Pikkupoikina, kun sai keväällä taluttaa lutorenkaisen fillarin ulos pyörävarastosta, ensimmäinen toimenpide oli pumpata renkaisiin ilmaa ja toivoa, ettei koko pitkän talven paikallaan seisseen polkupyörän sisäkumi ollut haperostunut reikäiseksi. Lähes yhtä tärkeä toimi oli tukevan pahvinpalan kiinnittäminen parilla pyykkipinnalla etuhaarukkaan. Jotkut virittivät sykkeliinsä kaksi räpätintä; yhden eteen ja toisen taakse. Pyörillä ajettiin pihalla ympyrää, minnekään menemättä. Pärinä nousi ja laski vauhdin mukana. Herkkäkorvaisimmat asukkaat tempaisivat parvekkeen ovet auki ja huutelivat jotain möykkäämisestä. Räppättimet räpsyivät ja naapurit räyhäsivät. Oli siis kevät…
Kiuru visertää lumesta vihdoin vapautuneen peltoaukean yllä, kuovi lentää pyörätien yli nimeään toistellen, peipot sirkuttavat reviiriensä rajoilla, västäräkki hypähtelee rantakivillä tirskuen kevään saapumista. Mutta mikä on tuo ääni, kuin yli Päijänteen lähestyvä ukkosrintama? Matala jyminä voimistuu, lähestyy nopeasti. Pellolla ruokaillut kurkipari lätkyttää pakoon, töyhtöhyypät lehahtavat siivilleen hermostuneesti kaarrellen, naakat kirkuvat varoituksiaan, varisparvi räpsii pois pientareelta metsikön turvaan. Tien mutkaan kaartavan suuren moottoripyörän jyrinä täyttää ilmanalan. Mustaan nahkahaalariin sonnustautunut, läpinäkymättömän peililasivisiirin taakse piiloutunut mies vääntelee kaasukahvaa edestakaisin. Pyörän tehoputki pauhaa huumavalla metelillä, korvat lukitseva murina nousee ja laskee. Yhtäkkiä pyörä ryntäytyy mielipuoliseen vauhtiin. Se katoaa parissa sekunnissa harjunnyppylän taakse. Raastava melu häviää maanmuodon leikkaamaan horisonttiin. Laaja peltoaukea on pitkään täysin äänetön. Sitten rohkeimmat varikset liitelevät laiskoin siiveniskuin takaisin tielle tepastelemaan, vähitellen äänimaisema palautuu lintujen hallintaan. On siis kevät…
Vääksy on pieni maaseututaajama. Kaksi tietä ristiin, pari suurta järveä ja kanava: impressionistimaalari todennäköisesti näin paikkakunnan kankaalle hahmottelisi. Kun syys saa ja talven lumi käärii Vääksyn valkeaan vaippaansa, hiljaisuus laskeutuu alueelle. Ei enää herää viittä vaille kahdeksan kouluun viime hetkellä rientävien oppilaiden mopojen ininään. Viikonloppuiltojen pilluralli rahoittuu. Sudittelijoille ja slandaajapojille – tuntomerkkinä lippa niskan puolella ja räppiä jumputtava subbari takapenkillä – sopivia kelejä on harvoin. Jos lunta ei aivan mahdottomasti pyrytä, niin kuin tänä talvena kävi, ei tarvitse havahtua aamuyöstä traktorin kauhan kolinaan. Tällainen luonnonmukainen joulurauhanjulistus osuu hyvänä talvena jo puoliväliin marraskuuta.
Talven jälkeen alkaa kiihkeä kevään odotus. Uskaliaimmat keväänseisojat vannovat jo maaliskuun muutaman plussan puolella olevien päivien nimeen – pettyäkseen taas kerran huhtikuun alun tuiskuissa ja parinkymmenen asteen yöpakkasissa. Koiran kanssa joka päivä useaan kertaan ulkoileva tietää, ettei noina muutamana maaliskuun valekevätpäivinä, täydellisen ulkoilukelin houkutellessa satamäärin väkeä auringonpaisteeseen vaeltamaan, kannata edes yrittää antaa turren juosta vapaana. Kevät keikkuu kohti huhtikuun puoltaväliä. Ulkolämpömittari näyttää suorassa auringonpaistessa ihmeellisiä lukemia: +25… Puhelimen sääappsi karsii turhat kuvitelmat: +2, tuntuu kuin -6. Sitten eräänä lauantain iltapäivänä, kun ensimmäinen peipon ”puolikuuta kesään!” -ilmoitus kaikuu rantakoivikossa, kaukainen matala jyrinä lähestyy…
Kevytväylä, joka kulkee 314-tien kyljessä, on mukava ajettava. Saa ajaa hyväkuntoista asfalttiväylää kunnon vuoksi – ei minnekään. Muutama risteys ja Vääksyn vanhan keskustan tiheät sivuteiden risteykset vaativat hieman tarkkaavaisuutta ja pään kääntelyä, muuten saa olla omissa ajatuksissa ja tehdä havaintoja vaihtelevan näkymän luonnonilmiöistä. 314 on myös erittäin suosittu kruisailureitti. Tie mutkittelee ilmeisen mukavasti pelto- ja harjumaisemassa ilman vaaraa tulla kuvatuksi reilua ylinopeutta ajaessa: kesäruuhkaiselle väylälle ei ole yhtään peltipoliisia saatu pystytettyä. Myöskään nopeusvalvontaan ei resursseja riitä kuin muutaman kerran kaudessa; eikä tietenkään niinä hektisimpinä kesälomaviikonloppuina, jolloin pikavoiton lunastajia olisi ruuhkaksi asti.
