Simpukankuori

Euroopassa riehuu maailmansota jo kolmatta vuotta. Myös Suomen suuriruhtinaskunnan emämaassa ajat ovat levottomat. Pietarissa on julistettu yleislakko. Kun poliisi avaa tulen väkijoukkoon, työläisten mielenosoitukset kääntyvät raivokkaiksi mellakoiksi. Nuori nainen katselee lohdutonta näkymää makuuhuoneen ikkunasta. Raastava huoli valtaa hänen ajatuksensa. Naisen kihlattu on upseeri, joka kuuluu keisarilliseen henkikaartiin. Kaarti on komennettu hajottamaan kansanjoukot, koska yllättäen kasakat ovat kieltäytyneet sitä tekemästä. Kadulta kuuluu laukauksia ja hätääntyneitä huutoja. Nainen istuu sängylle ja peittää itkuiset kasvonsa käsiinsä. Vuoteella on avoin matkalaukku, johon on kiireessä viskottu vaatteita ja kenkiä.

Kiväärin luoti rikkoo huoneen ikkunan. Pakkasviima ulvoo haljenneen lasin raoissa. Nainen ponnistautuu pystyyn. Hän sulkee matkalaukun, kahmii käsiinsä piirongin taakse piilottamansa setelit ja pukeutuu eteisessä hätiköiden lämpimiin talvivaatteisiin. Hän kuuntelee hetken porraskäytävän ääniä. Mitään hälyttävää ei kuulu. Hän riuhtaisee oven auki, vetää turkisreunaisen hatun kasvojensa suojaksi ja rientää takaoven kautta kohti rautatieasemaa. Päätös on tehty; hän aikoo palata Suomeen – keinolla millä hyvänsä. 

Nainen katsoo piippua polttavaa aviomiestään. Mies on tyyni ja omissa ajatuksissaan. Laivan kannen suunnaton ahtaus ja melu eivät tunnu häntä häiritsevän. Merimatka Yhdysvaltoihin on kestänyt jo viikon. He ovat kulkeneet Vaasasta höyrylaivalla Hulliin ja sieltä edelleen junalla Liverpooliin ja ovat nyt viimein seilaamassa tällä valtamerihöyryllä kohti Amerikkaa. Englannin kieltä taitamattomille matka on ollut tuskainen taival. Onko siitä vain kolme vuotta, kun hän pakeni Venäjän vallankumousta Suomeen sukulaistensa turviin? Nyt hän on jälleen pakenemassa, mutta ei yksin. Sisällissodan repimä Suomi jää maili maililta yhä kauemmas.

Mies nousee seisomaan ja kopistelee piippunsa tyhjäksi reelingin kaiteeseen. Hän istahtaa takaisin vastavihityn vaimonsa viereen ja kaivaa repustaan ruisleivän puolikkaan, murtaa sen kahteen osaan ja sivelee puukolla niille paksun kerroksen voita. Vielä on viikko jaksettava. Syötyään nainen avaa varovasti kahteen kertaan taitetun paperin. Hän katselee reunoistaan repaleista sanomalehden sivua pitkään ja tuntee, kuinka vielä hetki sitten mielen täyttänyt epätoivo muuttuu varmuudeksi päätöksen oikeellisuudesta ja uskoksi paremmasta elämästä uudessa maailmassa. Sivun keskellä on valokuva Vapaudenpatsaasta. 

He ovat kulkeneet metrolla Manhattanilta Sunset Parkin lauttasatamaan. Metrojuna oli hiostavan kuuma, täyttynyt ääriään myöten vapaapäivän viettoon matkustavista newyorkilaisista. Suuri lauttakin täyttyi niin nopeasti, että jos he eivät olisi ymmärtäneet rynnätä etujoukoissa laiturille, huvimatka Rockaway Beachille olisi jäänyt tekemättä.

Nainen on riisunut korkokenkänsä. Katseilta piilossa hän avaa sukkanauhat ja rullaa silkkisukat pois jaloistaan. Kuuma hiekka polttelee hänen paljaita jalkojaan. Hän kuiskaa jotain jäätelöä syövälle miehelleen, joka nyökkää hyväksyvästi. Nainen nousee huovalta, nostelee hamettaan ja kävelee kohti merta. Aallot taittuvat matalaan veteen. Hän tuntee sääret kastelevan veden suloisen viileyden. Hiekkaan on hautautunut jotain. Hän kumartuu ja poimii esineen talteen. Hän heiluttaa kättään miehelleen. Merituuli pyörittää hänen lyhyitä hiuksiaan. Amerikka on kaikkea, mistä hän oli unelmoinut.

Julkaisematon kertomus

Simpukankuori: Rockaway Beach 1924

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *