Kinnarinkatu, kotikatu

– Kyllä tämä parven painon hyvin kestää. 

Sanoo Pentti ja hyppää roikkumaan kaksin käsin juuri betoniseinään pulttamaansa kakkosneloseen. Järvenpään Kuntoliikunnan sulkapalloporukan vanhin jäsen on jo lähemmäs seitsenkymppinen. Pentillä on painijatausta, joka tekee mahdolliseksi nuo fysiikan lakeja uhmaavat akrobaattiset temput, joita hän usutettuna innostuu puolapuilla joskus esittämään.

Parvisänky portaikkoon

Portaikkoon rakentuva parvisänky alkaa pikkuhiljaa hahmottua. Valmiiksi mittoihin sahatut puuosat lojuvat vielä lastenhuoneen lattialla. Pidämme kahvitaukoa alakerran keittiössä. Ulkona sataa vettä. Tuuli pyörittää pihalla syksyn värjäämiä koivunlehtiä. Tihkusade vaihtuu yhtäkkiä ikkunapeltiä rummuttavaksi kuuroksi. Valot ovat päällä, vaikka on vasta aamupäivä. Tyttäret katsovat olohuoneessa kasetilta Disneyn Dumboa – kolmatta kertaa peräkkäin. Heidi lusikoi Piltti-sosetta syöttötuolissa jokeltelevalle perheemme uudelle tulokkaalle, Tari-pojalle. Siinä tuo syy parven tekoon istuu tyytyväisenä rintalapun värjäytyessä mustikansiniseksi. 

– Jaa-a. Kiitos kahvista ja voileivistä. Mennään jatkamaan hommia. Jos mitat on oikein, saadaan parvi valmiiksi ennen iltaa.

– Ole hyvä. Sinä ne onneksi mittasit. Mikäs tässä on sisähommia tehdessä. 

Pentti on sanansa mittainen mies. Parvi kaiteineen on lakkausta vaille valmis alkuillan uutisten tunnuksen kaikuessa olohuoneesta. Jokainen valmiiksi sahattu osa sopii paikalleen ilman kikkailuja. Parven lattian ja ylimmäisen portaan väliin jää niukasti tilaa – minulle. Pitää muistaa kumartua kulkiessa. Muutaman kerran kun on päänsä koolinkiin kolauttanut, oppii kyllä nöyrtymään. Muita perheenjäseniä mataluus ei haittaa, mutta vieraita on syytä muistuttaa uudesta rakennelmasta. Silti saa tottua kumahduksiin ja sadatteluihin. 

Kinnarinkadun asunto näytti ja tuntui tilavalta elokuussa 1985, kun Kurkisuontien opiskelijakämpästä tuotu toinenkin muuttokuorma oli kannettu sisään. Kaksion tavarat mahtuivat helposti melkein kaksinkertaisiin neliöihin. Kaksi vessaa ja sauna olivat aivan käsittämätöntä luksusta – aluksi. Syyskuussa ylimääräinen tila tuli heti tarpeeseen. Tytär syntyi. Tosca-vauvan tulo aiheutti niitä tietynlaisia hankintoja, vaikka pesutupaan tottuneina oma pesukone ilmestyi yläkerran kylpyhuoneen nurkkaan vasta toisen tyttären, Tristan, syntymän jälkeen. Kolmiossa on hyvin tilaa neljälle. On iso olohuone, jossa yläkertaan vievien portaiden alla on sopiva leikkinurkkaus. On vanhempien makuuhuone, jossa nuorin tulokas nukkuu pinnasängyssä. On lastenhuone, joka on toistaiseksi vanhimman lapsen valtakuntaa. On sauna ja kylpyhuone. On alakerran vessa, jossa on pieni tuuletusikkuna. On keittiö, johon hyvin mahtuu ruokapöytä, kolme tuolia ja yksi syöttötuoli. On oma piha, jota vastapäätä on koivikko ja iso omakotitalo. On kaikki, mitä perhe tarvitsee.

Lamakausi kohtelee hellästi

Tammikuussa 93 kuljetan juuri katsastetulla Toyota Corollalla äitiä ja poikaa kotiin Hyvinkään keskussairaalasta. Kerrankin synnytys on tapahtunut virka-aikana ja kotiin päästään heti seuraavana päivänä. Kaikki on valmista Kinnarinkadulla. Kahden lapsen tuoma rutiini helpottaa kotiutumista. Suuri lamakausi ei ole meitä rankaissut juuri mitenkään. Minulta meni kesän lyhennetty työaika, mutta se oli pieni hinta vakituisen työpaikan säilymisestä. Heidilläkin on muutaman etsikkovuoden jälkeen lehtorin virka Järvenpään keskustan yläasteella. 

