Prinssikäki 2: Artturin ja Lispetin vedenalainen seikkailu

Prinssikäki-sadun jatko-osa, jonka ovat ideoineet ja kuvittaneet Onerva ja Vieno Ramberg.

Artturi ja Lispetti viettivät onnellisina kuninkaallisen avioparin huolettomia päiviä. Kaksostytöt, pikkuprinsessat Taika ja Tiuku, olivat kasvaneet ulos noitakalan ruodoista tehdystä pinnasängystä. Heidät saattoi jo jättää lastenhoitajan turvalliseen huostaan, jolloin Artturille ja Lispetille jäi enemmän aikaa tutkia mitä kaikkea roinaa he olivat saaneet häälahjoiksi. Niin kiirettä oli häiden jälkeen pitänyt, että vasta pari vuotta iloisten hääjuhlien jälkeen heillä oli tarmoa tarttua toimeen. Artturi nyhti auki pakettien silkkinaruja ja Lispetti kirjoitti vahakantiseen vihkoon, mitä kustakin paketista kuoriutui ja keneltä lahja oli saatu.

Tässä on Lispetin kirjaama luettelo lahjoista:
– 157 leivänpaahdinta
– 104 pölynimuria
– 89 hiustenkuivaajaa
– 76 rautapataa
– 59 televisiota
– 36 stereolaitteistoa
– 23 paria suksia
– 17 suppilautaa
– 12 kanoottia
– 9 kynsileikkuria
– 2 tandempyörää
– 1 käkikello

Kohteliaina ja hyvin kasvatettuina vallanperijöinä he tietenkin lähettivät vastalahjan kiitoksen kera jokaiselle heitä muistaneelle. Tämä vastalahja ei ollutkaan mikä tahansa. Se oli noitakalan hampaasta sorvattu luinen pikari, johon oli kaiverrettu kuninkaallinen vaakuna: käkikello taustallaan ristissä olevat pölynimuri ja perämoottori.

Kaksi paketeista oli niin isoa ettei niitä saatu mitenkään raahattua kierreportaita ylös linnan juhlasaliin. Lahjapaketit – vai pitäisikö sanoa lahjakontit, sillä niin suuret ne olivat – oli vaivoin kuljetettu haarukkatrukilla sisäpihan perällä sijaitsevaan autotalliin. Artturi nappasi mukaansa sorkkaraudan ja Lispetti peltisakset. Näin varustettuina he kävivät jättipakettien kimppuun. Lahjat oli lähettänyt naapurikuningaskunnan hallitsija, jonka valtakunta kukoisti menestyvän laivateollisuuden ansiosta. Lähes kaksi tuntia ahkeroituaan avautuivat lopulta vankoista laudoista tehdyt seinät.

Konteista paljastui kaksi uutuuttaan kiiltävää sähkökäyttöistä pienoissukellusvenettä. Yksi veneistä oli musta ja sen kylkiin oli maalattu vähän pirullinen haikalan irvistys. Toinen oli väriltään pinkki. Sen kylkiä koristi lempeä delfiinin hymy. Herkkäsieluinen Artturi halusi totta kai pinkin aluksen. Toiminnallinen Lispetti oli erittäin tyytyväinen saadessaan tummanpuhuvasti irvistelevän vedenalaisen. Itse asiassa ei ollut suurtakaan väliä kenen aluksesta olisi kyse, sillä molempiin mahtui kaksi henkilöä ja teknisiltä ominaisuuksiltaan sukellusveneet olivat identtiset. Yhtä mieltä kuninkaalliset olivat myös siitä, että nyt he voisivat vihdoinkin tutkia syvän järven salaisimmatkin onkalot, sillä kuuluihan molempien alusten lisätarvikkeisiin täydelliset syvänmerensulkeltajan varusteet.

