Kiitos joulubuugin unohtaman sillitynnörin ja välitysalustariistäjäfirmojen pikapalvelun kukaan ei Korvapuustitunturilla jää nälkäiseksi. Runsaan jouluaterian jälkeen koko joukko ähkii tyytyväisenä joululoungessa vatsat pinkeinä. Tonttuvanhus vetäytyy uunin pankolle horrostelemaan loppuvuodeksi sanoen, ettei hän aio ottaa osaa mihinkään turhanaikaiseen ilonpitoon ennen kuin loppiaisen jälkeen. Mutta muu joukko jaksaa hieman levättyään juntata piirileikkiä kuusen ympäri ja kertoa suakkunoita ja sekä haastella kuaskuja. Iloinen naurunkäkätys kantautuu pukin pajan pimeään pihaan, johon vain lepattavien lyhtyjen valo luo aavemaisia kuvioita. Yhteisen riemun ollessa korkeimmillaan kuuluu ulkoa outoa ryminää ja porojen korskunaa.
Pikkutontut Fiksu ja Viksu ryntäävät ikkunaan ja huudahtavat riemuissaan: “Hejjoo! Siellä on se meidän oma joulusetä!”
Kohta avain kolisee oven ruosteisessa lukossa. Hiestynyt joulubuugi se sieltä tosiaankin rymyää pirttiin kaikkien hämmästykseksi jo joulupäivän iltana. Joulumuori pelästyy niin pahoin, että hän saa kovia vatsanväänteitä ja pahan hikan, joka onneksi tokenee Fiksun ja Viksun läimäyttäessä muoria selkää.
Pikkutontut Fiksu ja Viksu: Hejjoo! Hikka lähtee läpsimällä, joulumuori! Hyvä täti!
Joulumuori: Öh-köh! Kiitos tytöt! Noh-nih! Ja mitäs ihmettä sinä täällä teet jo joulupäivänä? Sinullahan on vielä toinen puoli maapalloa kierrettävänä. Ja reki on pullollaan jakamattomia lahjoja.
Joulubuugi: Huh hui ja oi voi! Olipas reissu. Sitähän minäkin kauhiast ihmettelen. Mutta nyt on niin, muori, että maailmantilanne on muuttunut, kertakaikkiaan. Pahnois-Ämerriikkään ei ole menemistä tämän buugin soome-historialla. Sitä paitsi, niillä on siellä ihan oma turpeanpunakka fantasiahahmo, se Paksu-Rumppi.
Pikkutontut Fiksu ja Viksu: Hejjoo! Paksu-Rumppi, siinä vasta paha setä!
Tartto-tonttu: Too-della epätrendikästäkin. Siellä Jönkkilässä noita sekobuutseja riittää. Mitä näitä nyt on: Petos-Jehvi, Mörkki Tsukkerbörkki, Ääliö Myski, Piili Keitos, Lääri Älysonni… Tolkku puuttuu tyystin rahan-, vallan- ja muun himossa.
Hertta-tonttu: Yhdyn edelliseen puhujaan. Seko on out, tolkku on in!
Torkku-tonttu: Rosvoporukkaa koko gangsterijengi! Sietäisi sulkea telkien taakse ja lyödä hilut kinttuihin noille ihmiskunnan vihollisille ennen kuin saavat enemmän pahaa aikaiseksi. Leikelty, pursotettu, puunattu ja muovattu teini-ikäisiksi vanhat äijänkäppänät. Ja vaimo vaihtuu joka vuosi. Pöh!
Herkku-tonttu: Juurikin näin! Tuolla pelillä tuuttaavat vielä imelän. Niin se on! Ei voi toimia tämä malli, ei. Pörssiromahdus, ilmastonmuutos, väestönvaihto, luontokato, superlama ja imagenmenestys häämöttää! Ei meinaan moista menoa maailmanmeno kestä, ei.
Pikkutontut Fiksu ja Viksu: Jönkkilä, siellä vasta pahat sedät!
Joulubuugi: Huh hui ja oi voi! Ei kuulkaa onnistunut kierros itäisillä ihmemaillakaan. Kaikki jäi jakamatta sielläkin. Parhaani kyllä yritin, mutta porot kieltäytyivät. Viirusilmä-Putteli riehuu siellä kahakäteen. Ohjusta ja droonia oli ilma niin sakeana ettei sekaan mahtunut. Petteri Punakuono teki oikea ratkaisun, kun käänsi buugin pulkan uukkarilla ympäri.
Pikkutontut Fiksu ja Viksu: Hejjoo! Viirusilmä-Putteli, superpaha setä!
Tartto-tonttu: Too-della epätrendikästäkin. Nythän on joulu, rauhan juhla. Kumpikin styranki on unohtanut joulun sanoman. Ööh… Mikäs se nyt onkaan?