”Born to Be Wild..” julisti Steppenwolf isoimmassa hitissään jo 1968 ja seuraavana vuonna ”Easy Rider” -elokuva glorifioi tuon klassisen kombinaation, joka näköjään – tai ehkä ennemminkin kuulonvaraisesti – on yhä elinvoimainen: villi, vapaa ja vähintään 103 desibeliä. On varmasti totta, että moottoripyörällä kokee, varsinkin mutkaisella tiellä, ajamisen hurman aivan toisella tavalla kuin pienessä ranskalaisessa sedanissa. Eikä ne desibelit kypärän suojaamia korvia saa soimaan. Kypärän sisällä Bluetooth-stereo tykittää täysillä:
”I like smoke and lightnin’
Heavy metal thunder
Racing with the wind
And the feeling that I’m under”
Autonkin saa ääntelemään rajusti, jos sellainen ärjyntä jotenkin antaa lisää niitä kuuluisa kiksejä. Vääksyssä keväästä alkaen kiertelee aina se sama pörinäsaattue karvanopat ja wunderbaumit heiluen. Lisämöykkää antaa tietenkin takapenkin täyttävä subwooferi, jonka jytinän huoneistoon kantautuessa tulee miettineeksi, miten jumalattoman kova möykkä siellä tuunatun vanhan Volvon sisällä mahtaa olla. Varakkaammat kansalaiset ostavat voimakasmoottorisia urheiluautoja, mieluummin sellaisia, joista saa katon auki niinä harvoina päivänä, jolloin avoautolla voi matkaa taittaa. Mopopojat ja kevariteinit ottavat tietenkin mallia isommistaan: noiden vehkeiden kimeän räkäinen vinkuminen lähiraitilla on melkeinpä viheliäisempää kuin HD:n etäinen mörinä Lahdentiellä.
Siinä onkin sitten koko kesän äänikoktaili valmiiksi sekoitettuna. Onneksi Vääksyssä ei ole sellaisia Kalasataman korkeiden kivitalojen reunustamia karuja kanjoneita, jossa joku villi ja vapaa iisiraideri voi luukuttaa megafoniharikkaansa aamuyöllä.
Eräs tuttavani esitti hyvän keinon vähentää moottoripyöräilyyn liittyvää rikollisuutta. Hän oli sitä mieltä, että jos desibelimäärä pudotetaan lainsäädännöllä puoleen ja tehdään vuosittaiset katsastukset autojen tapaan pakollisiksi, ongelma häviäisi. Bonuksena olisi melusaasteen yleinen väheneminen. Ja lisäsi vielä, että Harley-Davidsonkin valmistaa tätä nykyä sähkömoottoripyöriä.
Tämä huumoriksi tarkoitettu ehdotus tehtiin vuosia ennen nykytilannetta. Kun polttoaineiden hinnat kipuavat kohti kolmen euron litrahintaa ja kun uusien sähköautojen määrä noussee joskus kaukaisessa suomalaisessa tulevaisuudessa Norjan tasolle eli yli 90 prosenttiin ensirekisteröinneistä, pääsee lintujen laulu voitolle hitaasti, mutta väistämättä.
Tosin tiedossa on jo nyt, että kaikki nämä muutokset ovat tehottomia ja tapahtuvat aivan liian myöhään. Todellinen uhka on ilmastonmuutoksen ja muun ihmiskunnan itsetuhoisen hulluuden kiihtyvällä nopeudella aiheuttama kevät, joka on lähes täysin äänetön. Jossain autioituneen kylän tiellä pikkupoika ajaa polkupyörällä ympyrää ja räpätin räpsyy…