Kuka kieltää uimarannalla lasten riemukkaat vesileikit? Kuka huutaa leikkipuistossa naama punaisena? Kuka vahtii porraskäytävässä kulkijoita? Kuka väijyy lapsia marketin leluosastolla? Kuka pilaa kaiken kivan?
Kyylätäti!
Kyylätäti eli kyylis on joskus ollut lapsi, mitä on kyllä erittäin vaikea uskoa. Varmaa kuitenkin on, ettei hän lapsena osannut leikkiä ja iloita. Hiekkalaatikolla hän oli se, joka sotki ja pilasi muiden lasten leikit ja sen tehtyään juoksi oman äitinsä luokse ulisten: ”Äiti, äiti! Nuo ilkeät penskat kiusaavat minua!”.
Koulussa hän mielisteli itsensä opettajan suosioon, jotta saisi toimia järjestäjänä. Järjestäjän tehtävänä kun oli valvoa, että luokka pysyi rauhallisena ennen oppitunnin alkua. Kyylätäti – tai ei hän vielä silloin täti ollut, mutta kuitenkin – ilmoitti opettajalle olemattomia rikkeitä ja rähinöitä. Hän istui aina luokkahuoneen perällä. Sieltä oli hyvä seurata muiden oppilaiden tekemisiä ja tunnin jälkeen käydä kantelemassa luokanvalvojalle niistä ja näistä tapahtumista, jotka kyylis oli itse keksinyt kierossa mielessään.
Teini-ikäisenä hän ei osallistunut muiden nuorten rientoihin, tai jos osallistui, niin hän halusi vain valvoa käytöstapoja tai toimia armottomana tuomarina pallopeleissä ja muissa aktiviteeteissä. Haukanterävältä katseelta ei välttynyt pieninkään yksityiskohta. Kimeällä äänellään kyylis kiljui ylitse koko metelöivän porukan: ”Meillä ei ole tapana soittaa rokkia täällä! Emmehän me syö karkkia täällä! Hänkään ei joisi limonadia täällä!”. Salaa hän heittää karkit sekajätteeseen ja valuttaa limut vessanpönttöön. Kun kutsut ovat täysin pilalla, hän läpsäisee tyytyväisenä kämmenensä yhteen ja poistuu paikalta kovalla oven pamauksella.
Työpaikalla kyylätäti vahtii muiden tekemisiä, vaikka omat työt kasaantuisivat pöydän reunalle. Jos joku näyttää laiskottelevan, hän ryntää koputtamatta pomon huoneeseen ja sylkee tekaistuja syytöksiä ja ilkeyksiä työtovereiden päälle. Taukotilassa hän on aina ensimmäisenä kahvia keittämässä. Kyylis ei suinkaan valmista koko pannullista vaan vain juuri sen määrän, jonka hän itse juo. Työtovereiden jääkaappiin tuomista eväistä hän napsii makupaloja ja heittää roskapönttöön kaikki tölkit ja pakkaukset, joissa parasta ennen -päiväys on tänään. Työpäivän päättyessä kyylätäti seisoo kellokorttilaitteen vieressä valmiina kuittaamaan itsensä ulos samalla sekunnilla, kun kello lyö neljä.
Kaupassa kyylätäti kaivaa hyllyn takaosasta tuoreimmat tuotteet. Tuossa touhussa osa paketeista saattaa pudota lattialle. Hän ei tietenkään nosta niitä takaisin hyllyyn oikealle paikalle vaan potkii ne teräväkärkisellä saapikkaallaan ilkeästi myhäillen pakastealtaan alle: ”Sielläpä muhivat pari viikkoa ennen kuin kauppias huomaa. Njäh, Njäh!”
Kyylätädillä on hiukset tiukalla nutturalla – niin tiukalla, että silmät ovat vain kaksi viirua paksujen kissamallisten silmälasien takana. Suipon sinertävän nenän päässä on syylä, josta kasvaa karvoja. Kaksi ulkonevaa yläetuhammasta saa hänet näyttämään ilkeältä oravalta. Tunnusomaista on myös kaksoisleuka: joillakin tähän heimoon kuuluvilla on jopa kolmois- tai neloisleuka. Tädin käyttämät hajusteet ovat sellaista myskiä, joka saa teatterin katsomossa monet voimaan pahoin ja ryntäämään lämpiöön vetämään henkeä ja köhimään. Leveällä perällä on hyvä torpata syrjään muita asiakkaita supermarketin jonossa etuillessa. Vaatetuksen yleissävy on tummanvioletti, mutta päähine on kirkuvan punainen, hieman niin kuin tädin naama hänen kiljuessaan kimeällä äänellään kieltoja ja törkeyksiä viattomille sivullisille.
On myös olemassa kyyläsetiä eli kyyläreitä. Valitettavasti kyylääminen ei todellakaan ole sukupuoleen sitoutunutta. Kyyläsedän tuntomerkeistä voi sen verran sanoa, että hän ei käytä kissasankaisia silmälaseja. Kyyläsedän silmälasit ovat niin sanottua Kekkos- eli putkitelevision kuvaruutu -mallia. Ja punaisen hatun tilalla on harmaa lierihattu, joka on koristeltu mustilla linnunsulilla. Vaatetuksen yleissävy on muutenkin sadepäivän harmaa. Harvat hiuskarvansa hän vetää rasvaisella hiusvoiteella niskastaan kaljun päälakensa päälle. Tällaista kampausta sanotaan lainapeitteeksi. Tästä johtuen kyyläsetä näyttää vihaiselta mäyrältä. Parfyymin lemun tilalla on epämääräinen pistävä haju. Kyyläsedän ääni on erikoinen yhdistelmä variksen raakkumista ja närhen rääkymistä. Siitä ei voi erehtyä.
Kaupan tuoretiskillä kyyläri pyytää saada maistaa sitä ja tätä, mutta ei yleensä osta mitään. Joskus hän saattaa ostaa kalliin palan sisäfilettä tai lohenpuolikkaan. Juuri koskaan se käärö ei ehdi kassalle saakka. Paketti lentää olanyliheitolla kaaressa jonnekin korkean kaapin päälle piiloon levittämään muutamassa päivässä outoa tuoksua, joka hieman muistuttaa kyylärin omaa ominaishajua. Jos kassalla on jonoa, kyyläsetä ryntäilee kuin panssarivaunu kaikkien ohi ja latoo tiskiin kymmenen senttiä paksun nipun lottokuponkeja kassaneitiparan tarkastettavaksi. Yhdessäkään niistä ei ole voittoa. Ja jono kasvaa…
Tällaisia tätejä ja setiä siis liikkuu uimarantojen liepeillä, lasten leikkipaikkojen läheisyydessä ja muuallakin. Paina tuntomerkit mieleesi tarkkaan niin saatat välttyä kyylien väijytykseltä. Mikä on kyllä vaikeaa, muttei mahdotonta.