Banaanilaatikot
Heidillä oli vuoden kiireisin aika koulussa, mutta muuttorulianssi laitettiin käyntiin heti seuraavana päivänä. Hain naapurimarketti Kauppamiehestä Chiquita-banaanilaatikoita. Nyt oli paljon enemmän paikattavaa, vaikka taaskin olimme siinä onnellisessa asemassa, että muutimme suurempiin tiloihin. Kinnarinkadun tavarat menisivät heittämällä vaikka kivilinnan eteishalliin. Töissä teippasin yhteen viisitoista Yliopistopainon litistettyä pahvilaatikkoa. Kaksi tuollaista nippua kainaloissa kuljetin yli 200 laatikkoa kotiin junalla ennen kuin Heidi sanoi, että eiköhän tuossa ole jo riittävästi. Kirjapainon laatikot olivat siitä erinomaisia, ettei niistä tullut järjettömän painavia, vaikka laatikot täytti kirjoilla…
Muuttoautoksi vuokrattiin Fiat Ducaton pakettiauto vastapäiseltä Teboililta. Otimme riskin, emmekä ottaneet omavastuuta pienentävää lisämaksua, vaikka sitä meille kovasti tyrkytettiin. Olin niin epävarma selviämisestä ison auton ratissa, että annoin suosiolla kuskin tehtävät Hesulle, joka oli kesäloman alkamisen kunniaksi tullut muuttoavuksi. Tavaroiden kuljetus sujui kuitenkin ongelmitta. Linnan pihassa oli tilaa ja Kinnarinkadullakaan ei tarvinnut peruuttamaan ryhtyä, kun talorivin ympäri pääsi juuri ja juuri matelemaan. Loppu muuttoporukka saatiin kokoon muutamasta naapurista ja yhdestä Järvenpäässä asuvasta bulgarialaisesta matemaatikosta, Julianista.
Jonkin verran huonekaluja pois muuttanut perhe jätti meille – pientä maksua vastaan. Vesisängyn rungolle tuli pitkä elämä ensin runkopatjojen kehikkona ja myöhemmin mökin kerrossänkyjen jykevinä laitoina. Sen sijaan useamman satasen maksaneesta Tunturin soutulaitteesta pääsin onneksi pienin tappioin eroon. Ainakaan rehtorin hartiat eivät olleet kitisevällä vehkeellä levinneet…
Koti siirtyy
Kevät oli kylmä ja sateinen. Lämpömittari ei jaksanut edes aurinkoisena päivänä nousta kuin aavistuksen 10 asteen yläpuolelle. Ennätyskoleaa, julistivat molemmat lööpit. Toisaalta viileys teki pakkaamisesta vähemmän hikistä hommaa. Yliopistopaino- ja Chiquita-laatikot täyttyivät ripeästi. Hyvissä ajoin ennen muuttopäivää kaikki tavarat, lukuunottamatta pari vaatekertaa ja välttämättömiä elintarvikkeita, olivat valmiina siirtymään uuteen, isoon kotiin.
Kolme kuormaa pakulla ja muutama sukkulointi Corollalla riitti siirtämään koko maallisen omaisuutemme rehtorin asuinrakennukseen. Pakkaamisen valvonta oli kuitenkin pettänyt. Joku oli topannut pari banaanilaatikkoa täyteen kirjoja. Kaksi miestä tarvittiin niiden siirtämiseen kuten myös yläkerran pesukoneen raahaamiseen, joka oli viimeinen ulos kannettu esine. Ja totta kai, hyvästiksi, iskin otsani parven reunaan. Edellinen kuhmu olikin jo kokonaan parantunut. Tavarat tosiaan mahtuivat eteishalliin, josta ne oli helppo sirotella ympäri valtavaa lukaalia.
Aika alastomalta isot huoneet näyttivät aluksi. Heidi oli tietysti tehnyt interiööristä kartan ja piirtänyt kullekin huonekalulle oman paikkansa. Lundian hyllyä riitti kahteen huoneeseen. Isoon olohuoneeseen saatiin TV- ja videokokonaisuus. Kirjastohuoneen kaksi seinää peittyivät hyllyihin, levyihin ja kirjoihin. Kun pääosa tavaroista oli paikoillaan, ryhdyimme tutkimaan tarkemmin kivilinnan nurkkia ja sopukoita.
Tilaa on talossa
Ovesta sisään tullessa oikealla on portaat yläkertaan. Portaiden viereen on jätetty metallinen vaatenaulakko, joten sen paikkaa ei ihmeemmin tarvitse miettiä. Naulakon vieressä on ovi pieneen käytävään, josta pääsee kellariin, alakerran vessaan ja keittiöön. Vessa on pieni ikkunaton koppi. Keittiö on selvästi tehty jälkikäteen lohkaisemalla väliseinällä pala kirjastohuoneesta. Keittiön on pitkulainen, isohko tila. Ruokapöytä tuoleineen mahtuu hyvin kiinteiden kaappien viereen. Tilaa jää vaikka arkkupakastimelle. Keittiöstä pääsee kirjastotilaan. Sieltä taas joko eteishalliin tai koko talon päädyn kokoiseen olohuoneeseen. Olohuoneen hallitsevin elementti on suuri, tummalla kaakelilla pinnoitettu, varaava takka.
