Vuoteen 2001 asti olimme vapaita siitä talvikauden huolesta, joka syntyy kesäasunnon omistamisesta. Tuon vuoden keväällä laitoimme osan Järvenpään asuntomme myynnistä saamistamme rahoista kiinni kesämökkiin. Jo edellisenä syksynä vaimoni oli käynyt siskonsa kanssa kopioimassa Vääksyn Kesän mökkikylän ilmoitustaululta alueella myynnissä olevien jalasmökkien myynti-ilmoitukset. He kävivät kohteliaasti kysymässä ensin luvan kyläkauppaa pitävältä Penalta tähän toimenpiteeseen ja hätäiseen kävelyyn lomakylän alueella. Paikka kun huokui salaperäistä tunnelmaa ja sillä oli alkuperäisten asikkalalaisten keskuudessa myös hieman kyseenalainen maine. Tosin tuo lähinnä legendaarinen mainehaitta tuli tietoomme vasta mökkeiltyämme Vääksyn Kesässä jonkin aikaa.
Eihän meillä ollut mitenkään varaa oikeaan kesämökkiin Vesijärven rannalla. Teimme ratkaisun siltä pohjalta, että kaipa tuosta möksästä eroon pääsee ilman suurta taloudellista tappiota, jos emme sattuisikaan viihtymään tiiviisti asutussa lomakylässä. Aitoa ja oikeaa mökkeilytunnelmaa oli kyllä tarjolla, koska Koivupolku nelosesta puuttui kaikenlainen ylellisyys: sähköt tulivat vain yhteiskäytössä oleviin tiloihin ja kyläkauppaan; mökin valaistus hoitui kynttilöillä tai paristovalaisimilla; viemäröintiä ei alueella ollut lainkaan – yksittäisistä mökeistä puhumattakaan – ja lämmitys tapahtui nestekaasukäyttöisellä ”mörköllä”. Nestekaasua tarvittiin myös kokkaukseen ja kääpiökokoisen jääkaapin jäähdyttämiseen.
Nestekaasusta päästiin eroon kesällä 2004, kun alueella saatiin vuosia kestäneen väännön jälkeen sähköt myös mökkeihin. Sähkön tuloa vastustettiin kiivasti, muun muassa sellaisella argumentilla, että pian joka mökissä ”huudatetaan stereoita”. Kun myönteinen päätös vihdoin saatiin, yli sata mökkiä 145:stä otti ilolla vastaan tuon modernin ajan mukavuuden. Meidän mökkimme oli vain yhden kerran palaa maan tasalle, kun ”mörkö” otti lähituntumaa kaapin oveen…
Viihdyimme mökkikylässä erinomaisesti ensimmäiset kymmenen vuotta. Usein vain yksi viikonloppu – seurakunnan perheleirillä Valkealassa vietetty – jäi toukokuun alusta syyskuun loppuun kestävällä kaudella väliin. Ensialkuun olimme myös varmoja, että tulisimme käyttämään mökkiä talvellakin. Yhden talven kokeilun jälkeen totesimme, ettei ajatus viikonloppujen viettämisestä hakien keskellä uinuvassa, pimeässä ja elottomassa kylässä ollut mistään kotoisin. Arvattavasti sähkölaskusta tuli melkoinen. Niinpä rakennukset – toinen kuudentoista neliön mökki hankittiin 2007 sarkapolun vastakkaiselta puolelta – jätettiin kylmilleen talvikuukausiksi. Kun toiminta jälleen starttasi vapusta alkaen, oli jännin paikka ulko-oven avaaminen. Varsinkin ennen Koivupolun mökin ylösnostoa ryhtiin kesällä 2010, oven auki saaminen vaati voimia ja voiteluainetta. Vastaan lehahti kosteantunkkaisen tuoksu. Kesä sitten kuivasi tehokkaasti rakenteet ja haihdutti alkukauden hajut.
Vääksyn Kesän mökit talvehtivat siis lokakuusta huhtikuuhun täysin luonnonvoimien armoilla. Mikä tarkoitti sitä, että kaikki tavarat, jotka eivät kestäneet pakastinkylmyyttä, monen kuukauden rajuja lämmönvaihteluita ja ylenmääräistä kosteutta oli kuljetettava kotiin. Järvenpäässä asuessamme viimeinen syyskesän kuorma mahtui juuri ja juuri Escortin farmariin, vaikka olimme pitkin syksyä vieneet täysiä lasteja pois pilaantumasta. Viisihenkinen perhe tarvitsi ilmeisesti sitä sun tätä ja paljon muuta kesänviettoon. Keittiön kaapistokin oli hintava täyspuinen laatutuote. Melamiini- ja lastulevyviritykset eivät olisi edes yhtä talvea kestäneet.
