Monet luulevat, että pienet aukot jokien ja kanavien jääpeitteessä ovat saukkojen hengitysreikiä. Tämä yleinen väärinkäsitys on nyt syytä oikaista. Nehän ovat tietysti merenneitojen vilkutusaukkoja. Niin, etpä tullut myöskään ajatelleeksi merenneitojen talvipuuhia? Arvasin. Suurin osa merenneidoista, totta kai, viihtyy vain Atlantin lämpimissä vesissä Karibian saaristossa ja niillä main. On kuitenkin olemassa neitoja, jotka tieten tahtoen suuntaavat kulkunsa kohti arktisia merialueita. Pohjoisen elävinä Muriel ja Yriel ovat juuri tätä tyyppiä. Seuraavaksi tietenkin pudistelet päätäsi epäuskon vallatessa mietteesi. Ehkäpä alla oleva tietopohjainen kertomus varistaa nuo epäilyn siemenet ajatuksistasi.
Haastattelu kanavalla
Tätä juttua varten haastattelin erästä Vääksyn Kanavatiellä asuvaa alan harrastajaa. Hänen hobbynsa on – suurelle yleisölle vielä jokseenkin tuntematon – merenneitobongaus. Kahden laajan vesistön äärellä asuvana hänellä on oiva mahdollisuus ympärivuotiseen intensiiviseen havainnointiin. Tässä pieni pätkä tänä talvena tekemästäni haastattelusta:
– Vieressäni hytisee Andreas Hilversum, joka on sonnustautunut mursun nahasta tehtyyn kokopukuun. Komeat torahampaat heiluvat kahden puolen päätä, kun Andreas loikkii menemään. Miehen järjestelmäkamerakin on aivan kuurassa. Kolmatta tuntia Vääksyn kanavaa reunustavalla tiellä edestakaisin käpsyttely on vannoutuneellekin merenneitobongarillekin rankkaa hommaa. Mitkä ovat nyt mietteet, herra Hilversum?
Goo goo g’joob
– Hitsi kun paleltaa. No joo. Kolme havaintoa on tuosta isoimmasta reiästä tuossa kanavan mutkassa. Hyvinhoidettu käsi on siellä vilahtanut. Tässä on pari kuvaa. Tuossa näkyy hyvin. Taitaa muuten olla kahden eri kohteen raaja kyseessä. Kynsilakan väri vaihtelee, nimittäin. Katsokaa! Siellä se taas heiluttaa!
– Kyllä! Minäkin näen aivan selvästi. Siro käsi vilkuttaa meille! Ranteessa on simpukoista tehty rengas. Ei voi erehtyä. Aivan selvästi merenneidon käsi on kyseessä. Mitäs, mitäs nyt tapahtuu?
– Taitaa näyttää keskisormea. Noh! Ei ole ensimmäinen kerta. Tuollaisia ne ovat. Leikkisiä penteleitä.
Merenneidot jäätyneessä järvessä
Käsi on Yrielin. Jään alla hihittelee hänen kaksoissiskonsa Muriel. Huiskutustemppu on jälleen kerran herättänyt ansaittua hämmennystä. Kyllä kai nyt jokin palkinto piti myös ahkeralle bongarille suoda, tuumivat siskokset. Onhan selvää ettei talvella, kymmenien senttien jääkannen sulkiessa järvet ja merenlahdet, kepposten teko ja erilaiset pelastustehtävät ole yhtä helppoja kuin kesällä. Mahdottomia ne eivät suinkaan ole.
Lumipeitteen vielä laskeuduttua jään päälle päivänvalo siivilöityy yönmustaan veteen vain pilkkijöiden kairaamista rei’istä ja säänvaihteluiden jäätikköön repimistä railoista. Arvelisi tuossa kuukausien kaamoksessa hilpeänkin neidon vaipuvan lamauttavaan masennukseen ja hiljalleen asettautuvan vaikkapa talvihorrokseen huhtikuun loppuun saakka. Niinhän sitä luulisi, mutta kun tämä kaksikko onkin syntyjään napapiirin pohjoispuolelta, ei heitä – siis joidenkin mielestä – karut olosuhteet mitenkään haittaa.
Kyhmylyhtykrotti auttaa
Saukot antavat mielellään siskosten käyttää aukkoja ilonpitoon saatuaan vastalahjaksi kourallisen muikkuja.
