Ägäbys Skorpioni oli jo pitemmän aikaa katsellut äreänä ystävänsä Tollo Tiikerin omituista käytöstä. Tollo laahusti eteenpäin kuin unissakävelijä, pysähteli, katseli kaukaisuuteen mitään näkemättä, unohti ruoka-ajat, ulvoi ja ynisi nukkuessaan. Erään kerran ajatuksissaan tallustellut Tollo oli liiskata skorpioniystävänsä suuren käpälänsä alle. Silloin Ägäbysin mitta täyttyi ja hän tuikkasi tiikeriä takapuoleen.
”Mikä ihme sinua vaivaa? Jo kaksi viikkoa olet ollut yhtä helposti lähestyttävä kuin maatunut tsombi. Et kuule etkä näe mitään. Onko viidakkohulluus iskenyt vai mikä nyt on? Häh!” tivasi Ägäbys.
Tollo heräsi horteestaan ja hieroi kirvelevää pakaraansa. Tiikeri katseli lempein silmin ystäväänsä ja kehräsi kuin kotikissa avotakan lämmössä: ”Oih! Olen rakkauden lumoissa. Sademetsään on muuttanut suloinen tiikerineito. En pysty ajattelemaan mitään muuta. Voih! Annas kun kerron ensitapaamisestamme.”
”Olin tapani mukaan kiivennyt mangopuuhun hedelmiä ahmimaan. Nam! Saatuani kupuni täyteen päästin ilmoille sellaisen röyhtäyksen, örp!, että vieressä puussa metelöinyt simpanssilauma syöksyi kirkuen pakoon. Vatsa pullollaan ruokaa minua rupesi ramaisemaan. Huaah! Kävin lepäämään puun juurelle ja nukahdin pian syvään uneen. Krooh! Unessa näin paarman kävelevän kuononi päällä. Huiskaisin sitä tassullani kerran jos toisenkin. Huis-hais! Sitkeä paarmanilkiö vain jatkoi kutitteluaan. Unissani sitten läimäytin omaa kuonoani kaikin voimin. Pläts! Tuollaiseen tärskyyn herää vaikka iso kissapetokin, joka tietenkin olen. Avasin silmäni. Ah! Kutittelija ei ollutkaan paarma vaan viehättävä tiikerityttö, joka saman tien loikki hihitellen karkuun häviten metsän tummanvihreään lehvästöön. Voih! Unenpöpperöisenä ja iskusta sekavana en ollut varma oliko kohtaaminen ollut pelkkä unikuva. Ooh! Mutta se oli totta! Noora Norsu tiesi kertoa, että sademetsään oli asettunut naarastiikeri nimeltään Taula. Miten kaunis nimikin hänellä on! Tollo ja Taula! Ah ja voih sekä ooh!”
Ägäbys oli kuunnellut Tollon imelää kertomusta kasvavan ärtymyksen vallassa. Tollon maireaan hymyyn jähmettynyt naama yhdistettynä lepertelevällä äänellä supistuun tapahtumien kuvaukseen oli jo liikaa. Ainoa vastalääke tiikerin rakkauden huumaan oli pari pistosta piikillä pakaraan. Tollo heräsikin lemmenhorteestaan kuin sähköiskun saaneena.
”Tollo, ystäväni! Asiat eivät etene voivottelemalla ja huokailemalla. Sinun on ryhdistäydyttävä. Tiedätkö missä päin viidakkoa tämä sinun Taulapääsi asustelee? Minä voin tulla puhemieheksi, ettet saata itseäsi tuolla loputtomalla lepertelyllä häpeään.” kihisi Ägäbys.
Niin kaverukset lähtivät yhdessä etsimään Taula Tiikeriä. Ägäbys ratsasti Tollon selässä pitäen saksillaan kiinni tiikerin niskavilloista jakaen vauhdissa ohjeita. Valtavassa sademetsässä ei edes suurehkon kissapedon etsiminen ollut mitenkään helppoa. Aikansa laukattuaan sinne sun tänne, Tollon jo läähättäessä kyljet kohoillen, Ägäbys sai loistoidean. Jos kerran Noora Norsu oli tietoinen tyttötiikerin tulosta sademetsään, saattaisi hän myös tietää, missä päin viidakkoa Taula majaili.
Mutta mitä ihmettä! Noora Norsun nukkumapaikka joen liepeillä oli myllätty ja pengottu. Eikä norsusta näkynyt kärsänpäätäkään. Jotain pahaenteistä oli tekeillä. Ystävykset huhuilivat Nooraa, mutta vastausta ei kuulunut. Ei auttanut edes Tollon karjuma Tartsanin kutsumahuuto. Se kyllä hälytti paikalle lähistöllä ruokailleen simpanssilauman. Kaverusten vanha tuttu, Lilli Apina, tiesi kertoa jotain aivan järkyttävää. Pahamaineinen tiikerinmetsästäjä Viidakko-Jimi oli ilmestynyt Taulan perässä viidakkoon ja vanginnut lipevine apulaisineen Nooran. Norsusta oli pyssyllä uhaten tehty Viidakko-Jimille tiikerin metsästyksessä välttämätön ratsu.
