Taas lähtevät liikkeelle sankoin joukoin, valtion suurorkesterin soittaessa ryhdikkäitä sotilasmarsseja ja kansallispukuisten lapsosten sirotellessa kukkien terälehtiä kulkuväylälle, nuo vakavailmeiset, tehtäväänsä pyhittäytyneet miehet ja naiset. Heitä nimitetään kansan keskuudessa osuvasti kellokkaiksi. Heidän tehtävänsä on vaativa ja kysyy valpasta uhrimieltä. Tähän kansakunnan kannalta elintärkeään työhön on valikoitunut, pitkän ja raskaan koulutuksen läpäistyään, vain kansan ehdoton parhaimmisto.
Valtakunta on valtaneuvoston selväsanaisesta ja järkeenkäyvästä määräyksestä siirtynyt talviaikaan. Kellokkaat marssivat vaivojaan säästämättä talosta taloon varmistamassa, että neuvoston suurta viisautta ja harkintaa osoittavaa käskyä on kaikkialla noudatettu. Jokaisen asunnon kaikkien kellojen tulee olla uudessa oman maan ajassa. Kuka ei kellojensa viisareita ole siirtänyt vaadittuun suuntaan, hänet viedään nöyryyttävällä viranomaiskyydillä pääkaupungin suurtorille, jonne valtaneuvosto on oikeudenmukaisella mahtikäskyllään rakennuttanut valtakunnan keskuskellon, joka näyttää juuri sitä aikaa, mikä kulloinkin on säädetty. Teräksisen akselinsa varassa äänekkäästi kitisten pyörivä valtava kello on maailmanpyörän kokoinen. Kun sen sekuntiviisari, joka on 10 metrin pituinen, liikahtaa, on ääni kuin pajavasaran isku. Seitsenmetrisen minuuttiviisarin liikahdus kuulostaa hirvikiväärin laukaisulta. Tuntiviisarin, joka vain neljä metriä pitkä, mutta sitä vastoin kaksi metriä leveä, osuessa täydelle tunnille, korvat lukitseva tykinjyrähdys kaikuu pääkaupungin autioituneilla kaduilla. Rikkeen tehneet kovapäiset, ymmärtämättömät kansalaiset seisotetaan torille, ympäri keskuskellon, rangaistuksen määräytyessä sen perusteella, kuinka monta huoneiston kelloista on ollut väärennetyssä vierasajassa. Yli kahden tunnin pakkoseisonta aiheuttaa näille paatuneille rikollisille pysyvän kuulovaurion.
Tänä syksynä kellokkaiden tehtävä on moninverroin vaikeampi, koska valtaneuvosto on järkkymättömässä, vain kansansa hyvinvointia ajattelevassa, suurenmoisessa syvämietteisyydessään päättänyt kellojen viisareita siirrettävän, ei yksi, vaan kaksi tuntia taaksepäin ja tämän lisäksi erityisen nerokkaasti määrännyt jokaiseen vuorokauteen lisättävän yhden ylimääräisen tunnin. Sillä kuka, ja missä, on määrännyt vuorokauden pituudeksi juuri 24 tuntia? 25-tuntinen päivä lisää runsain mitoin työn tuottavuutta varsinkin teollisuuden ja yrittäjyyden piirissä. Nyt kun tuo näennäisesti ikiaikainen kahdenkymmenenneljän tunnin kuristusote on vihdoin uljaasti murrettu ja kun tälle ajallisen oikeellisuuden tielle on viimein löydetty, voi valtaneuvosto, niin erinomaisesti harkitessaan, lisätä tulevaisuudessa toisenkin tunnin vuorokauden kokonaisaikaan. Tai heinäkuussa, kun lähes koko valtakunnan kansa on viettämässä ansaitsematonta, mutta valitettavan lakisääteistä, monen viikon lomaansa, poistaa muutaman tunnin kustakin turhasta lomapäivästä vauhdittaakseen vetelehtivien, mitään tuottamattomien laiskurikansalaisten paluuta kunniakkaan ja rakastettavan työn ääreen.
Tämä kertomus on julkaistu kirjassani Kymmenen vuotta linnaa (Mediapinta 2021)