Aika aikaansa kutakin, sanoo sananlaskun pässi. Mitä lähemmäs 2010-luvun loppu läheni sitä huonommin viihdyimme mökkikylässä ja sitä ahtaammalta 16 neliön matala tönö tuntui. Osittain kyse oli kylän yhteisöllisyyden vähenemisestä ja ”vanhan kaartin” poistumisesta joko vain muualle tai ajasta ikuisuuteen osittain omasta vanhenemisesta ja kaiken lomakylän toiminnan liian tutuksi tulemisesta. Olin jo vuosikymmenen puolivälissä ehdotellut vaimolleni mökkien myyntiä. Vaimoni oli samaa mieltä, mutta vain sillä edellytyksellä, että ostamme toisen mökin muualta, jommankumman järven rannalta. Jotenkin tuo yhtälön toteutuminen tuntui täysin mahdottomalta. Tyttärentyttäremmekin viihtyivät niin hyvin mökkikylässä, jonka matala ranta on kuin tehty alle kouluikäisten pulikointiin, että toinen heistä tirautti pienet itkut, kun hän kuuli mökkien myynnistä.
2020 kävimme koko lähisuvun voimin tutustumassa mahdolliseen uuteen paikkaan Vesansalossa. Tutustumiskäynti, jos se ei aivan täysi katastrofi ollut, jätti ainakin paljon pohdittavaa hankinnan suhteen. Mökkikaupat kuitenkin tehtiin. Simeon-mökki oli ollut kolme talvea kylmillään. Vesiputkissa oli lämpövastukset, mutta tupaa ei talvisin pidetty lämpimänä. Päärakennus oli päällisin puolin kunnossa. Pitkin vuoden 2021 kevättä teimme maalaustöitä ja muita remonttihommia.
Toukokuun 12. päivä saapui kauan odotettu ilmalämpöpumpun asentaja. Oletimme, että vekotinta tarvitaan Simeonin viilennykseen. Koivu- ja Kuula-mökit Vääksyn Kesässä olivat nimittäin hellekesän päivinä ja öinä pätsejä. Tuon vuoden kesä osoitti olettamuksemme vääräksi: Simeon-mökki oli niin viileä koko helteisen kesän, että vain yhtenä yönä tarvittiin pumppua. Silloin kävi myöskin selväksi, että laite pitää melkoista ääntä yöksi hiljenneessä tuvassa. Syksyllä lämmityskin hoitui yhdellä pesällisellä koivupilkkeitä tuvan kamiinassa. Elävän tulen ritinä on jotain aivan muuta kuin pumpun mekaaninen kohina.
Ehdimme jo harmitella hankintaa, kunnes syksyn viimat ja sateet saapuivat. Putkimiestuttavamme neuvoa noudattaen jätimme ilmalämpöpumpun yksikseen tohisemaan. Aluksi 10 astetta tuntui sopivalta, mutta tuo samainen tuttava sai meidät uskomaan, että 16 astetta on välttämätön, jotta putket eivät jäädy ja talon rakenteet pysyvät kunnossa. Toinen etu tulisi olemaan se, että mökkiä ei tarvitse tyhjentää. Kolmas, vielä toistaiseksi käyttämättä jäänyt, ilo olisi talvisten päivien vietto Salonsaaren seuduilla ulkoillen ja mökkiä tukikohtana käyttäen. Tätä kyllä suunniteltiin, mutta siihen se jostain syystä jäi. Akustisen mökkikitarankin voisi jättää telineeseen roikkumaan. Olimme hieman epäuskoisia ja ramppasimme aluksi yhtenään toteamassa kaiken olevan kunnossa ja tuvan lämpimänä. Kerta kerran jälkeen havainto oli sama. Ilmalämpöpumppu toimi mainiosti ja sen ympärille koottu puinen suojakotelo takasi sen, ettei tuiskuava lumi päässyt kasaantumaan laitteen päälle. Mitä nyt pumpun alle kertyvää jäätä piti käydä kovilla pakkasilla hakkaamassa alas.