Hertta-tonttu: Yhdyn edelliseen puhujaan. Styranki on out, sänki on in.
Torkku-tonttu: Rauhaa ja rakkautta… Lepoa ja leivoksia… Kinkkua ja drinkkua! Se se on. Viesti on nyt vain hautautunut kaupallisen kiihkon rovioon, turhanaikaisen kiirehtimisen jalkoihin ja joululahjavuoren alle.
Joulubuugi: Huh hui ja oi voi! Ei siinä vielä kaikki! Sitten vielä on vielä nämä Lemu ja Scheisse. Tsainapakettia on tilattu Juurooppaan niin kiivaasti, ettei Korvapuustitunturin tonttujen aito ja alkuperäinen käsityö enää ollenkaan kiinnosta. Muoviskrääsää ja -skorppiooneja pitää olla nytten juurooppalaisillakin. Turha reissu kaiken kaikkiaan!
Herkku-tonttu: Juurikin näin! Pitäisikö joulu täysin peruuttaa, jättää väliin, lopettaa lopullisesti tai poistaa kokonaan? Minä vaan kysyn, tiedustelen, pohdin ja mietiskelen. Tässä näin, noin, niin ja siten.
Joulumuori: Noh-nih! Ei missään nimessä! Joulu on ja pysyy. Miten minä saan muuten kaamoksen keskellä räntäsateessa aikani kulumaan, jos en voi päivä- ja yökausia siivota, koristella, kortteilla, ostoskella ja kokkailla. Silli ja sipuli!
Tartto-tonttu: Too-della epätrendikästäkin. Ei kai nyt joulua voi lopettaa. Ennemmin vaikka… vaikka helluntai. Joulustahan roikkuu monen pienoisyrittäjän toimeentulo. Mitä näitä nyt on… Kuusivuokraamot, livekalakuppilat, glögifestarit, joulusiivousfirmat ja tiernapoikakoulut. Niin ja tietysti Höllyvöötti ja sen imelät joululeffat.
Hertta-tonttu: Yhdyn edelliseen puhujaan. Helluntai on out, imelät joululeffat on in.
Torkku-tonttu: Vai on helluntai turha! Sehän on kristikunnan kolmen tärkeimmän juhlan kruunu. Sitä paitsi, milloin sen heilan saa, jos ei ole helluntaita! Jätetään mieluummin vappu pois. Niistä vappuheiloista ei ole mihinkään!
Pikkutontut Fiksu ja Viksu: Vappuheila, turha setä!
Joulubuugi: Huh hui ja oi voi! Älkäähän nyt riitelemään ruvetko. Onhan tässä se hyvä puoli, että tuolla pihalla on buugin regee täynnä jakamattomia lahjoja. Jouluruokaakin jäi syömättä vaikka kuinka ja paljon, kun reissu typistyi kaarteluun Skändinääviän taivaalla.
Joulumuori: Noh-nih! Ei täällä kukaan jaksa jouluherkkuja enää syödä ja onhan meillä omasta takaa, edestä ja sivuilta vaikka mitä. Mutta jotain noille leluille ja ruoille pitää tehdä. Onko kellään ehdotuksia?
Tartto-tonttu: Tämä nyt on ee-rittäin epätrendikästä. Mutta ehdotan, että tehdään niistä joulukokko ja juhlitaan samalla juhannusta.
Herkku-tonttu: Juurikin ei noin. Minulla on vielä parempi idea. Päräytetään koko hela lasti eduskuntatalon päälle. Saavat kansakunnan kellokkaat joululahjansa kahteen kertaan. Voipi mennä sen petturi-poron suu mutruun kun taivaalta sataa roinaa!
Torkku-tonttu: Minäpä tiedän! Laitetaan joulubuugi uudestaan tien päälle yläilmoihin. Se saa jakaa lahjat ja ruoat vähävaraisille. Nythän on joulupäivä eli böksing däy, noin niin kuin yleisesti muualla, siis sivistysmaissa. Kyllä ne tavarat ja ruokatarvikkeet kuulkaa kelpaavat tarvitseville vielä tänäänkin.
Hertta-tonttu: Yhdyn edelliseen puhujaan. Petturi-poro on out, böksing däy on in.
Joulubuugi: Huh hui ja oi voi! Kaipa minun on sitten lähdettävä. Mutta yhdellä ehdolla; nyt kaikki auttamaan. Apetta vetoporoille, Petterille uusi ledi kuonoon ja buugille hikeentymätön vaatekerta. Ja rutkasti joulumieltä koko planeetalle!
Pikkutontut Fiksu ja Viksu: Hejjoo! Tavaraa taivaalta tarvitseville. Hyvää joulua ja paukutonta uutta vuotta, kaikki karvaiset sedät ja tädit!
Joulukoira Astarte: Vöh, vuh und murr!