Artturilla oli sitä paitsi kala perkaamatta noitakalan kavereiden kanssa. Mistä sen tietäisi vaikka joku niistä intoutuisi ilkeitä loitsuja röhkimään. Lispetin mielestä ennaltaehkäisevä isku oli hyvin perusteltavissa, niin paljon harmia – nyt jo kokonaan kierrätetty – jättiahven oli heille vain muutama ajast’aika sitten tuottanut.

Sukellusalukset kulkivat rekan kyydissä rantaan, jonne hovin taitava rakennusmestari oli suunnitellut ja rakennuttanut niille vedenrajaan hienot venevajat. Pian veneet kelluivat omissa pilttuissaan, akut täyteen ladattuina, valmiina sukeltamaan kuninkaallisen järven salaperäisiin syvyyksiin.

Lispetti oli nimennyt oman sukelluslaivansa Barrakuudaksi Artturin ristiessä omansa Tipsuksi. Koska molemmissa sukellusveneissä oli kuskin penkin lisäksi paikka matkustajalle, Lispetti ehdotti järkevästi, että heille riittäisi yksikin vene koeajoon, varsinkin kun ohjaamossa oli kymmeniä vipstaakeja, mittareita ja kytkimiä opeteltaviksi. Kannattaisi tuntea kaikki laitteen metkut ennen kuin uskaltaisi lähteä syvyyksiä tutkimaan, mietti Lispetti ääneen Artturin nyökytellessä tyytyväisenä takapenkillä. Prinsessa painoi virtakytkintä, survaisi työntövoimahantaakin pohjaan ja sähäkkäästi siristen Barrakuuda syöksähti matkaan.

Koska oli kirkas kesäpäivä, ei ajovaloja tarvittu. Nopeasti Lispetti otti vedenalaisen temput hallintaansa Artturin selatessa pelkääjän paikalla käyttöohjetta kuskille ohjeita huudellen. Sukellusvene oli aivan uusinta mallia. Se oli nopea: maksimivauhti veden alla noin 20 km/t ja pinnalla jopa 60 km/t! Akuissa riitti virtaa kahdeksi tunniksi ja 15 minuutiksi. Alus soveltui myös vapaa-ajan kalastukseen: sen nokassa oli neljä pientä luukkua, joista kojelautaan ruuvattua liipaisinta vetämällä ampautui ulos lähes kaksimetrinen, teräväkärkinen teräsharppuuna. Sukelluksissa ollessa pintaliikennettä saattoi havainnoida mattamustaksi maalatulla periskoopilla. Aikamoinen peli siis!

Koeajo onnistuu mainiosti. Myös harppuunaa ehditään testata seivästämällä sillä vesiliikennettä haitannut uppotukki. Hinatessaan tukkia rantaan Artturi ja Lispetti päättävät tehdä tutkimusretken järven syviin onkaloihin jo seuraavana päivänä. Artturi ehdottaa Tipsun varustamista iskuun noitakalan kavereita vastaan. Lispetti saa Artturin pään kääntymään vakuuttamalla, että Barrakuuda toimii paremmin yönmustassa vedessä. Sukellusvarusteet ja lisäharppuunat lastataan siis Barrakuudaan. Koska kalojen aktiivisuus lisääntyy iltaa kohti, lähtevät he liikkeelle vasta auringon laskiessa järveä ympäröivän sankan metsän taa. Kun ilta viimein pimenee, sytytetään sukellusveneen voimakkaat ledivalot. Vaimeasti suristen alus painuu tummuneen järven tyynen pinnan alle. Kirkkaat valot leikkavat pikimustaa pimeyttä. Jahti on alkanut.

– Artturi, katsopas sitä järven karttaa. Aivan siinä keskikohdalla on se kuuluisa noitakalan syvänne. Ja, kulta, käännä se kartta oikein päin!
– Ai juu! Lispetti hei! Olemme juuri nyt sillä kohdalla, jossa noitakala minut käkikelloksi noitui!