Olohuoneesta on tietenkin käynti eteiseen. Yläkertaan portaita noustessa oikealla on, ikään kuin puolessatoista kerroksessa, pikkuinen huone. Juuri se boksi, jonka mataluus jätti sen onneksi pois vuokrasta. Kun tulemme ylös saakka vasemmalla on kaapisto ja tilaa vaikka kirjoituspöydälle, johon ikkuna antaa hyvin valoa. Yläkerran tasanteelta päästään, vasemmalta alkaen, isoon makuuhuoneeseen, vielä isompaan lastenhuoneeseen, kylpyhuoneeseen ja vessaan. Ullakolle on ovi makuuhuoneesta tai oikeastaan siitä oikealle on vielä pieni huone lattiakaivolla. Se on ilmeisesti ollut pyykkitupa. Nyt siitä tulee varasto ja pyykinkuivaustila. Siitäkin pääsee lastenhuoneeseen. Ullakko on eristämätön suuri tila, jo valmiiksi täynnä sekalaista roinaa.
Kellariin, joka on pääosin maan alla, tulee luonnonvaloa kapeista ikkunoista talon päädyssä. Kun kellarin oven avaa ensimmäiseksi tulvahtaa vastaa raikas homeen haju. Vasemmalle kääntävät portaat antavat oikealla pieneen ”viinikellariin”, sitten puutyöverstaaseen höyläpenkkeineen ja vielä yhteen pimeään lukkoon. Verstaan seinustalla on pino sekalaista puuta takassa poltettavaksi. Olemme yhtä mieltä siitä, että kellarissa ei paljon muuta voi säilyttääkään. Homeen tuoksu tarttuu vaatteisiin jo pikaisella tutustumiskäynnillä. Talon käytössä on vielä piharakennuksen vasen pääty. Siinä on autotalli. Oikeassa päädyssä säilytetään ruohonleikkureita ja muuta pihatöissä tarvittavaa kalustoa. Aika paljon tilaa 4400 markalla…
Kesä saapuu
Muutosta ehditään ottamaan vain muutama valokuva – eletäänhän aikaa ennen älypuhelimia. Tupaantuliaisetkin järjestetään vasta heinäkuun puolella. Syynä lienee tietoisuus siitä, että olemme täällä vain käymässä. Ensimmäisessä valokuvassa, joka on otettu eräänä helteisenä päivänä monta viikkoa muuton jälkeen linnan sisäänkäynnin puolikaaren muotoisilla, lohjenneilla portailla, istuvat talon uuden perheen lapset. Kuvaa katsomalla on helppo arvata kunkin lapsen ikä. Vanhimmalla, kahdeksanvuotiaalla Toscalla on päällään t-paita ja shortsit, nelivuotiaalla Tristalla uimapuvun alaosa ja kaksivuotiaalla Tarilla ei edes sitä. Kesä on todella lämmennyt…
Heidi on lomalla ja hänellä riittää puuhaa ottaa haltuun noin kaksisataa neliötä ja laaja pihapiiri, jonka näkyvin koristus on turhankin realistinen sonnipatsas. Gray-palkintosonnin näköisveistos saa toimia lasten kiipeilytelineenä. Se selittää syyn, miksi patsas pysyy pölyttömänä ja kiiltävänä. Toinen kiipeilypaikka on talon edustan hiekkapihan reunalla seisova vanha, ylikasvanut omenapuu. Muuton aikana se toivottaa uudet asukkaat tervetulleiksi sirottelemalla kukkien terälehtiä koko piha-alueen peitoksi. Opistorakennus luokkahuoneineen ja ruokaloineen hallitsee näkymää vasemmalle. Se on myös erinomainen melueste. Vaikka olemmekin melko kaukana Järvenpään halkaisevasta rautatiestä, peltoaukeiden yli yön tavarajunien jyrinä kuuluisi paljon häiritsevämmin ilman rakennuksen suojaa. Taloamme vastapäätä on kahden perheen asuinrakennus. Oikealla asuu toinen talonmies, poikamiehen elämää viettävä, Markku. Vasemmalla Steiner-koulun opettaja Raisa perheineen. Heidi tietysti ehtii nopeasti verkostoitua ja tutustua lähinaapureihimme. Minä tulen perässä, hitaammin.
Tämä kertomus on julkaistu kirjassani Kymmenen vuotta linnaa (Mediapinta 2021)