Jo ennen parven rakentamista on isosta makuuhuoneen vaatehuoneesta tehty seinää siirtämällä vielä isompi. Se ei olekaan enää vaatteita varten. Tällä taikatempulla vanhin lapsista saa oman sopen. Vaatevarasto muuttaa lastenhuoneen takaseinälle koottuun peilikaappijärjestelmään. Kaikki olisi nyt hyvin, mutta lasten kasvua ei mikään pysäytä. Laajennettu vaatehuone siirtyy pian Tristan hallintaan. Tosca saat väljemmät omat tilat lastenhuoneesta. Pikkuinen Tari nukkuu vielä pinnasängyssä äidin tai isän hoivan ulottuvilla. Mutta ei kauaa. Eräänä perjantai-iltana saunan jälkeen keittiön pöydän ääressä ruutupaperille syntyy suunnitelma parven rakentamisesta portaikkoon. Sellainen on nähtykin toiminnassa saman taloyhtiön naapureilla. Ajatus ei lennä kodin seinien ulkopuolelle. 78 ja puolen neliön eteen on tehty paljon työtä, välillä kahtakin yhtä aikaa. Ideointi pysähtyy vielä Kinnarinkatu 2 E 24:n sisäpuolelle.

– No niin. Lakkaus on kuivunut. Nyt tarvitaan vain vapaaehtoinen koenukkuja, joka pääsee leijuvan linnan kyytiin. 

Koska vain kaksi lapsista osaa ilmaista tahtonsa, saavat molemmat viettää yön parvella. Tilaa on hyvin kahdelle tytölle kaikkine leluineen ja kirjoineen. Tunnelma parvisängyllä lienee samanlainen kuin ensimmäisellä partioretkellä. Uni ei tahdo tulla kummallekaan, kun uusi ympäristö jännittää. Leijuva linna olisi pitänyt ehkä jättää sanomatta… Supinaa ja kahinaa kuuluu pitkälle yöhön. 

Alakerrassakin tapahtuu. Seinänsiirtäjä-Vike, Heidin isä, kutsutaan apuun puhkaisemaan keittiön takaseinä. Oviaukko olohuoneen ja keittiön välillä luo vaikutelman isommista tiloista. Harhaahan se vain on, mutta keittiö muuttuu valoisaksi ja kulkeminen on helpompaa huoneesta toiseen. Tiskipöydän alle on ilmestynyt Zanussin tiskikone. Sen asennuksen teen itse enoni neuvoja puhelimessa kuunnellen. Lattiaremonttiin tarvitaan ulkopuolinen tekijä. Olemme tyhjentäneet alakerran huonekaluista takapihalle pressun alle. Irrotan listat valmiiksi ja häärin ammattimiehen apuna. Uuden muovimaton väri on hyvä, materiaali taas ei. Ensimmäisen kerran kun saunailtana hipsin pyyhe vyötäisillä kylmää olutta hakemaan jääkaapista, olen lentää selälleni. Muovipinta on märkänä fantastisen liukas, kuin jäällä kävelisi. Taas on vieraille muistuttamista uudesta vaarasta. Varo päätä ja varo jäätä. Takapihan katoksen suunnittelu alkaa keväällä. Sadekesän pressuviritelmän voisi nyt korvata kiinteällä valokatteella, niin kuin muutamassa asunnossa on jo tehty. Lupa-asiat ovat nyt siltä osin kunnossa.

Neliöt eivät lisäänny

Asuntovelat on maksettu ja vuosien jälkeen pieni punainen rivitalohuoneisto tuntuu kodikkaalta. Eikä vain kodikkaalta, se on meidän perheemme koti. Kaikista kikoista ja vippaskonsteista huolimatta neliöt eivät kasva. Jossain mielen pohjukassa muhii ajatus lisäneliöistä. Sehän tarkoittaa isomman asunnon etsintää. Kumpikin vanhemmista kokee ajatuksen varsin epämiellyttävänä. Juuri kun olemme vapaat lainoista, pitäisi taas velkaantua ja ryhtyä säästämään. Kerran kylvettyä ei voi estää itämästä…

Tämä kertomus on julkaistu kirjassani Kymmenen vuotta linnaa (Mediapinta 2021)