Tuskin ehtii Artturi nämä sanat huudahtaa, kun järven pohjattomasta syvänteestä aluksen valoihin ui neljä valtavaa, kyssäniskaista ahventa. Aikailematta Lispetti painaa harppuunatykin liipaisinta. Sen verran hänen kätensä tärisevät, että ensimmäinen teräskeihäs suhahtaa ohi joukon kärjessä irvistelevän ahvenan. Toinen harppuuna sen sijaan saa täysosuman niljakkaan hirviökalan otsaan. Kaksi muutakin turpeaa kalanroikaletta tuupertuu keihäs kiduksissaan. Neljäs, jättiläismäinen järvigangsteri loiskii vauhdilla pakoon mutkitellen järven pohjan suurten kivien lomitse. Lispetti lähtee epäröimättä vauhdikkaaseen takaa-ajoon. Nyt tulee Artturille kiire ladata varaharppuuna tykkiin. Heittelehtivässä sukellusveneessä hermostuneesti manuaalia lehteillen oikea kohta lopulta löytyykin.

– Valmista tuli!, huudahtaa Artturi.

Kala on jo melkein ehtinyt valonheittimen ulottumattomiin, kun Lispetti nykäisee liipaisimesta enemmän onnella kuin taidolla. Mutanttiahvenen kohtaloksi koituu sen kääntyminen poikittain, jolloin harppuuna lävistää se paksun kyljen. Hetken se sätkii keihäs kyljessään, kunnes pullauttaa ulos viimeisen ilmakuplansa. Siinä nyt koko ahvenlauma lojuu hengettömänä järven pohjassa.

Artturi sonnustautuu kiireesti sukelluspukuun ja pudottautuu ilmalukon kautta ulos. Yksi kerrallaan hän kiinnittää harppuunoiden vaijerit vedenalaisen peräkoukkuun. Näin ovat hirviökalat siistissä nipussa valmiina hinattavaksi kuninkaan linnan satamaan. Kun Artturi istahtaa paikalleen märkiä hiuksiaan pyyhkeeseen kuivaten, on Lispetti kääntänyt perävakaajat ylös-asentoon. Artturille on tullut hommassa niin nälkä, että hän hamuilee käteensä takapenkin alla olevasta jääkaapista Doktor Öglö-Böglön limasellu-vanukkaan. Sukelluspuvun vyöltä löytyy lusikka-haarukka-veitsi -yhdistelmä. Artturi ehtii ottaa vain lusikallisen, kun hän jo sylkee sen takaisin purkkiin.

– Yök! Mitä tämä hirveä sotku on?
– Sehän rautaisannos hätätilanteeseen! Nyt se on kokonaan pilalla. Heitä se pois, tulemme justkohta ylös, sanoo Lispetti, kun sukellusvene pulpahtaa kohisten auringonnousun kultaaman järven pintaan. Artturi avaa veneen kuomun ja valuttaa limaselluvanukkaan järveen. Ympäristötietoisena prinssinä purkin hän pudottaa aluksen muovinkeräysastiaan.

Rannalla on koko linnan henkilökunta hurraamassa rohkeille kuninkaallisille. Keittiössä kokit ovat koko päivän hioneet perkausveitsiä terotuskiviin ja hinkanneet niitä vielä nahkahihnoihin. Nyt näille teräaseille tulee käyttöä. Noin 800 kilosta ahventa saadaan koko kaupungin väestölle kunnon kalasoppa, kun kylpypaljun kokoinen pata täytetään vedellä ja kermalla puoleen väliin ja sekaan pilkotaan 300 kiloa perunaa, 150 kiloa sipulia, 80 kiloa porkkanaa ja 30 kiloa tilliä, niin ja tietysti ne ahvenfileet. Hyvää on, sanovat kaikki kaupungin asukkaat.