Erityisesti Jimi etsi sademetsän suojaan pakoon paennutta Taula Tiikeriä, joka oli harvinainen sumatrantiikeri. Eräs Kinuskimaan eläintarha oli luvannut maksaa miljoona toffeeta elävänä pyydetystä sumatrantiikeristä. Tavallisesta tiikeristäkin Jimi-iljetys saisi satatuhatta toffeeta. Ägäbys ja Tollo katsoivat suuttuneina toisiinsa. Nyt ei ollut aikaa hukattavaksi; Taula täytyisi löytää nopeasti. Eikä Tollokaan ollut turvassa, vaikka ihan tavallinen tiikeri olikin. Oli hälytettävä lisää apuvoimia! Lilli olikin simpanssilaumoineen heti valmis auttamaan. Mutta muitakin tarvittiin.
Äkänä Paratiisilintu ja Jörö Haisukäki saivat tehtäväkseen ilmatiedustelun. Simpanssilauma levittäytyisi laajalle alueelle puusta puuhun hypellen. Behemotti-kala sai vedenalaisen vakoilun osakseen. Lödö Keikarilude ja Anna Anakonda haravoisivat heinikon. Kaikille muillekin viidakkojengin jäsenille annettiin tärkeitä tiedustelu- ja etsintätehtäviä. Noora Norsu, selässään tuo vastenmielinen Viidakko-Jimi, oli löydettävä mahdollisimman pian. Jos joku sattuisi näkemään Taulan, hänet oli ohjattava oikopäätä turvaan Ägäbysin piiloluolaan. Vimmainen toiminta alkoi saman tien!
Samaan aikaan toisaalla Viidakko-Jimi lastasi norsuparan selkään kyhäämäänsä telttaan julmetun valikoiman tainnutusaseita ja runsaasti rasvaista evästä. Jimi näet painoi lähes 200 kiloa, joten tuntikausien samoilu viidakon polttavan auringon alla onnistui häneltä vain norsun kyydissä teltan varjossa istuen. Jimin kurjat kätyrit sen sijaan kulkivat hiki virraten jalkapatikassa Nooran sivuilla tähyillen tarkkaan joka suuntaan. Viidakko-Jimi vain vilkaisi suojansa oviaukosta tämän tästä kuinka laiskojen apurien etsintähommat sujuivat kiljuen samalla kimeällä äänellään käskyjä ja ohjeita.
Tuollainen kiljuminen kuului sademetsässä laajalle alueelle. Niinpä ei mennyt kauaakaan kun Äkänä oli paikallistanut Jimin ja apureineen. Tollo-parka oli aivan liian sekaisin lemmestä ja pelosta pystyäkseen mihinkään järkevään toimintaan, höpötti vain itsekseen: ”Taula on löydettävä! Taula on löydettävä!”. Niinpä Ägäbys oli yhdessä Lilli Apinan kanssa kehitellyt salajuonen Viidakko-Jimin päänmenoksi. Suunnitelma oli kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas. Jörö Haisukäki pudotti Lödö Keikariluteen Nooran korvalehdelle, Lödö karjui salaiset toimintaohjeet Nooralle – luteen äänivarat kun eivät olleet kovin kummoiset. Kukaan ei lutikankokoiseen elikkoon mitään huomiota kiinnittänyt ja Lödön ääntely hukkui helposti viidakon ääniin. Noora töräytti voimakkaasti kärsäänsä merkkinä viestin perille menosta.
Viidakko-Jimi oli täysin tietämätön salamyhkäisistä aktiviteeteista ympärillään. Hän vain söi runsaita eväitään ja öljysi pyssyjään norsun selässä keikkuvassa teltassa. Iltapäivän poltteessa koko päivän hikoilleet apurit alkoivat valittaa suureen ääneen kuumuutta vaatien pysähtymistä läheisen Vihtori-järven rannalle uimataukoa pitämään. Kun apujoukko uhkasi jättää koko homman sikseen, oli Jimin pitkin torahampain suostuttava vaatimukseen. Joukkion pysähdyttyä järven rantaan apumiehet ryntäsivät lannevaatteet heiluen ilakoimaan viileään veteen Viidakko-Jimin jäädessä telttaan siestaa pitämään.
Noora asteli rauhallisesti veden ääreen juomaan. Vain hän tiesi, että järven tyynen pinnan alla väijyi hirmuinen Behemotti-kala valmiina toimintaan. Noora imaisi poskensa täyteen vettä – sellaiset reilut 300 litraa – kääntyi ympäri ja puhalsi yhtäkkiä voimakkaalla vesisuihkulla Jimin telttoineen Vihtori-järveen. Hölmistynyt metsästäjä pärskähti veteen eväineen ja pyssyineen. Samassa jättimäinen Behemotti-kala nousi kohisten pintaan ja hotkaisi Viidakko-Jimin vatsaansa kadoten valtavalla loiskahduksella syvyyksiin. Kauhistuneet apurit räpiköivät mölisten rantahiekalle ja siitä edelleen kauas pakoon, minne kukin keksi juosta. Eräs apumies ehti juosta Afrikan sarveen saakka kunnes huomasi pysähtyä.