Lisävaloa jäänalaiseen pimeyteen saa helposti kyhmylyhtykrotin valaisimesta. Näitä satunnaisvieraita käy moikkaamassa neitoja aina vuoden synkeimpänä aikana täällä Pohjolassa saakka. Bioluminesenssi eli biologinen valontuotanto on yleisempää kuin moni luuleekaan. Murielin ja Yrielin kylkisuomut loistavat itsessäänkin voimakasta valoa sateenkaaren kaikissa väreissä. Tuohon kun lisätään muutama krotin lainaama, kirkkaasti loistava valopiikki, ei merenalainen talvielämä olekaan niin hankalaa.
Jokunen pilkkijä tai talvinuotan vetäjä ei kalakantaa paljon verota, mitä nyt kesän eksoottista ruokalistaa pitää hieman muokata pohjoisen olosuhteisiin sopivaksi. Lohi tai made on maukas ja rasvainen eväs hyytävissä olosuhteissa. Valoa ja ravintoa siis riittää ja toiveikas talvimieli takaa jaksamisen kevääseen asti. Kekseliäisyyttä tietysti vaaditaan, mutta sitä ei tältä kaksikolta todellakaan puutu.
Moni kylmän viiman kangistama ja saaliitta jäänyt pilkkimies on kokenut iloisen yllätyksen, kun hän on voimakkaan nykäyksen tunnettuaan kiskaissut jäälle termosmukillisen kuumaa kahvia. Lämmittävän juoman sulattaessa kohmeiset sisuskalut on miehen naama levinnyt kiitolliseen hymyyn. Kairatusta reiästä on vielä jäntevä käsi viskannut äijän jalkojen juureen paketillisen suklaakeksejä. Kyllä noilla eväillä jaksaa kotiin raahautua, vaikkei kalaa tullutkaan. Ehkä sitten ensi kerralla…
Talvihauskaa
Pilkkijöiden kustannuksella voi pitää muutenkin hauskaa. Järvessä leijailevaa muoviroskaa koukkuihin pujottamalla vesistö siistiytyy myös talviolosuhteissa. Löytyyhän pohjasta paljon muutakin. Frisbeet neidot keräävät talteen isoon säkkiin, jonka he hämärän jo hiipiessä yli seudun nostavat kiekkogolfkentän läheisestä railosta jäälle. Voi sitä riemua seuraavana aamuna kun kalliin kiekkonsa syksyllä järveen viskannut teini huomaakin läjässä oman lättynsä!
Mitä muuta lojuukaan pohjan hiekassa: aurinkolaseja, avaimia, rannekelloja (aika harvinaisia nykyään), kännyköitä, kukkaroita, lompakoita, irtoripsiä, työkaluja, tekohampaita… Jääkauden järven pohjaan niittaamalla laakealla lohkareella Muriel ja Yriel lajittelevat löydökset huolellisesti. Kaiken kelvollisen he pakkaavat muovipusseihin. Niistähän ei vesistöissä ole puutetta. Suomen Meripelastusseuran laivan kivan ja reilun kipparin kanssa kesällä tehdyn yhteistyösopimuksen mukaisesti he toimittavat pussukat Lahden sataman sulan reunalle.
Tutun merkkiäänen kuullessaan – joka on jodlausta yhdistyneenä kurnutukseen, siis eräänlaista kurlausta – satamassa talvisaikaan toimistohommia tekevä kapteeni vastaa valosignaalilla ja lähettää miehensä raahaamaan ”saaliin” konttoriin. Siellä löydökset kuivataan ja lajitellaan palautusta varten. Paikallisessa sanomalehdessä onkin ollut useita kiitosta tihkuvia yleisönosaston kirjoituksia meripelastuksen rivakasta toiminnasta. Ihmetystä vain on herättänyt, että miten tuo temppu on sydäntalvella onnistunut. Haastatteluissa kapteeni vain hymähtelee, että hänellä on keinonsa. Ja iskee silmää.
Avantoyllätys
Talviuintia harrastavat useat ihmisetkin. Eivät tietenkään siinä määrin kuin merenneidot, joille vesi, kuumana tai kylmänä, on luontainen elementti ja elinehto. Uimareiden avannon löytää helposti. Rannan läheisyydessä se loistaa kirkkaana, jään kehystämänä valokenttänä. Joskus kun neitoja oikein kovasti jekuttaa, he nousevat vaivihkaa pintaan uimaan ihmisten kiiruhtaessa saunaan lämmittelemään.