Pari kuukautta myöhemmin, kun Artturi sukeltelee järvellä Tipsulla, hän päättää toteuttaa pitkään kuninkaallisessa mielessään muhineen ajatuksen lähteä tutkimaan syvännettä. Jäikö noitakalan pesäpaikkaan hirviöahvenen loitsukirja? Niin kova tohina heillä oli ollut tuon iljettävän ahvenan kavereiden jahdissa, että he unohtivat koko asian. Toisaalta, eihän nyt enää suurta vaaraa ollut, kun koko joukkio on mainion kalakeiton aineksina syöty.

Mutta jokin outo voima vetää Artturia kohti järven kohtalokasta keskipistettä. Tipsu tottelee nöyrästi Artturin ohjausliikkeitä painuen pilkkopimeässä vedessä kohti kanjonin pohjaa. Prinssi jättää Tipsun tyhjäkäynnille ja poistuu häikäisevän kirkas sukeltajanlamppu kourassaan ilmalukon kautta synkkään ympäristöön. Luolasto kääntyilee ja vääntyilee sinne sun tänne, mutta vihdoin Artturi löytää ahventen sotkuisen piiloluolan. Lattialla on kaikenlaista rojua: kaluttuja luita, tupakantumppeja, sarjakuvalehtiä ja tyhjiä pulloja.

Räpylöillään roskia potkiessaan Artturi huomaa lattialla suuren ruostuneen metallirenkaan ja sen ympärillä salaluukun ääriviivat. Kaikki voimansa pinnistäen hän saa punnerrettua luukun auki. Siellä se on, suomukantinen noitakalan loitsukirja! Olinpas oikeassa, Artturi ehtii iloitsemaan, kun luolan suuaukon peittää jokin valtava vaaleanpunainen hyytelöeliö. Limalonkerot tunkeutuvat sisään ahventen pesäluolaan ja tarttuvat joka puolelle kuninkaan jäntevää kehoa. Viimeinen ajatus Artturin aivoissa, ennen kuin hänen tajuntansa sammuu, on, että tuohan on aivan kuin Doktor Öglö-böglön kamalan makuinen limaselluvanukas. Kuinka oikeassa hän onkaan!

Linnassa Lispetti on jo toista tuntia kävellyt kynsiään pureskellen juhlasalin suuren pitopöydän ympäri. – Artturin lähdöstä on kulunut nyt liian kauan! Minun on lähdettävä etsimään se itsepäinen tomppeli, päättää Lispetti ja kiirehtii venesatamaan. Muutamassa minuutissa prinsessa on painunut veneellään hämärtyvän illan sameuttaman järven pinnan alle. Aavistaen, että jotain voi hömelölle Artturille sattua, Lispetti on kuninkaallisen asemestarin avulla hieman viritellyt Barrakuudan harppuunatykkiä: teräskeihäät on korvattu erikoistorpedoilla. Torpedot eivät nimittäin sisällä räjähteitä vaan ne toimivat erittäin matalilla äänentaajuuksilla. Eihän omaa puolisoaan voi sentään palasiksi räjäyttää.

Sen verran Artturi oli suunnitelmistaan Lispetille kertonut, että Barrakuudan suunnaksi prinsessa ottaa järven keskikohdan sokkeloisen syvänteen. Ja aivan oikein! Siellä akkunsa tyhjentänyt Tipsu-parka lojuu puolittain pohjaliejuun hautautuneena. Nyt ei ole aikaa hukattavaksi! Väistellen teräviä kallionkielekkeitä, Lispetti ottaa riskin ja ahtautuu luolastoon sukellusveneellään. Aavistaen aivan oikein että käsiharppuunalla olisi nallipyssyyn verrattava mahdollisuus kohdata se jokin, mikä suurimman luolan perällä odottaisi. Suunnaten kaikki valot luolan suuaukkoon Lispetti kumartuu aseiden laukaisujärjestelmän ääreen ja virittää äänitorpeedot valmiiksi. Vilkaistessaan uudestaan kirkkaasti valaistuun maisemaan hän hätkähtää karmeaa näkyä. Siellä luolasta ulos valuvan Öglöböglön syleilyssä puristuu Artturi kohti vanukashirviön kuultavaa limapötsiä. Ääneen kiroilevan Lispetin ilme uhkuu päättäväisyyttä: ”Saakutti! Nyt saat maistaa jotain uutta herkkua, senkin ällöräkä!”