Vaan miten kävi Viidakko-Jimille? Siellä hän kyyhötti likomärissä vaatteissaan jättimäisen kalan mahassa kuin Joona valaan vatsassa. Kurjat olivat oltavat, mutta itse asiassa Behemotti-kala oli pelastanut uimataidottoman Jimi-lieron hukkumiselta. Eikä kala suinkaan aikonut pahanmakuista metsästäjää syödä. Lujin pyrstöniskuin Behemotti ui suuren järven vastarannalle, jossa hän pullautti limoittuneen matkustajansa hietikolle. Siitä sai viidakkosurkimus jatkaa omin neuvoin ihmisten ilmoille. Oppiko hän läksynsä? Ehkäpä.
Rakastuminen ja pelkääminen kuluttavat molemmat paljon energiaa. Yhtäkkiä Tollo huomasi, että hänellä oli viidakkosuden nälkä. Mangot olivat juuri parhaimmillaan, kypsiä ja meheviä. Niinpä Tollo suunnisti oitis suuren mangopuun luokse. Mutta puussa lymyili jo toinen tiikeri kypsillä hedelmillä herkuttelemassa. Lehvästö oli niin tiuha, ettei Tollo nähnyt muuta kuin tiikerin turkin raidat. Ainoa, mitä Tollo kuuli oli kovaääninen maiskutus. Nälkäisenä ja ärtyneenä hän menetti täysin hermojensa hallinnan ja alkoi ravistella puuta raivokkaasti. Ylhäältä latvasta kuului vain hento naukaisu, kun toinen tiikeri putoa mätkähti suoraan Tollon syliin. Tollo ei säikähdykseltään saanut sanottu muuta kuin: ”T-t-t-aula!” Johon yhtä pelästynyt Taula vastasi: ”T-t-t-ollo”. Kyllähän tuo kosinnasta kävi.
Koko sademetsän väki kerääntyi toisiaan tuijottavien rakastavaisten ympärille juhlimaan Viidakko-Jimin lopullista karkoitusta ja Taula Tiikerin yllättävää löytymistä. Järveltä kuului Behemotti-kalan valtavan pyrstön riemuisa pauke. Ägäbys Skorpionikin oli pakahtua ilosta ja ilmoitti, että hän luovuttaa piiloluolansa Tollon ja Taulan käyttöön siksi aikaa kunnes he saavat oman pesänsä rakennettua. Tollo pyysi Ägäbysin siltä seisomalta beast maniksi kahden viikon päästä järjestettäviin hääjuhliin. Taula taas halusi rohkeasti toimineen Noora Norsun morsetusneidoksi. Pyyntö, johon Noora ilomielin suostui.
Häistä tulikin suurenmoinen riemujuhla. Kaikki viidakon eläimet kävivät yksi toisensa jälkeen onnittelemassa umpirakastunutta tiikeriparia. Lahjavuori kasvoi niin suureksi, että viimeisen lahjan pystyi ainostaan Kefilus Kirahvi asettamaan kasan huipulle. Hämärän laskeutuessa viidakkoon sytytettiin tervasoihdut ja alkoivat koko yön kestäneet hääbileet. Juhlaruokina tarjottiin tiikerijäätelöä ja tiikerikakkua – tietysti.
Aluksi Ne Apinat -yhtye esitti vieraiden toivekappaleita. Go-go -tyttöinä heiluivat riikikukkokolmoset, Ne Kolme Riikinkukkoa. Keskiyöllä hyppäsi lavalle kaukaa Suomesta lennätetty yllätysesiintyjä. Lameet ja paljetit kiiltelivät yötaivaalle nousseen suuren kuun valaisemalla estradilla, kun kukas muu kuin Joraava Okela lauloi – Tollon ja Taulan erityisestä pyynnöstä – Elviksen kaikkein imelimpiä ja hempeimpiä rakkausballadeja. Jopa herkistynyt Ägäbys tirautti muutaman kyyneleen. Tollo ja Taula vain katselivat toisiaan mitään huomaamatta, mitään kuulematta. Kunnes Joraava antoi sovitun merkin orkesterille, repäisi halki lameepusakkansa ja karjaisi ilmoille Elviksen rajuimman rokin: ”On mangokin hyvää, kun kaksin syö. Tuudi fruudi oo-ruudi! Tuudi fruudi oo-ruudi!” Samassa koko hääväki ryntäsi tanssimaan Tollon ja Taulan sheikatessa ja vatkatessa tahtia lyövien ystäviensä ympäröimänä. Pitkälle aamuun asti viidakko raikasi rokin riemua ja huumaavaa hääiloa.