Kun pakkaslumen narskunta ja kovaääninen puhe kertoo kuumista löylyistä höyryävinä saapuvien uimarien lähestyvän, Muriel ja Yriel uiskentelevat muina naisina ympyrää avannossa. He vaihtavat tervehdyksiä veteen hivuttautuvien harrastajien kanssa ja nojailevat rennosti jään reunaan. Sitten he katsovat ilkikurisesti toisiinsa ja loiskauttavat mahtavat pyrstönsä ylös jäälle. Uimariporukassa käy valtaisa huudahdus ja kymmenet epäuskoiset silmäparit tuijottavat merenelävien kalaisaa habitusta. Mutta ei tarvita kuin Yrielin sormien napsautus ja neidot ovat sukeltaneet takaisin mustanpuhuvaan märkyyteen. Vain suuria kuplia pulppuaa pintaan. Oliko näky totta vai kuumien löylyjen ja hyytävän veden yhdessä aiheuttaman sekavuustilan tuotos? Siitä riittää puhetta talviuinnin harrastajien joukoissa pitkään.
Turvaa jäätikölle
Talvella eivät vesijetit vingu eivätkä huvijahdit hurjastele. Valitettavasti energiajuomista käyteaineensa imeviä raggareita järvellä piisaa. Moottorikelkoilla kaahataan ja autoilla suditellaan ja mönkijöillä ruopitaan niin, että lumi pöllynä lentää. Hiihtäjät ja luistelijat kärsivät tästä kurittomuudesta ja vaaratilanteitakin sattuu turhan tiheään. Tähän on Murielilla ja Yrielillä konstinsa. Mikään näistä vekottimista ei nimittäin märästä lumisohjosta tykkää ja sitähän syntyy helposti, koska neidolla sattuu olemaan vahvat pyrstöt ja miekkavalaan nopeus.
Tarvitaan vain nolla-asteinen päivä ja hieman nuoskalunta. Jäätä halkovien railojen ja pilkkijöiden jättämien aukkojen alla Muriel ja Yriel vispaavat voimakkaasti pyrstöjään. Vesi suihkuaa laajalle alueelle jäätiköllä tehden mahtavankokoisen, upottavan ja joka paikkaan tarttuvan vetisen liejun. Sellaiseen ansaan kun yllämainituilla rakkineilla hujauttaa, pääsee hikisiin työntöhommiin. Taas on rauha palautettu järvelle ja lapsiperheiden ulkoilu voi jatkua häiriintymättä.
Loma rentouttaa
Merenneidotkin kaipaavat vaihtelua. Yksi ulkomaanmatka keskellä talvea piristää kummasti ja lataa akut. Yleisesti keskivertoihmisten suuntana ovat etelän tai kaukoidän rantalomakohteet, joissa lojutaan vehreiden palmujen alla sokeroituja virvokkeita paperisella auringonvarjolla koristellusta lasista hörppien. Miten tavan- ja rahvaanomaista!
Murielin ja Yrielin päämääränä näiden sijaan ovat lumimyrskyjen piiskaamat napajäätiköt. Kolikonheitolla taasen ratkaistaan matkataanko tänä vuonna Etelä- vai Pohjoisnavalle. Klaava tuli, joten Pohjoisnapa kutsuu! Lomailmat ovat näillä molemmilla jäälalakeuksilla kutakuinkin samanlaiset, joten valinta on vaikeaa: tuuli puhaltaa päivästä toiseen myrskylukemissa ja pakkasta on vähintään sellaiset rapsakat -40 celsiusastetta. Koillisväylälle suuntaavan jäänmurtajan perässä on helppo suunnistaa kohti kaukaista päämäärää. Väylä kulkee Pohjoisella Jäämerellä sen verran likeltä napa-aluetta, että siitä ei ole kuin muutaman päivän uintireissu perille.
Arktiset huvit
Ai, ettei siellä ole mitään tekemistä? Loma-ajan aktiviteetteja riittää vaativaankin makuun. Mitä sanoisit vedenalaisesta hippaleikistä tappajavalaiden ja kaskelottien kanssa? Entäpä pingviinituuttien syöntikilpailu jääkarhujengiä vastaan? Tai kuurupiilo jäähain haastamana?
Pohjoiskalotilla pari viikkoa lomailtuaan sitä huomaa saaneensa uutta intoa ja elinvoimaa! Murielin ja Yrielin lomavikeistä Helsingin Sanomat kuitenkin jostain syystä vaikenee. Omapa on tappionsa, ajattelevat vedenalaiset siskokset. Eikä mene kauaakaan, kun Andreas Hilversumin kamera räpsyy taas Vääksyn kanavalla tallentaen huiskuttavat kädet jääkuoren aukoissa.