Samalla prinsessan siro käsi vetäisee liipaisimesta. Ensimmäinen torpedo surahtaa kohti hyllyvää vanukasörkkiä. Matalataajuinen ääni saa Öglöböglön limaisen olemuksen vavahtelemaan. Toinen osuma ja niljakas petomeduusa irrottaa otteensa Artturista, joka leijuu järven pohjalle aivan elottomana. Kolmas äänitorpedo läsähtää limanuljaskaan. Öglöböglö vatkaa ja tärisee räjähtämäisillään. Viimeinenkin ammus tavoittaa maalinsa. Valtava paineaalto heiluttaa Barrakuudaa, joka peittyy vaaleanpunaiseen hyytelöön. Öglöböglö on poksahtanut limaisiksi riekaleiksi. Samalla koko mahtava luolarakennelma murenee vuorenkokoiseksi soraläjäksi haudaten loitsukirjan lopullisesti alleen.

Lispetti pudottautuu ulos aluksestaan. Onko Artturi enää elossakaan, häivähtää prinsessan mielessä, kun hän ui kohti rakastaan. Lispetti koputtelee Artturin sukellupuvun kypärää, mutta mitään elonmerkkiä ei ole havaittavissa. Yhtäkkiä Artturin vasen jalka alkaa vipattaa. Kypärän lasin takaa katsovat prinssin erittäin hölmistyneet, mutta täysin eläväiset kasvot. Lispetti pumppaa lisähappea kypärään ja kantaa Artturin omaan sukellusveneeseensä. Taitavasti teräviä kallioita väistellen prinsessan vedenalainen pulpahtaa pintaan. Kun pinta-ajovalot sytytetään, hämmästelevät molemmat kuninkaalliset outoa näkyä: koko järvi on peittynyt vaaleanpunaiseen sohjoon, jota länsituuli puhaltaa kohti linnan rantaa.

Lispetin hellässä hoivassa Artturi toipui limaisesta koettelemuksestaan hämmästyttävän nopeasti. Prinsessan määräyksestä rantaan ajautuneet Öglöböglön jäänteet kerättiin suuriin soikkoihin ja vietiin kuninkaalliseen laboratorioon. Siellä niljakas loska analysoitiin tarkkaan. Kävi selväksi, että järveen viskattu, Artturin sylkeä sisältänyt limaselluvanukas oli joutunut kosketuksiin syvänteen liejuun tiivistyneiden yhdisteiden kanssa luoden uutta elämää Öglöböglö-vanukashirviön muodossa. Huomattiin myös, että iholle siveltynä Öglöböglön räjähdyksestä syntynyt vaahtoava liete teki kasvoista pehmeät ja pinkit. Lisäksi aineella oli luotettavissa kliinisissä testeissä havaittu höperöstymistä ehkäisevä vaikutus.

Hyvän bisnesvainun omaava Lispetti käskee laboratorion pullottaa koko hyllyvä liete siroihin lasiastioihin, joihin vielä liimataan viekotteleva monivärinen etiketti. Onnistuneen mainoskampanjan houkuttelemana on jo seuraavalla viikolla kaupungin ainoan kemikaliokaupan edessä pitkä jono. Liikkeen ikkunaa koristaa suuri mainosplakaatti, jossa leveästi hymyilevän Artturi-kuninkaan suusta pulpahtaa vaaleanpunainen puhekupla. Kuplassa lukee näin: ”Osta sinäkin nyt heti paikalla Artturi-kuninkaan ihmeitä tekevää kasvovanukasta. Säännöllisesti lääpittynä se silittää kasvosi ja virittää aivosi!”