Vesansalon kapea tie on soraa, hiekkaa ja, kelirikkoaikana, liejua. Keskikesän kuivuudessa ja sydäntalven pakkasilla kulku on melko vaivatonta, vaikka mutkaa ja mäkeä piisaa. Melko pian oivalsimme, että neljänkympin nopeusrajoitus on todellinen kattonopeus hiekkatiellä. Alueen mökkiläiset ovat varovaisia ja kohteliaita. Ongelman muodostavat pääasiassa ammattikuljettajat. Koululaiskuljetuksen iso bussi tai isänmaan parturoinnin tuotteita rahtaava valtava rekka saattaa porhaltaa mutkan takaa vastaan tolkutonta ylinopeutta isomman oikeudella. Väistövaraa on vähän; useita esimerkkejä olemme nähneet kuinka helposti henkilöauto lipsahtaa pehmeältä pientareelta ojaan. Kauhun kilometrejä pääsin kokemaan erään kerran sänkyä mökille kuljettavan tuttavani pakettiautossa. Koko matkan päässäni soi Baddingin Bensaa suonissa: ”Hän on sorateiden virtuoosi hän lentää matalaa. Jalka tuuppaa kiinni kaasuun.”. Ja erityisesti tämä säkeistö: ”Oli yhden miehen ratissa liikaa klappia. Se tuli mutkaan ja sitten tuotiin pappia.”
Ajoittainen käynti mökillä sesongin ulkopuolella ei ole aivan turhaa. Saattaa käydä sillä lailla, että ulko-ovi jää kaikesta varmistelusta huolimatta lukitsematta pariksi viikoksi. On myös käynyt niin, että makuualkovin lukuvalo, onneksi ledilampulla, on palanut kolme viikkoa yötä päivää. Päärakennuksen kattoa ei enää tarvitse harjata koivunlehdistä puhtaaksi peltikaton laiton jälkeen. Mutta piharakennuksien katot ovat huopaa, johon syksyn lehdet tarttuvat kuin liimapaperiin. Vajat ja sauna ovat matalia, joten niiden kattojen puhdistus lehdistä tai lumesta onnistuu tikkailla seisten.
Vaikka rakennuksiin pystyy kahlaamaan hangessakin, on lumitöiden teko on järkevää. Kaupan kylkiäisenä tuli kaikenlaista tarvekalua, muun muassa lumentyönnin ja kola. Naapurilla on lumilinko, mutta vierastan kaikkia meteliä tuottavia vekottimia moottorisahasta ja polttomoottorikäyttöisestä trimmeristä alkaen. Oikean korvan tinnitus riehaantuu helposti eikä kuulosuojaimet korvilla jaksa kovin pitkään puuhastella. Lumesta puhtaaksi lapioidut kulkuväylät kuivuvat keväällä nopeasti, vaikka muu osa pihasta lilluu vetisenä.
Runsaan lumentulon jälkeen käynti mökillä vaatii rivakkaa toimintaa. Tie kapenee talvella entisestään, jolloin tulee kiire luoda mökkipolulle ensin autonmentävä kolo. Voisi luulla, ettei talvella mökeillä, joita alueella on runsaasti, ole asukkaita eikä tiellä juurikaan käyttäjiä. Tänä talvena vuonna tien reunaan pysäköidyn automme ohi lipuneen ison Bemarin sivupeili otti kevyen kosketuksen meidän pikku-Pösömme peiliin. Kuten asiaan kuuluukin, Bemarin omistaja pysäytti autonsa, tuli katsomaan mahdollisia vahinkoja ja samalla kutsui meidät kyläilemään mökilleen tulevana kesänä.
Tässä mennäviikolla jätimme taas auton tien sivuun ja teimme kiireesti lumityöt. Nyt ei tietenkään ollut ketään muita liikkeellä automme jäädessä sutimaan paikalleen ohuen lumipeitteen alta paljastuneelle liukkaalle jääpinnalle. Ei ollut apua laudanpätkistä eikä havuista. Auto oli jo liukumassa ojaan kaikesta vemputuksesta huolimatta. Silloin löytyi lisäsyy mökin lämpimänä pidolle talvella; ainoastaan lämmitetyn päärakennuksen alta sain kaavittua muutaman kauhallisen irtohiekkaa, jolla auto suostui liikahtamaan takaisin ajoväylälle. Tietysti tuon hikisen tunnin aikana ainuttakaan autoa ei näkynyt. Vaikka tässä tapauksessa hätä keksi keinot, päätimme ennen seuraavaa visiittiä lastata pari säkkiä hiekoitussepeliä kyytiin. Ihan varmuuden vuoksi…
