, että tällaiset fanitapaamiset ovat kirjailijalle erittäin tärkeitä. Yllättävää on myös tavata opiskeluaikojen ystäväni Jarmo, joka on tietysti nykyään tapiolalainen.
Joku tulee hakemaan vain signeerausta hakemaan kolme vuotta aiemmin ostettuihin, luetun näköisiin kirjoihin. Moni on vastikään kirjat hankkinut. Ehkä joitakin houkuttelee erikoistarjous: Tapiola-kirjan ostaja saa maksutta mukaansa Kymmenen vuotta linnaa -kirjan. Sen myynti on ollut vähäistä ja minua on kirjan ilmestymisestä lähtien harmittanut lukuisat ladontavirheet. Takakannessakin on pikku moka, jonka ehkä vain minä huomaan. Kun vielä keksin antaa tuon kovan onnen opuksen nimmarin hakijoille jo aiemmin ostettuihin kirjoihin, tuo kirjapino alenee hyvää vauhtia.
Ehdin yhden kirjan itsekin ostaa. Juha Särkelän toimittama Mainos-TV:n tarina, Muistoja Pöllölaaksosta, on paitsi vetävästi kirjoitettu myös ainutlaatuisia valokuvia sisältävä teos. Juha ehtii kirjan vielä signeeraamaan kaiken hulinan keskellä.
Yleisöä alkaa kertyä paikalle yhä enemmän kellon lähentyessä neljää. ”Täällä on toista sataa ihmistä paikalla”, kuiskaa vaimoni, tai oikeammin huutaa, korvaani. Voimistunut tuuli riepottelee Tapiolan Killan roll-up-julistetta ja ujeltaa pa-laitteistossa. Joudun kääntämään selkäni tuuleen ja nenäliinan kulmalla poistamaan roskan vettä vuotavasta silmästäni. Tessin ovet suljetaan seremonian ajaksi. Ehdin tervehtimään Olli Ihamäkeä, jonka tiedän todelliseksi alkuperäisen Tapiolan arvojen tuliseksi vaalijaksi lehtihaastattelujenkin perusteella. Yhtäkkiä joku läimäyttää hartioihini ja tarttuu käteeni. ”Terve, Roba. Viimeksi nähtiin 60 vuotta sitten!”, huudahtaa Paalasen Maka, vastapäätä samassa rapussa asuneen hammaslääkärin poika. Taas on roska silmässä vai olisiko tunteita herättäneen parituntisen huipennus vetistelyn aiheuttanut?
Kaupunginjohtajallakin, Tapiolassa kasvaneella miehellä, on tunteet pinnassa. Ihamäki on elementissään. Hän ei päästä puhujia helpolla välispiikeissään. Yleisöä naurattaa juontajan terävät huomiot ja mietityttää hänen vilpitön huolensa Tapiolan tulevaisuudesta. Lupaukset saadaan Heikintorin, Tapiontorin ja Aarnivalkean koulun kunnostamisesta. Minun, ja varmasti monen muunkin kuuntelijan, mielessä häivähtää sekä toivo että epäilys, että noinkohan siinä käy. Toistasataa todistajaa puheilla kuitenkin on. Jospa sittenkin… Välillä jo lähes trombiksi yltynyt tuuli malttaa sopivasti tyyntyä, kun on Tapiolan koulun oppilaiden musiikkiesityksen vuoro.
Olen hakenut lisää vaatetta autosta, mutta silti on pakko hieman jaloitella, että saan veren kiertämään ja hytinät pois jäsenistä. Poistun hetkiseksi entisen Talouskaupan ja Mäntytornin välistä kujaa pitkin Vallihaudoille. Kiipeäminen kukkulan huipulle ja parin kaivannon yli hyppääminen tekee terää. Ehdin juuri sopivasti takaisin, kun Aarnivalkean koulun oppilaat listaavat nyky-Tapiolan parhaita puolia. Niitäkin löytyy runsaasti. Hellyyttävä esitys saa hurjat aplodit.
Ohjelman aikataulu pitää esimerkillisesti päättyen juuri viideltä. Osa yleisöstä suuntaa kulkunsa Tapiolan Killan järjestämään Tapiolan seudun asukasiltaan. Tessi avaa ovensa vielä hetkeksi. Ehdin vielä parin kirjan nimiölehden suttaamaan. Minä ja vaimoni mietimme jotain noutopaikkaa, josta voisi napata illallisen mukaan kotiin. Jorman suosittelema Tony’s Corner ei ole auki. Viereisestä Sushi Art -bistrosta saamme nopeasti mukaan paperikassillisen herkkuja.
Kotimatkalla ehdimme käydä läpi vaiherikkaan päivän tapahtumia. Loppumatkasta iskee väsymys. Lähes 12-tuntinen vilkas ja tunteikas päivä vaatii veronsa. Olen laittanut puhelimen navigaattorin kiinni: loppumatka on tuttuakin tutumpi. Vasta kun ääneen ihmettelen paluumatka ylenmääräistä kestoa ja huomaan Heinola-kyltin, tajuan ajaneeni Asikkalaan vievän tien risteyksen ohi. Onneksi emme ehtineet pidemmälle. Pääseehän sitä kotiin Vierumäenkin kautta. Eikä siitä tullut kuin puoli tuntia ekstraa…
Kuva: Pielisen Sanomat, Nurmeksen museo
Johdanto on lainaus espoo.fi verkkosivulta.
Kaikki kuvat, paitsi Heinola-kyltti: Robert Rambergin kotiarkisto